Ero sivun ”Keskustelu:Luettelo Yukonin kunnista” versioiden välillä

ei muokkausyhteenvetoa
(edit)
 
::: Minusta englanninkielisten kunnallisyksiköissä ei pysty määrittelemään, että townit olisivat aina kaupunkeja. Tuon nimityksen merkitys vaihtelee todella paljon. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Uuden-Englannin alueella town on nimenomaan määritelty kunnallishallinnon perusyksiköksi. Samoin on myös esimerkiksi Arkansasissa. Näissä tapauksissa townia ei todellakaan voi luokitella kaupungiksi. En ole Kanadan kunnallishallintoon niin perehtynyt, mutta siellä tilanne on vielä jotenkin monimutkaisempi kuin Yhdysvalloissa. Yukonin tapauksessa ainakin omasta mielestäni olisi townien kutsuminen kaupungiksi väärin. EDIT: Lisäksi asiaahan mutkistaa se, että city ja town, kuten suomen kaupunkikin, eivät ole pelkästään kunnallishallinnollisia yksiköitä. Niillä tarkoitetaan myös muita asioita, cityt ovat isoja kaupunkeja ja townit vähän pienempiä taajamia. --[[Käyttäjä:PtG|PtG]] ([[Keskustelu käyttäjästä:PtG|keskustelu]]) 24. elokuuta 2014 kello 09.25 (EEST)
 
:::: Kuten sanoin Yukonin tilanne on hieman erilainen johtuen siita etta se on Territorio eika provinssi tai osavaltio. Cityt ja Townint ovat kaupunkeja mutta samalla kuntia, johtuen siita etta Yukon on territorio. Hieman samanlainen tilanne on Nova Scotiassa, jossa ei virallisesti ole yhtaan kaupunkia, ainostaan kaupinkimaisia kuntia. En ole nyt syvallisesti perehtynyt muihin alueisiin, mutta asuessani Manitobassa, Cityn ja Townin valilla ei ole juurikaan eroa muutakuin vakiluvun ja palveluiden suhteen. Jos taas aletaan kutsumaan Towneja taajamiksi tai kunniksi, niin sitten on ongelmana miksi kutsut pienempia asuinalueita (Lueteltu ylempana). Ja toisekseen eihan meidan pitaisi keksia naille alueille omia nimia vaan kaytttaa jo olemassa olevia kaannettyja nimityksia. --[[Käyttäjä:J Hazard|J Hazard]] ([[Keskustelu käyttäjästä:J Hazard|keskustelu]]) 24. elokuuta 2014 kello 10.32 (EEST)
8 045

muokkausta