Ero sivun ”Italian merivoimat” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →Sodan jälkeinen laivasto: typo |
|||
Rivi 58:
Kansainvälisen tilanteen muuttuminen ja kylmän sodan alkaminen lopetti alusten siirron Yhdysvaltoihin ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle, mutta Kreikka, Ranska ja Neuvostoliitto vaativat niille luovutettavaksi määrätyt alukset. Luovutusten lisäksi aluksia romutettiin vuosina 1948-1955 kuten entotukialus ''Aquila'' La Speziassa. Välimeren muodostuessa tärkeäksi toiminta-alueeksi Neuvostoliittoa tukevien ja sitä vastustavien maiden laivastoille Italian tärkeä strateginen sijainti korostui.
Yhdysvallat toivoi saavansa hallita edelleen Italiassa olevia tukikohtiaan luopuen rauhansopimuksen rajoituksista. Yhdysvallat ja Italia tekivät kahden keskisen tukiohjelman ({{k-en|Mutual Defence Assistance Programme|MDAP}}), joka mahdollisti asevoimien uudelleen kehittämisen Yhdysvaltain taloudellisella tuella. Italian liityttyä 4. huhtikuuta 1949 Natoon rauhansopimuksen rajoitukset purettiin vuoden 1951 loppuun mennessä lukuunottamatta lentotukialusten rajoitusta, joka purettiin vasta 1989.
Natomaana Italian laivaston tehtävänä oli valvoa Adrianmerta sekä Otrantonsalmea sekä suojata Tyrrhenianmeren meriliikenne. Tehtävän vaatimusten täytön selvittämiseksi tehtiin tutkimus, josta julkaistiin raportti ''Studio sul potenziamento della Marina Italiana in relazione al Patto Atlantico''. Laivaston kehittäminen vaatimusten edellyttämälle tasolle vaati runsaasti varoja kaluston hankintaan sekä organisaatiomuutoksiin. Lisäksi laivasto piti saattaa Nato yhteensopivaksi. Kehitys oli taloudellisten rajoitusten ja muiden Euroopan maiden vastustuksen vuoksi hidasta.
| |||