|
==Juoni==
Elokuvan alussa Hannes Häyrisen esittämä radiotoimittaja saapuu juuri ennen juhannusta linja-autolla Kankkulan kylän luo tehdäkseen ohjelmaa seudulta. TienviittojenRadiotoimittaja, mukaanjoka ollaanon Keski-Pohjanmaanpukeutunut ja Etelä-Hämeen rajallahienosti, Luikurinpuhuu jamahdollisimman Pajunköydenpuhdasta kylienkirjakieltä, välissä.koska Paikkaelokuvassa onirvaillaan sen matkaoppaanaikaista mukaanjäykkää turistienesiintymistä suosiossajulkisuudessa.
Linja-auto ei vie häntä perille asti, vaan Kankkulan kylään saapuu yleismies-Jantunen ''puskabussillaan'' noutamaan matkalaisia. Kankkulan kylässä, Romppasen kioskilla, on juuri alkamassa "show", joka aloittaa laulujen ketjun läpi elokuvan. Radiotoimittaja kertoi magnetofonilleen tulevan radio-ohjelman sisältöä. Samalla hän toimii elokuvan kertojana kuvaten kylän tapahtumia ja sen asukkaita.
Radiotoimittaja, joka on pukeutunut valkoiseen paitaan, pikkutakkiin ja golf-housuihin, puhuu mahdollisimman puhdasta kirjakieltä, koska elokuvassa irvaillaan sen aikaista jäykkää esiintymistä julkisuudessa. Toimittjan kirjakieli tuo korostetusti esille muiden kansankielen.
Jantusen lähtiessä viemään Tippavaaraan vesiputkia ja tavanomaista viikottaista kymmenen ruisjauhosäkin tilausta radiotoimittaja lähtee mukaan. Tätä säestää tietysti radiokuunnelman ''"Pitkä matka on Tippavaaraan"'' -laulu.
Linja-auto ei vie häntä perille asti Kankkulan kylään saapuu yleismies-Jantunen ''puskabussillaan'', joka on amfibioajoneuvo, noutamaan matkalaisia. Kyytiin tulee myös Neulasen Manta ompelukoneineen ja vahingossa eräs toinen juoruakka. Puskabussi joutui kiireessä ajamaan lammen poikki, joka jostain kumman syystä aikaansai sen, että matka oli ilmainen. Tälläkin maksunpoistumissäännöllä on voinut olla jokin esikuva suomalaisessa talouselämässä 1940- tai 1950-luvulla.
Hän vierailee myös Tippavaaran vanhanisännän tuvassa, jossa tämä 105-vuotias ikämies (ollut 105 jo useita vuosia, hänen vaarinsa eli 216 vuotta) esittelee tiluksiaan kartalta ja miltei paljastaa pitkän iän salaisuuden. Katsojia hauskuutetaan arvailemaan mitä se mahtaa olla. KankkulnaKankkulan kaivollakin puhutaan nuoruuden lähteestä. Seudulla on kolme vesistöä, jotka ovat jokien yhdistämät: Tippajärvi, Vissyvesi ja Kuperkeikkavesi. Vesien kulku onjoiden hiemannimiä kuinyhdistävät nestekiertoviittaukset pontikkapannussaalkoholiin. ▼Tiedustellessaan Jantuselta majoitusmahdollisuuksista kylässä toimittaja saa toistamiseen kuulla: 'kyllä sopu sijaa antaa'. Radiotoimittaja on hieman epäileväinen - sillä sovun rakentamiseen kuluu aikaa. Lopulta Jantunen toteaa sen olevan valmis jo, Sopu on nimittäin matkustajakoti.
Paikkakunnan vanha nimismies arvelee Tippavaaran isännän keittelevän pontikkaa ja etsii tämän tehdasta pitkin metsiä. Lopussa keittopaikka paljastuukin, mutta selviää että isäntä onkin tuottanut pontikan sijasta ''Atomitärpättiä''. Tämän lisäksi Tippavaaralla on Rohjus-niminen laite, joka on ajankohtaisviittaus suurvaltojen ohjuskilpaanohjuksentorjuntalaite. ▼Kankkulan kylässä, Romppasen kioskilla, on juuri alkamassa ''Show'' - kaikki kylässä tapahtuva on show'ta, josta paikkakunnan mahtimies kyläkauppias Romppanen perii pääsymaksun. Sama mies omistaa kylässä muutenkin lähes kaiken, mm. autokorjaamon, kioskin, matkustajokoti Sovun ja bussiyhtiön. Show maksoi 150 markkaa, kun 100 markalla sai neljä nakkia. Show aloittaa laulujen ketjun läpi elokuvan. Show koostui haitariesityksestä ja helppoheikkiesityksestä (kampojen myynti nopealla ylisanailulla).
Lähtiessään Tippavaarasta radiotoimittaja saa mukaansa pullon kirkasta , isännänjoka vihjatessakuitenkin ettäpaljastuu 'tätäradiotoimittajan nepalattua juomatkustajakotiin täälläpäinkirkkaaksi kun tyhjää vaan'. Matkustajakodissa radiotoimittaja huomaa pullosta maistettuaan Tippavaaran vanhanisännän puhuneen totta, sillä pullossa on kirkasta vettävedeksi. Sen pitemmälle 1950-luvun lopun radiohupailussa tai siitä tehdyssä elokuvassa ei voitu mennä esitysluvan peruuntumisen pelossa ! .▼Radiotoimittaja kertoi magnetofonilleen tulevan radio-ohjelman sisältöä. Samalla hän toimii elokuvan kertojana kuvaten kylän tapahtumia ja sen asukkaita.
Eemeli laulaa aika-ajoin ja iltamissa esiintyy muitakin 1960-luvun alun viihdyttäjiä. Juhannusjuhlilla laulaa Auvo Nuotia Pumppuveikkojen soittaessa taustalla. Esa Saario esittää joko dubattuna tai omalla äänellään useita laulajia, mm. [[Tapio Rautavaara ]], [[Hiski Salovaara|Lännen Lokari ]] ja [[Georg Ots ]]. ▼Jantusen lähtiessä viemään Tippavaaraan vesiputkia ja tavanomaista viikottaista kymmenen ruisjauhosäkin tilausta, radiotoimittaja lähtee mukaan. Tätä säestää tietysti "Pitkä matka on Tippavaaraan"-laulu (brittisotilaisen siirtomaissa 1800-luvulla laulaman "It's on long way to Tipparary"-laulun nuotilla). Isäntä huolestuu, kun näyttää susikoiransa haukkuneen väärin - bussille piti olla 5 haukkua, mutta sitä ennen koiran oli nähnyt nuoren nimismiehen (kolme haukkua). Eläinten älykkyys on useissa muissakin elokuvissa toiminut "comic relief"-roolissa.
Lopussa Tippavaaran vanha isäntä vienvie vanhan [[vallesmanni]]n tehtaalleen, jossa tehdään atomi[[tärpätti]]ä eikä pontikkaanpontikkaa. Ainakin tuolloin, aiemmasta ei ole niin varmaa. ▼▲Hän vierailee myös Tippavaaran vanhanisännän tuvassa, jossa tämä 105-vuotias ikämies (ollut 105 jo useita vuosia, hänen vaarinsa eli 216 vuotta) esittelee tiluksiaan kartalta ja miltei paljastaa pitkän iän salaisuuden. Katsojia hauskuutetaan arvailemaan mitä se mahtaa olla. Kankkulna kaivollakin puhutaan nuoruuden lähteestä. Seudulla on kolme vesistöä, jotka ovat jokien yhdistämät: Tippajärvi, Vissyvesi ja Kuperkeikkavesi. Vesien kulku on hieman kuin nestekierto pontikkapannussa.
Menneestä Tippavaaran isäntä ei juurikaan puhu, pohtii ohjusten ja [[Sputnik]]ien putoamisvaaraa ja kertoo kylällä rakennetusta vastustusjärjestelmästä, Rohjuksesta. Retuperään sijoitettu Rohjus on 25 metriä korkea, se tarvitsee kymmenien miesten joukon toimiakseen ja kaatuu nappia painamalla. Se ladataan atominallilla ja sitä oli käytetty mm. [[tupajumi]]n torjuntaan. Myöhemmin Spede-elokuvat sisälsivät aina jonkin keksinnön, mutta esikuva voi olla jokin muukin (esim. Bond-elokuvat).
▲Paikkakunnan vanha nimismies arvelee Tippavaaran isännän keittelevän pontikkaa ja etsii tämän tehdasta pitkin metsiä. Lopussa keittopaikka paljastuukin, mutta selviää että isäntä onkin tuottanut pontikan sijasta ''Atomitärpättiä''. Tämän lisäksi Tippavaaralla on Rohjus-niminen laite, joka on ajankohtaisviittaus suurvaltojen ohjuskilpaan.
Pakollinen rakkaustarina on nykyisen nuoren nimismiehen ja Tippavaaran tyttärentyttären välinen, jota tietysti vanhan nimismiehen jo 4 sukupolven ajan kestänyt pontikkajahti uhkaa.
Pumppuveikot-torvisoittokunta juhlisti kaivolla tapahtuvaa juhlallista tilaisuutta. Eemeli avasi sen valitellen, ettei saanut lupaa tehdä siitä maksullista tilaisuutta. Syfred Huila alkoi kielloista välittämättä puheensa Suomeen saapuneista linnuista. Kyse oli uuden ämpärin vihkimisestä, jonka manta teki pullolla "kirkasta". Ämpärin ketju ei tietenkään ollut kiinni ja se upposi kaivoon. Sen jälkeen Eemeli paljasti patsaan, Kankkulan [[Genoveva]] kaivolla. Torvisoittokunnassa oli soitajanroolissa mm. Tauno (?) Majuri, 1930- ja 1940-lukujen tähtikaartiin kuulunut. Lieneekö noin pieni rooli ollut vuonna 1960 luhistuvan studiojärjestelmän (ts. kuukausipalkalla toimivat näyttelijät) tulosta?
Kulkukauppias pakkomyy vanhalle pariskunnalle koottavan keinun, jonka kokoamista elokuva seurailee. Tippavaaran vanha isäntä lupaa tuoda kokoajille avuksi kartan, sienikartan. Kokoonpano päättyy vesikelkkaan ja puisiin kottikärryihin, joissa väsyneet kokoajat nukkuvat. Pariskunnan miestä esitti suuremmista rooleista tuttu Toivo Mäkelä. Sinänsä pila on voinut kohdistua tuohon aikaan yleistyvään huonekalukauppaan, jossa huonekalut tulivat postitse kotiin osina ja kokoonpano piti tehdä itse huonojen ohjeiden "opastamana".
[[Siiri Angerkoski]] esittää kylän ompelijaa ja juoruämmää, joka puhuu tilaisuuden lopussa mm. siitä miten myy kukkia kesällä kaupungin torilla. Tästä tarina hyppää hänen kotiinsa, jossa radioreportteri vierailee. Täti kertoo tulleensa ylioppilaaksi ja kertoo ylpeänä tulos oli niin hyvä, että pyysivät seuraavaksi kevääksi uudestaan. Neljä improbaturia oli tämän vuoden tulos. Tippavaaran isäntä hakee Leenan leninkiä ja keskustelu siirtyy mm. juhannustaikoihin. Taas puhe viistää pontikkaa ja humalaa. Tippavaaran isäntä kertoo, että kerran on saanut oikeudessa vain puoli vuotta linnaa, kun oli tuttu tuomari ja omat kahleet. Sittemmin tällaista riimittelyä on suomalaisessa elokuvassa kuultu mm. Raidin suusta.
Tippavaaran isäntä esittelee taas kotiaan. Hän aikoo ryhtyä arkkitehdiksi (on jo kulmaviivain ja kynä - vitsi voi liittyä useiden kaupunkien historiallisten rakennusten purkuun "makkaratalojen" tieltä?) ja aikoo kirjoittaa muistelmakirjoja, joiden nimet ovat Niskavuori- ja Helena-kirjasarjojen mukaelmia. Jälleen pontikan teko käy lähellä puheenaihetta - "sitä" on tehty mm. koivuhaloista. Sanoin tarinoissa Rontu-Taavesta esiintyy toistuvasti viinanvalmistus ja kännäysteema. Tippavaaran isäntä kertoo uusista keksinnöistään: vesitaso-sänky ja "rahi ja penkki"-yhdistelmästä (rankki). Tippavaara kertoo "firmansa" moton olevan: Atomia tarvitaan aina.
▲Lähtiessään Tippavaarasta radiotoimittaja saa mukaansa pullon kirkasta isännän vihjatessa että 'tätä ne juo täälläpäin kun tyhjää vaan'. Matkustajakodissa radiotoimittaja huomaa pullosta maistettuaan Tippavaaran vanhanisännän puhuneen totta, sillä pullossa on kirkasta vettä. Sen pitemmälle 1950-luvun lopun radiohupailussa tai siitä tehdyssä elokuvassa ei voitu mennä esitysluvan peruuntumisen pelossa!
Juhannusaattona mustalaiset nousevat puskabussiin vilunkikeinolla, viimeksi eivät olleet maksaneet, joten muuten heitä ei olisikaan otettu kyytiin. Kokko ei syttynyt juhlissa edes petroolilla. Mustalaisperheen isä kehottaa antamaan tulitikut pikkupojelleen ja väkeä kääntämään hetkeksi selkeänsä. Tokihan kokko loimuaa - kun lapselle antaa tulitikut eikä valvo häntä, tulipalo on varma. Teema oli suoraan kyseisen ajan valistuksesta, turvallisuusaiheisista tietoiskuista. Tippavaaran isäntä kehuu mustalaispoikaa älykkääksi ja kehottaa tämän isää kouluttamaan hänet. Isä sanoo toivonsa pojasta pyromaania ja tyttärestään kleptomaania. Tuolloin mustalaisten uskottiin elävän varastamalla. Taajamien lähistöjen tyhjilleen jääneiden latojen poltot olivat tulloin yleisiä. Tässäkin elokuvan vitsit koskettivat ajankohtaisaiheita, Spede myöhemmin käytti tätä tehokeino useimmissa elokuvissaan.
Assi Nortian näyttelemä nuori mustalaisnainen houkuttelee radiotoimittajan maksamaan itselleen (ja suvulleen) kahvia ja syötävää - radioreportti hakee bussilla seuraavana päivänä lisää rahaa ja tuolloin noiden kahden välillä on jo ihastusta puolin ja toisin.
Tässä vaiheessa nuoripari meni kihloihin ja vanha vallesmanni alkoi itse etsiä Tippavaaran pontikkatehdasta.
▲Eemeli laulaa aika-ajoin ja iltamissa esiintyy muitakin 1960-luvun alun viihdyttäjiä. Juhannusjuhlilla laulaa Auvo Nuotia Pumppuveikkojen soittaessa taustalla. Esa Saario esittää joko dubattuna tai omalla äänellään useita laulajia, mm. Tapio Rautavaara, Lännen Lokari ja Georg Ots.
[[Juhannus|Juhannukseen]] liittyy yhden osanottajan [[maraton]]juoksu, juoksun loputtua juoksija kertoo radiotoimittajalle, ettei tarkoitus ole hyvä sijoitus vaan osanotto kovaan hintaan, ts. päivärahat. Kritiikki ei siis kohdistunut tyhjenevän maaseudun urheiluharrastukseen vaan kilpaurheilun taloudelliseen puoleen. Tippavaaran isäntä kertoi nuorena voittaneensa 75 km maratonin vaikka kävi sen aikana latotansseissa ja saattoi tytön kotiin. Myöhemmin Juhani Peltosen [[Elmo]] teki moisia suorituksia jopa sadan metsin juoksussa.
▲Lopussa Tippavaaran vanha isäntä vien vanhan [[vallesmanni]]n tehtaalleen, jossa tehdään atomi[[tärpätti]]ä eikä pontikkaan. Ainakin tuolloin, aiemmasta ei ole niin varmaa.
[[Luokka:Suomalaiset elokuvat]]
[[Luokka:Vuoden 1960 elokuvat]]
{{Tynkä/Elokuva}}
| 