Ero sivun ”Kariluoto” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 7:
Jorma Kariluoto on jatkosotaan lähtiessään lakimiehen uraa suunnitteleva vaaleatukkainen ylioppilasnuorukainen. Hän ottaa romaanin toisesta luvusta lähtien päähenkilön paikan ja pitää sitä hallussaan usean luvun ajan aina [[Petroskoi]]hin saakka.<ref> Malmberg: ''Tuntemattomat sotilaat'', s. 28–30.</ref> Suomalaisten saavuttaessa Petroskoin Kariluoto haluaisi katsoa kaupunkia ylväästi ylhäältä, mutta ensimmäisenä kaupungin näkee alatyylinen ja olemukseltaan irvokas sotamies Viirilä, jota kohtaan Kariluoto tuntee suurta vastenmielisyyttä; hänen lukiolaismaailmassaan ei uskottu Viirilän kaltaisia suomalaisia olevan olemassakaan.<ref> Malmberg: Tuntemattomat sotilaat, s. 188.</ref> Myös kaupungin vaatimattomuus tuottaa Kariluodolle pettymyksen. Miesten katsellessa Petroskoita sen liepeillä olevalta kukkulalta Kariluoto pitää pienen puheen, josta heijastuu suuttumus siitä, ettei hänen johtamansa joukko saanut ensimmäisenä hyökätä kaupunkiin: "Niin kävi, että me emme saaneet sitä tehdä. Mutta marssikoon sinne ensimmäisenä kuka tahansa, niin tosiasia on, että me sinne olemme tien aukaisseet. Ja jollei historia sitä myönnä, niin se valehtelee."<ref> Jaakko Syrjä: ''Muistissa Väinö Linna 1'', s. 85. Porvoo-Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29646-5.</ref>
Kariluodon kypsyminen sotilaaksi ja oivalliseksi upseeriksi on teoksessa niin keskeinen juonne, että sitä on pidetty hänen kehityskertomuksenaan. Lyhyen sotilaselämänsä aikana hän etsii mallia, johon samaistua: ensin on [[Johan Ludvig Runeberg|runebergiläinen]] sotaurho, sitten [[kapteeni Kaarna]]n hahmo ja tämän kaaduttua vänrikki [[Vilho Koskela|Koskela]]. Kariluodosta tulee yksi pataljoonan parhaista joukkueenjohtajista ja
Kariluoto haavoittuu lievästi kesäkuun alussa 1944 ja joutuu muutamaksi päiväksi sotasairaalaan. Hänen palatessaan reippaana yksikköönsä komppanianpäälliköksi on alkanut neuvostojoukkojen suurhyökkäys. Kohdatessaan periksi antavan armeijan ja kuullessaan muutoin rauhallisen Koskelankin pitävän tilannetta toivottomana Kariluoto musertuu henkisesti täysin, mikä on koko romaanin vaikuttavimpia kohtia. Törmäys rintaman todellisuuteen on niin raju, että Kariluoto ajautuu optimismista aivan päinvastaiseen tilaan, lähes mielenhäiriöön. Hän riuhtaisee vihkisormuksen sormestaan ja aikoo heittää sen menemään, mutta hetken mietittyään laittaa sen lompakkoonsa. Hän ottaa vastaan pataljoonan komentajalta käskyn, jota jopa Koskela kehottaa olemaan tottelematta, toimii omasta tahdostaan ja tapattaa paitsi joukon omia miehiään, myös itsensä.<ref> Malmberg: ''Tuntemattomat sotilaat'', s. 31–32.</ref> Kariluodon voi päätellä kaatuneen [[Pultsoila]]ssa [[Laatokka|Laatokan]] koillispuolella.<ref> Olli helen: ''Tunnetko Tuntemattoman?'', s. 138–139. Tampere: Kustannus Oy Aamulehti, 2005. ISBN 952-5601-00-5.</ref>
Linna sanoi eräässä viimeisistä haastatteluista, että Kariluoto oli tyypittely [[Akateeminen Karjala-Seura|AKS]]:laisesta upseerista.
| |||