Ero sivun ”Ruben Östlund” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lisätty vuoden 2014 elokuva Turist.
Kekkone (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 24:
Ennen nousuaan maineeseen Östlund kiersi maailmalla hiihtopummina ja teki lasketteluelokuvia. Hän opiskeli elokuvan tekoa [[Akademin Valand|Göteborgin yliopiston elokuvakoulussa]] ja kiittää, että siellä kannustettiin etsimään omaa ääntä ja tuettiin ensisijaisesti taiteilijoita, mikä on "erityistä nykypäivän kaupallisen elokuva-ajattelun keskellä".<ref name=HSK/>
 
Östlundin elokuva ''[[Play (vuoden 20122011 elokuva)|Play]]'' (2011) on muodostunut elokuvatapaukseksi. Sen taustalla onperustui uutinenuutiseen, jossa kerrottiin kuinka somalipojat ryöstivät samanikäisiä poikia ruotsalaisessa kauppakeskuksessa. Östlund päätti tehdä siitä provokatiivisen elokuvan. Valmistumisvuonnaan 2011 se esitettiin [[Cannesin elokuvajuhlat|Cannesissa]] ja herätti toimittajat kysymään, onko hän rasisti.<ref name=HSK>Marja Hannula, Helsingin Sanomat 14.6.2012 sivu C 3</ref> Elokuva on saanut vuonna 2012 [[Guldbagge]]-palkinnon parhaasta ohjauksesta ja parhaasta kuvauksesta<ref name=Smk>[http://www.styrsomissionskyrka.se/Program%20maj-juni%202012.pdf Program, Stysomissionskyrka.se], viitattu 14.6.2012</ref>.
 
Östlund vieraileevieraili kesäkuussa 2012 [[Sodankylän elokuvajuhlat|Sodankylän elokuvajuhlilla]], missä esitetäänesitettiin hänen neljä pitkää elokuvaansa ja yksi lyhytelokuva.<ref name=HSK/>
 
==Filmografia==