Ero sivun ”Lars Stenbäck” versioiden välillä

224 merkkiä lisätty ,  5 vuotta sitten
p
wl; kh; commonscat
p (wl; kh; commonscat)
[[KuvaTiedosto:Lars Stenbäck.jpg|thumb]]
'''Lars (Lauri) Jakob Stenbäck''' ([[26. lokakuuta]] [[1811]] [[Kuortane]] – [[21. huhtikuuta]] [[1870]] [[Isokyrö]]) oli [[Suomi|suomalainen]] runoilija ja pappi. Hän liittyi ylioppilaana [[herännäisyys|herännäisyyteen]], ja hänet vihittiin papiksi [[1842]]. Tämän jälkeen hän toimi [[Vaasa]]n yläalkeiskoulun rehtorina vuosina [[1846]]–[[1855]], [[Suomi|Suomen]] ja [[Pohjoismaat|Pohjoismaiden]] ensimmäisenä [[kasvatustiede|kasvatusopin]] professorina[[professori]]na syyslukukauden [[1855]] sekä [[Isokyrö|Isonkyrön]] kirkkoherrana[[kirkkoherra]]na [[1855]]–[[1870]].
 
'''Lars (Lauri) Jakob Stenbäck''' ([[26. lokakuuta]] [[1811]] [[Kuortane]] – [[21. huhtikuuta]] [[1870]] [[Isokyrö]]) oli [[Suomi|suomalainen]] runoilija ja pappi. Hän liittyi ylioppilaana [[herännäisyys|herännäisyyteen]], ja hänet vihittiin papiksi [[1842]]. Tämän jälkeen hän toimi [[Vaasa]]n yläalkeiskoulun rehtorina vuosina [[1846]]–[[1855]], Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäisenä kasvatusopin professorina syyslukukauden [[1855]] sekä [[Isokyrö|Isonkyrön]] kirkkoherrana [[1855]]–[[1870]].
 
Stenbäckin tunnetuin teos on kokoelma ''Dikter'' ([[1840]]) ja tunnetuimpia lyyrisiä runoja ovat ''Till sorgen'' ja ''Mitt finska fosterland''. Hän on kirjoittanut myös uuden [[virsikirja]]n virret 259 ja 288. Lopulta Stenbäck luopui runoudesta, koska piti sitä vaarallisena uskonelämälleen.
 
Pietismistään[[Pietismi]]stään tunnettu Stenbäck pyrki [[dosentti|dosentiksi]] [[Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta|Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan]] vuonna 1844 väitöskirjalla ''De principiis quibus innituntur ecclesia et theologia christiana''. Yliopiston konsistorissa[[konsistori]]ssa dosentuurihakemuksesta syntyi kiista, johon yliopiston ulkopuolelta puuttui muun muassa arkkipiispa [[Erik Gabriel Melartin]]. Hänen kirjeensä yliopiston rehtori [[N. A. af UrsinilleUrsin]]ille oli käytännössä poliittinen ilmianto. Melartin pyysi rehtoria yhdessä teologisen tiedekunnan opettajien kanssa (he olivat jo hyväksyneet väitöskirjan) ryhtymään toimiin pietismin separatistisen harhan torjumiseksi. Melartin esitti Stenbäckin dosentuurin torjumisen voitoksi niin tieteelle kuin [[Suomen evankelis-luterilainen kirkko|Suomen kirkollekin]]. Pietismin leviämisestä ei ollut huolissaan vain hän, vaan myös "isänmaan tosiuskonnolliset, valistuneet ja järkevät kansalaiset", Melartin kirjoitti.
 
[[Nikolai I]]:n hallituskauden yleispoliittisista syistä Stenbäckin dosentuurianomus hylättiin, vaikka pääosa yliopiston professoreista, myös tuolloin opettajakuntaan kuulunut venäläisprofessori [[Jakov Grot]], kannatti dosentuurin myöntämistä. Puolustaessaan Stenbäckin dosentuuria suomalaisoppineet puolustivat eivät pietismiä, vaan tieteen vapautta ja yliopiston oikeutta itse nimittää omat opettajansa. Erityisen selväsanaisesti Stenbäckiä puolusti konsistorin kokouksissa kirkkohistorian professori [[Bengt Olof Lille]], joka itse oli tullut tunnetuksi pietismin kriitikkona. Hän arvosteli yliopiston rehtorin näkemyksiä esittäessään, että yliopisto oli ensisijaisesti tieteellinen instituutio, olipa se sitten sen ohessa vaikkapa rehtorin kuvaama virkamieskoulu. Täten hän piti mitä suurimpana epäoikeudenmukaisuutena, jos hänen lahjakkaaksi kuvaamaltaan ja hyvän väitöskirjan laatineelta Stenbäckiltä kiellettäisiin dosentuuri. Arkkipiispa Melartinin ilmiantokirje ei hänen mielestään ollut sovellettavissa Stenbäckin tapaukseen; olihan arkkipiispa itse vihkinyt Stenbäckin papiksi. Kaikki teologisen tiedekunnan professorit puolustivat dosentuurin myöntämistä, ja vain kaksi konsistorin professoria kannatti Melartinin näkemyksiä. Sijaiskansleri Thessleff liitti dosentuurin hakemusasiakirjoihin oman kirjelmänsä, jossa hän esitti nimityksellä olevan haitallisia seurauksia yliopistolle sekä uskoi sen edistävän pietististä lahkolaisuutta. Dosenttinimitystä ei tullut.
 
Eräänlaisen hyvityksen Stenbäck sai kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1854, kun tuntemattomiksi jääneet professoriystävät kehottivat häntä hakemaan teologiseen tiedekuntaan perustettua Suomen ensimmäistä pedagogiikan professuuria. Hänen virkaa varten laatimansa virkaväitöskirja herätti julkista huomiota ja sai kritiikkiä erityisesti [[J. V. SnellmaniltaSnellman]]ilta. Pietististen näkemystensä kanssa johdonmukaisesti Stenbäckin näkemys koulutuksesta oli uskonnollisesti ahdas ja koulutuksen sivistävää tehtävää halveksiva sekä sen käytännössä sivuuttava. Hän luopui professuurista vain yhden lukukauden jälkeen, jonka jälkeen koko virka siirrettiin pois teologisesta tiedekunnasta. Kasvatustiede ei ollut Stenbäckin ala eikä hänellä ollut pätevyyttä sen akateemiseen opettamiseen. Koulutuskysymyksissä hän muiden samanhenkisten Pohjanmaan pappien kanssa jäi historiaan myös kansakoulun vastustajana.
 
==Teokset==
== Aiheesta muualla ==
{{Wikiaineisto}}
{{commonscat-rivi|Lars Stenbäck}}
* Eliel Aspelin-Haapkylä: Lars Stenbäck. Helsingfors 1900.
* Aarne Anttila: Lauri Stenbäck runoilijana ja muita tutkielmia. Suomalaisen kirjallisuuden seuran vuosikirja 13, 1954.
17 181

muokkausta