Ero sivun ”Leonard Cohen” versioiden välillä

Valmistuttuaan McGillistä Cohen julkaisi vuonna 1956 ensimmäisen runokokoelmansa ''Vertailkaamme mytologioita'' (''Let Us Compare Mythologies''), jonka runoista monet hän oli kirjoittanut teini-ikäisenä. Cohenin tärkeimpiä teemoja olivat jo tuolloin [[uskonto]] ja seksi. Kirja sai hyvät arvostelut, vaikka konservatiiviset kriitikot vierastivatkin runojen aiheiden modernia rankkuutta. Kirjan ensimmäinen painos myytiin nopeasti loppuun, ja Cohenin maine lupaavana kanadalaisena runoilijana vahvistui maan pienissä runoilijapiireissä.<ref>Footman, s. 25–27.</ref>

Cohen jatkoi opintojaan [[New York]]in [[Columbian yliopisto]]ssa, missä hänen esikuvansa García Lorca oli myös opiskellut. Cohen ei kuitenkaan nauttinut opiskelusta eikä liian keskiluokkaisena tehnyt läpimurtoa myöskään kaupungin [[Beat-sukupolvi|beat-runoilijoiden]] piireihin. Palattuaan Montrealiin hän yritti löytää töitä, sillä runoilijan tulot eivät riittäneet elämiseen. Hän ei päässyt etsiväksi eikä poliisivoimiin, sillä hänellä oli joukko ehdollisia tuomioita järjestyshäiriön tuottamisesta ja virkavallan vastustamisesta, eikä hän löytänyt töitä opettajanakaan. Cohen onnistui kuitenkin vuonna 1959 saamaan 3&nbsp;000 dollarin suuruisen kirjailija-apurahan ja julkaisusopimuksen seuraavalle kirjalleen.<ref>Footman, s. 27–30.</ref>

Apurahan turvin Cohen muutti joulukuussa 1959 englanninkielisen kirjallisuuden sydänmaille [[Lontoo]]seen. [[Hampstead]]issa hän kirjoitti ensimmäistä romaaniaan ''Lempileikki'' (''The Favourite Game'') ja kävi iltaisin ahkerasti [[karibia]]laisten siirtolaisten yökerhoissa. Puolen vuoden kuluttua hän pakeni Lontoon kurjaa säätä [[kreikka]]laiselle [[Hydra (saari)|Hydra]]n saarelle. Hän osti perintörahoillaan saarelta talon, johon hän asettui naisystävänsä ja tämän pojan kanssa. Saarella hän viimeisteli romaaniaan ja kävi aika ajoin Kanadassa ansaitsemassa rahaa Kreikassa elämiseen.<ref>Footman, s. 31–35.</ref>

Vuonna 1961 Cohen teki matkan [[Kuuban vallankumous|vallankumouksen]] jälkeiseen [[Kuuba]]an, minne hänet houkutteli romanttinen seikkailunhalu ja poliittinen uteliaisuus. Kuuban todellisuuden näkeminen hälvensi Cohenin idealismiaromanttista ihanteellisuutta, ja se erotti hänet 1960-luvun taiteilijapiireistä; vasta 1990-luvulla hän ryhtyi kirjoittamaan poliittisesti.<ref>Footman, s. 36–38.</ref>

Cohen palasi Hydralle, jossa jatkoi perhe-elämää ja romaaninsa viimeistelyä. Hän laajensi uskontoihin perehtymistään tutustumalla [[Itämainen filosofia|itämaisiin filosofioihinajatussuuntiin]], etenkin ''[[Tiibetiläinen kuolleiden kirja|Tiibetiläiseen kuolleiden kirjaan]]'' ja ''[[Yijing]]iin''. Hän käytti tuona aikana myös paljon eri huumeita, etenkin [[oopiumi]]a. Cohenin pitkään valmisteilla ollut omaelämäkerrallinen [[kehitysromaani]] ''Lempileikki'' (''The Favourite Game'') ilmestyi vihdoin 1963. Romaani käsittelee samoja aikanaan rohkeita aiheita kuin Cohenin runotkin, kuten seksiä, [[masturbointiitsetyydytys]]atä ja väkivaltaa. Kirja sai suopean vastaanoton ja nosti Cohenin Kanadan kirjailijoiden eturiviin. Myynti jäi kuitenkin vähäiseksi, osittain siksi, että se ilmestyi Kanadassa vasta 1970.<ref>Footman, s. 41–48</ref>

Cohenin seuraava runokokoelma ''Flowers for Hitler'' ilmestyi 1964 ja käsitteli nimensä mukaisesti paljolti [[Toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] aikaisia tapahtumia. Sitä seurasi 1966 Cohenin toinen romaani, ''Kauniit häviäjät'' (''Beautiful Losers''), kiihkeästi Hydran auringon alla kemiallisin avuin kirjoitettu, rivoudessaan ja sekavuudessaan [[Postmodernismi|postmoderni]] ja hämmentävä teos. Arvostelut olivat osin hyvät, mutta myynti jäi vähäiseksi, vaikka se kasvattikin edelleen Cohenin kirjailijanmainetta.<ref>Footman, s. 49–54</ref>

Toisen romaanin heikko myynti sai Cohenin tajuamaan, ettei hän pystyisi elättämään itseään kirjailijana. Hän oli siihen asti odottanut asioiden järjestyvän itsestään eikä ollut suunnitellut tulevaisuuttaan. Seuraava runokokoelma ''Parasites of Heaven'' tuotti myös heikosti, ja Cohen siirtyikin vuonna 1966 taloudellisista syistä runoilijasta laulajaksi ja jatkoi runokokoelmien julkaisemista harvakseltaan.<ref>Footman, s. 55–56.</ref> Vanhaa tuotantoa ja muutamia uusia runoja sisältävä kokoelma ''Selected Poems'' (1968) oli kuitenkin menestys, ja Yhdysvalloissa sitä myytiin peräti 200&nbsp;000 kappaletta<ref>Footman, s. 77–78.</ref>.

Cohenin seuraava, uusia runoja sisältävä, sisäänpäin katkerasti katsova kokoelma ''Rakkauden orjat'' (''The Energy Of Slaves'') ilmestyi 1972<ref>Footman, s. 88–89.</ref> ja sitä seuraava, samansävyinen ''Death Of A Lady’s Man'' vuonna 1978<ref>Footman, s. 107–108.</ref>. Kumpikaan kokoelma ei saavuttanut yleisön tai kriitikkojen suosiota<ref>Footman, s. 108</ref>.

Vuonna 1984 ilmestyi Cohenin runokokoelma ''Armokirja'' (''Book Of Mercy''). Se oli 50 uuden [[psalmi]]n hengellinen kokoelma ja sävyltään 1970-luvun kokoelmia toiveikkaampi. Cohen suunnitteli aluksi levyttävänsä runot jousikvartetin kanssa, mutta luopui kuitenkin ideastaajatuksesta.<ref>Footman, s. 117–118.</ref>

Vuonna 1993 Cohen julkaisi runokokoelman ''Stranger Music'', joka sisälsi pääosan hänen jo julkaistuista runoistaan<ref>Footman, s. 138.</ref>. 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa [[Buddhalaisuus|buddhalaisessa]] luostarissa asunut Cohen lähetteli uusia runojaan leonardcohenfiles.com-sivustolle<ref name="leonardcohenfiles" />. Vuonna 2006 häneltä ilmestyi uusia, usein melko lyhyitä runoja sisältävä ''Kaipauksen kirja'' (''Book Of Longing'')<ref>Footman, s. 159.</ref>.

Cohen aloitti laulajanuransa 31-vuotiaana vuonna 1966 hyväksyttyään vihdoin sen ikävän tosiasian, että runous ei lyönyt leiville. Cohenin ensimmäiset julkiset esiintymiset olivat New Yorkin [[NMKY|NMKY:ssä]] ja kolme kuukautta myöhemmin kanadalaisessa ''[[Take 30]]'' -TV-ohjelmassa, missä hän esitti laulunsa ”The Stranger Song” (silloin nimeltään "Traveller"”Traveller”), ”Suzanne” ja ”So Long Marianne”. Hydran saarella [[transistoriradio]]n varassa asunut Cohen ei tuntenut 1960-luvun musiikki-ilmastoa, mutta löysi pian [[Bob Dylan]]in musiikin. Hän myös tutustui New Yorkissa kaupungin [[Folkmusiikki|folk]]-piireihin ja antoi [[Judy Collins]]in levyttää laulujaan, kuten ”Suzannen” ja ”Bird On The Wiren”.<ref>Footman, s. 55–61</ref>

Vuonna 1967 Cohen teki levytyssopimuksen [[Columbia Records|Columbia]]-yhtiön kanssa ja julkaisi ensimmäisen albuminsa ''[[Songs of Leonard Cohen]]'' joulukuussa 1967. Sillä on useita lauluja, jotka ovat säilyneet Cohenin tunnetuimpina ja useimmin muiden esittäjien lainaamina lauluina.<ref>Footman, s. 63–67.</ref> Albumin teon aikana Cohenilla ja sen tuottajalla [[John Simon (musiikkituottaja)|John Simonilla]] oli erimielisyyttä kappaleiden sovituksesta, mutta jälkikäteen Cohen ymmärsi Simonin ratkaisut<ref>Footman, s. 64–66.</ref>. Albumi sai kohteliaat arvostelut. ''[[Rolling Stone]]n'' mukaan epätasaisella albumilla oli kolme loistavaa laulua, ja ''[[New York Times]]'' näki Cohenin runollisuudelle tarvetta, vaikka hän kalpeneekin Dylanin rinnalla. Albumi käväisi vain hetken yhdysvaltalaisen [[Billboard]]in listalla, mutta menestyi paremmin Britanniassa ja muualla Euroopassa, kuten Cohenin kaikki myöhemmätkin albumit.<ref>Footman, s. 69–71</ref>

Ensimmäisen albuminsa ilmestymisen jälkeen Cohen muutti [[Nashville]]n laitamille pienelle maatilalle. Nashvillessä hän teki toisen albuminsa , edeltäjää synkkämielisemmän ''[[Songs from a Room]]'' (1969), jonka tunnetuin kappale on Judy Collinsin aiemmin jo levyttämä ”Bird On The Wire”.<ref>Footman, s. 73–76.</ref> Se nousi brittilistojen kakkoseksi ja oli suosittu myös [[Ranska]]ssa, mutta ei menestynyt Yhdysvalloissa<ref>Footman, s. 77.</ref>.

Vuonna 1970 Cohen aloitti ensimmäisen kiertueensa [[Saksa]]sta ja esiintyi muun muassa [[Isle of Wight]]in kuuluisalla festivaalilla. Palattuaan Nashvilleen hän äänitti kolmannen albuminsa ''[[Songs of Love and Hate]]'' (1971). Se jatkoi Cohenin tuttua synkistelevää linjaa, vaikka sovitukset olivatkin edeltävää albumia pirteämmät. Sen myyntiluvut jäivät kuitenkin edeltäjiään pienemmiksi.<ref>Footman, s. 82–86.</ref>

Vaikka Cohen ei saanutkaan musiikkiaan kaupaksi toivomallaan tavalla, siitä kiinnostuivat esimerkiksi elokuvantekijät. Heistä tunnetuimpia olivat [[Robert Altman]], joka otti Cohenin levytyksiä elokuviinsa ''[[McCabe ja Mrs Miller]]'' (1971) ja ''[[Mitkä häät!]]'' (1978), sekä [[Rainer Werner Fassbinder]], joka käytti Cohenin musiikkia useassa teoksessaan 1970-luvulla.<ref>Footman, s. 87–88.</ref> Cohenin menestys takasi hänelle kuitenkin jo mukavan elintason, vaikka hän itse valittikin taloustilanteen kohennuttua elämänlaatunsa vain heikentyneen ahdistavan hotellielämän vuoksi<ref>Footman, s. 91–92.</ref>.

Cohen äänitti seuraavan albuminsa New Yorkissa. ''[[New Skin for the Old Ceremony]]'' (1974) oli edeltäjiään omaelämäkerrallisempi ja sisälsi muun muassa kappaleen ”Chelsea Hotel #2”. Kuten ennenkin sitä myytiin suopeista arvosteluista huolimatta huonosti Yhdysvalloissa, mutta hyvin Euroopassa.<ref>Footman, s. 95–100.</ref> Musiikillisesti ensimmäiset albumit olivat lähinnä folkia[[folk]]ia, mutta 1970-luvulta lähtien mukaan tuli pop-vaikutteita. Aiemmista albumeista poikkeava oli vuonna 1977 ilmestynyt ''[[Death of a Ladies’ Man]]'', jolle tuottaja [[Phil Spector]] toi tuotannolleen tyypillisen mahtipontisen äänimaailman.<ref>Footman, s. 101–107.</ref> Seuraavalla albumillaan ''[[Recent Songs]]'' (1979) Cohen palasi yksinkertaisempaan tyyliin.<ref>Footman, s. 111–115.</ref>

Vuonna 1984 ilmestyneellä ''[[Various Positions]]'' -albumilla Cohen nojasi vahvasti [[syntetisaattori]]n ja [[rumpukone]]en käyttöön. Sen tunnetuin kappale oli ”[[Hallelujah (Leonard Cohenin kappale)|Hallelujah]]”, josta usea artisti on sittemmin levyttänyt oman versionsa. Columbia ei julkaissut levyä Yhdysvalloissa ennen vuotta 1990, ja [[Passport Records]] onnistui myymään levyä siellä vain muutamia tuhansia kappaleita.<ref>Footman, s. 118–121.</ref> Vuonna 1988 ilmestynyt, yhä syntetisaattoreita hyödyntävä ''[[I’m Your Man]]'' menestyi edeltäjäänsä paremmin. Sen tunnetuimpia kappaleita ovat ”Tower of Song” ja ”First We Take Manhattan”, joista jälkimmäisen Cohen oli antanut edellisenä vuonna taustalaulajansa [[Jennifer Warnes]]in laulettavaksi tämän soololevylle. ''I’m Your Man'' sai hyvät arvostelut, nousi monissa Euroopan maissa listojen kärkeen ja elvytti samalla Cohenin uran.<ref>Footman, s. 126–127.</ref>

Vuonna 1992 Cohen julkaisi ''[[The Future]]n'', joka oli aiempia albumeita selvästi poliittisempi ja kommentoi ajan levottomuuksia, kuten [[Persianlahden sota]]a, [[Tiananmenin aukion mielenosoitus|Tiananmenin aukion tapahtumia]], [[kommunismi]]n romahdusta ja [[Los Angelesin mellakat 1992|Los Angelesin mellakoita]]. Cohen sai tunnustusta sanoituksistaan, mutta albumin sanoma oli suurelle yleisölle liian synkkä 1990-luvun optimistisessa ilmapiirissä, ja myynti jäi Yhdysvalloissa vähäiseksi.<ref>Footman, s. 133–138.</ref> Cohenin korkea ikäikääntyminen ja tupakanpoltto olivat myös jo jättäneet jälkensä lauluääneen<ref>Footman, s. 147.</ref>.

''[[Ten New Songs]]'' (2001) oli Cohenin ja [[Sharon Robinson]]in yhteinen projektihanke, jonka musiikkia he sävelsivät tahoillaan vuoron perään.<ref>Footman, s. 147–151</ref> Vuonna 2004 ilmestyi ''Dear Heather'', jossa mukana oli Robinsonin lisäksi myös Cohenin naisystävä, laulaja ja pianisti [[Anjani Thomas]]. Cohen ei enää varsinaisesti laula levyllä, vaan puhuu ja kähisee rahisevalla äänellä.<ref>Footman, s. 152–154.</ref> Vuonna 2008 Cohen aloitti pitkän kiertuetauon jälkeen sarjan maailmankiertueita, lähinnä rahapulassa, koska hän oli menettänyt omaisuutensa managerilleen. Raitistuttuaan ja lopetettuaan tupakanpolton hän oli myös saanut äänensä osittain takaisin ja pystyi laulamaan korkeammalta kuin pitkään aikaan.<ref>Footman, s. 162–165.</ref>

Vuonna 2012 Cohen julkaisi albumin ''[[Old Ideas]]'', joka sai hyvät arvostelut muun muassa ''Rolling Stonelta''<ref name="oldideas" /> ja nousi Suomessa listakärkeen<ref name="musiikkituottajat" />.

Juutalainen Cohen tutustui [[zen-buddhalaisuus|zen-buddhalaisuuteen]] 1970-luvulla. Hän asui vuodesta 1994 alkaen viisi vuotta [[Mount Baldy Zen Center]] -keskuksessa [[Kalifornia]]n vuoristossa, mutta kävi ajoittain ihmisten ilmoilla antamassa haastatteluja. Luostarissa hän sai henkiseltä opettajaltaan Roshilta nimen ''Jikan'', jonka Cohen kertoo merkitsevän hiljaisuutta mutta sanoo, että nimen valinnan syyt olivat käytännölliset<ref name="guardian" />.<ref>Footman, s. 176.</ref> Luostariaikana Cohen pääsi eroon kauan vaivanneesta masennuksesta.<ref name="independent" /> Cohenin mukaan hänen buddhalaisuutensa ei ole ristiriidassa juutalaisuuden kanssa, sillä zen-buddhalaisuus ei ota kantaa jumalien olemassaoloon<ref name="nytimes" />.

Cohen käytti runsaasti huumeita, alkoholia ja masennuslääke [[Prozac]]ia 1990-luvulle asti. Hän raitistui luostariaikana ja lopetti myös tupakoinnin 2000-luvulla<ref>Footman, s. 165.</ref>.<ref name="guardian" />

Cohenin tunnetuin yksittäinen kappale lienee "Hallelujah"”Hallelujah”, jonka ovat levyttänneet Cohenin (1984) lisäksi muun muassa [[John Cale]], [[Jeff Buckley]], [[k.d. lang]], [[Rufus Wainwright]], Bono, [[Sheryl Crow]] ja [[Alexandra Burke]].<ref>Footman, s. 200–206.</ref>

* ''{{Kirjaviite | Nimeke=Kaipauksen kirja'' | Selite=(''Book Ofof Longing'', 2006.), suomSuom. [[Ville-Juhani Sutinen]], | Julkaisupaikka=Turku | Julkaisija=Sammakko | Vuosi=2008 | Tunniste=ISBN 978-952-483-075-1}}

*7.2.1985 -– [[Kulttuuritalo]]

*27.6.1985 -– Kulttuuritalo

*28.4.1988 -– [[Helsingin jäähalli]]

*29.4.1993 -– Helsingin jäähalli

*10.10.2008 -– [[Hartwall-areena]]

*10.8.2010 -– Hartwall-areena

*2.9.2012 -– [[Sonera Stadium]]

* [http://www.leonardcohenfiles.com/ The Leonard Cohen Files]. {{en}}

** [http://www.leonardcohenfiles.com/finland.html The Leonard Cohen Files -sivuston suomenkielinen osuus].

* [http://rockhall.com/inductees/leonard-cohen/bio/ Leonard Cohen Rock & Roll Hall of Famessa].

* [http://www.kp24.fi/uutiset/34035/kello3.swf Leonard Cohen Live in London dvd-konsertti], Hannu Björkbacka/Keskipohjanmaa 24.4.2009.