Ero sivun ”Zazen” versioiden välillä

{{Lähteetön}}'''Zazen''' (坐禅, istuva mietiskely) on [[Japanin kieli|japaninkielinen]] yleistermi [[zen]]buddhalaisuudessa harjoitetulle istumameditaatiolle[[Mietiskely|istumamietiskelylle]]. Zazen tarkoittaa kirjaimellisesti ''istuvaa mietiskelyä''.

Osana pitkäkestoisia zazen-sessioitaistuntoja on myös ns.niin sanottu ''kävelymeditaatiokävelymietiskely'' ({{k-ja|経行}}, ''kinhin''). Etenkin yhteisissä ohjatuissa zazen-istunnoissa kävelymeditaatiokävelymietiskely on osa tapahtuman kaavaa. Noin 20–4520–45 minuutin istumameditaationistumamietiskelyn jälkeen noustaan merkistä ylös ja tehdään kävelymeditaatiotakävelymietiskelyä kiertämällä salia n.noin 5–105–10 minuutin ajan. Sen jälkeen palataan jälleen omalle paikalle ja harjoitetaan istumameditaatiotaistumamietiskelyä taas 20–4520–45 minuuttia. Vaikka kävelymeditaationkävelymietiskelyn tarkoitus on antaa jaloille ja lihaksille pieni lepotauko, meditaationmietiskelyn ei ole tarkoitus tauota. KävelymeditaationKävelymietiskelyn aikana kävellään hitaasti salia ympäri, keskitytään hengittämiseen ja pyritään pitämään turhat ajatukset poissa mielestä.

Varsinaisia zazen meditaatiotekniikoita-mietiskelytekniikoita on neljä erilaista:

# hengityksen laskeminen,

# hengityksen tarkkailu,

# kōan-harjoitus,

Hengityksen tarkkailu ja erityisesti hengityksen laskeminen ovat menetelmiä, joita voi käyttää mielen tyynnyttämiseen ja keskittymiskyvyn parantamiseen. Syventynyt keskittyminen johtaa syvään keskittymisen tilaan ''[[samadhi]]in'', jossa mieli on tyyni ja keskittynyt kohteeseensa. Syvät keskittymisen tilat eivät kuitenkaan ole itsetarkoitus zen-meditaatiossamietiskelyssä vaan niillä on selkeä työkalun asema. Tärkeimpänä tavoitteena on kehittää tarkkaavaisuutta. Vaikka kaikki zazen-tekniikat kehittävät ja johtavat tarkkaavaiseen ja keskittyneeseen tilaan, kōan ja shikantaza ovat harjoituksia, joiden tavoitteena on ”mielen avaaminen” ja kohonnut tarkkaavaisuuden tila. Tällainen keskittynyt tarkkaavaisuus, jossa mieli ei harhaudu mielikuviin tai ajatuksiin vaan pysyy tiukasti tässä hetkessä, johtaa lopulta harjoittajan ensimmäiseen valaistumiskokemukseen ({{k-ja|見性}}, ''kenshō'').

''Kōan'' (公案) on paradoksaalinen kysymys. Kōanit voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan: ns.niin sanotut läpimurtokōanit ja myöhemmät kōanit. Läpimurtokōan on ensimmäinen kōan, jonka opettaja oppilaalle antaa. Kōanin läpäiseminen johtaa ensimmäiseen valaistumiskokemukseen, jonka jälkeen oppilas on valmis työskentelemään muiden kōaneiden kanssa. Tyypillisiä läpimurtokoaneja ovat ns.niin sanotut luonnolliset kōanit: "Kuka”Kuka minä olen?"”, "Mitä”Mitä tämä on?"” tai zen-buddhalaiseen traditioonperinteeseen liittyvät ''[[Mu (käsite)|Mu]]-kōan'', sekä suurelle yleisölle kaikkein tutuin kōan: "Kahden”Kahden käden yhteentaputtamisesta lähtee ääni. Minkälainen ääni lähtee yhden käden taputtamisesta?"”.

Kōan-harjoitusta tehdään yleensä vain opettajan johdolla. Koska ihmisillä on taipumus haluta nopeasti ratkaisu ongelmiinsa, kōan-harjoituksessa vaadittava jatkuva, vuosia kestävä "ei”ei tietämisen” tietämisen"-olotilassa pysyminen ei ole kovin helppoa. On mahdollista, että oppilas keksii kōanille oikean "selityksen"”selityksen” tai jopa vakuuttaa itsensä siitä, että on valaistunut jatkuvan kysymisen sijaan. Välttääkseen tämän oppilas tapaa opettajaansa säännöllisesti. Opettaja testaa oppilastaan ja toimii "dharmaporttina"”dharmaporttina”, eräänlaisena esteenä, jonka oppilas lopulta läpäisee saatuaan ensimmäisen valaistumiskokemuksen.

Kōanin tarkoitus on saattaa oppilas äärimmäiseen eksistentiaalisen epäilyksen tai etsinnän tilaan. Kyseessä ei ole skeptinentutkiva epäileminenja taitarkasteleva filosofinen ongelmantarkasteluepäileminen, vaan intensiivinen tila, jossa koko mieli on kysyvässäkysyvä ja tarkkaavaisessa tilassatarkkaavainen. Tätä tilaa kuvataan usein seuraavalla klassisella vertauksella: Olet polttanut piippua yksin huoneessasi. Lasket piipun hetkeksi kädestäsi. Kun jälleen ojennat kätesi piippua kohden piippua ei löydy mistään! Kukaan muu ei ole tullut tai poistunut huoneesta. Piipun on oltava jossain aivan käden ulottuvilla. Aluksi etsit piippua hajamielisesti. Kun et yrityksestäsi huolimatta löydä piippua tarkkaavaisuutesi ja etsinnän intensiivisyys kasvaa nopeasti kunnes mielessä ei ole muuta kuin herkeämätön kadonneen piipun hakeminen.

''Shikantaza'' (只管打坐), kiinaksi ''zhiguandazuo'', voidaan kääntää "omistautua”omistautua pelkästään istumiselle"istumiselle”, "vain”vain pitää huolta istumisesta"istumisesta”, "huolehtia”huolehtia pelkästä istumisesta"istumisesta”.

''Zhizhi'' = vain, pelkästään,

''da'' = partikkeli joka ilmaisee ruumiin liikkeitä, ilmaisuja, -minen,

''zuo'' = istua.,

''Dazuodazuo'', eli istuminen on harjoituksen samatha-aspekti ja ''guan'', huolenpitäminen on sen vipashyana-aspekti.

Shikantaza-istumisessa ei erityisesti keskitytä yhtään mihinkäänkeskitytämihinkään, oleellista on olla valppaana, tunnistaa mitä mielessä ja kehossa tapahtuu. Me huomaamme kuinka hengitämme luonnolllisesti ja normaalisti, ilman että yritämme kontrolloida hengitystä. Me huomaamme, onko asentomme ryhdikäs vai ei. Asennon lopahtaessa suoristamme selkämme ja jatkamme istumista.