Ero sivun ”TUL-lehti” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p kh
p -toimesta
Rivi 25:
TUL-lehti painottuu huippu-urheilun sijasta seura- ja nuorisotoimintaan sekä kuntoliikuntaan. Lehti kertoo lisäksi TUL:n seuroja edustavista urheilijoista sekä urheilupolitiikasta. Kaikki Työväen Urheiluliiton tiedotukseen liittyvä materiaali on keskitetty lehteen.
 
TUL-lehtilehden perustettiinperustivat joulukuussa 1927 Työväen Urheiluliiton [[Sosiaalidemokratia|sosiaalidemokraattiensosiaalidemokraatit]] toimesta, kun vuonna 1917 perustettu [[Työväen Urheilulehti]] oli jäänyt [[kommunismi|kommunistien]] omistaman osakeyhtiön haltuun. Sen julkaiseminen puolestaan kiellettiin vuonna 1930 säädettyjen [[Kommunistilait|kommunistilakien]] seurauksena, ja TUL-lehdestä tuli liiton ainoa julkaisu.
 
1930-luvulla TUL-lehti oli pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa. Sota-aikana sen levikki putosi pahimmillaan 5  000 kappaleeseen. Rauhan tultua levikki jälleen nousi seuratoiminnan aktivoiduttua. 1970-luvulla se oli jo lähes 50  000 kappaletta. 1980- ja 1990-luvulla lehteä jaettiin ilmaiseksi kaikille TUL:n jäsenille, ja sen levikki oli 100  000, mikä teki siitä Suomen suurimman urheilulehden. Nykyään TUL-lehden levikki on noin 10  000 kappaletta. Lukijoita sillä on arviolta 35  000. Lehti lähetetään viidelle henkilölle jokaisessa TUL:n jäsenseurassa.
 
TUL-lehden ensimmäinen päätoimittaja oli [[Eino Pekkala]]. Sen palveluksessa on työskennellyt useita arvostettuja urheilutoimittajia, kuten [[Ilmo Lounasheimo]], [[Helge Nygrén]], [[Pentti Salmi]], [[Esko Piipponen]], [[Risto Taimi]] sekä [[Kauko-Aatos Leväaho]]. Muita toimittajia lehdessä ovat olleet muun muassa [[Lauri Vaala]], [[Unto Miettinen]] ja [[Eino Jäntti]].