Wikipedia

Ero sivun ”Yhdysvaltain vapaussota” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Tuo selvennöksenä.
Rivi 34:
Emämaan ja siirtokuntien välit kiristyivät vuonna 1770, kun Englannista lähetettiin yhä enemmän sotilaita [[Boston]]iin valvomaan valtiovarainmaaministeri [[Charles Townshend (valtiovarainministeri)|Charles Townshendin]] kehittämien [[Townshendin lait|lakien]] noudattamista. Seuranneen [[Bostonin verilöyly]]n aikana brittisotilaat surmasivat useita bostonilaisia.<ref name="Bent 2010 20-23">Benton Minks 2010, s. 20–23.</ref>
[[Tiedosto:Boston Tea Party Currier colored.jpg|thumb|300px|Bostonin Teekutsut.]]
Verilöylyn jälkeen Townshendin lait kumottiin lukuunottamatta [[teelaki]]a, jonka [[Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti]] jätti voimaan valtaoikeuksiensa merkiksi. Kun siirtokuntalaiset ostivat teensä mieluummin salakuljettajilta, pääministeri [[Frederick North]] sääti uuden teelain, joka nosti taloudelliseen ahdinkoon ajautuneen [[Englannin Itä-Intian kauppakomppania]]n monopoliasemaan Amerikan markkinoilla. Vaikka teen hinta pudotettiin minimiin, siirtokunnan kauppiaat kieltäytyivät ottamasta sitä myyntiin.<ref name="Bent 2010 26">Benton Minks 2010, s. 26.</ref>
 
Erimielisyydet puhkesivat, kun Bostonin asukkaat järjestivät poliittisen protestin brittien hallintoa ja teelakia vastaan. JoulukuussaAmerikkalaisen isänmaallisen kansanliikkeen johtajiin lukeutunut [[Samuel Adams]]in laatima suunnitelma toteutettiin joulukuussa 1773. Tuolloin intiaaneiksi naamioituneet "Vapauden pojat" tunkeutuivat kolmeen Bostonin satamassa olleeseen englantilaiseen alukseen ja heittivät kaikki laivoissa olleet kallisarvoiset teelaatikot mereen.<ref name="Bent 2010 26">Benton Minks 2010, s. 26.</ref> Tapaus tunnetaan historiassa [[Bostonin teekutsut|Bostonin teekutsuina]]. BrititUutinen tulkitsivatotettiin tämäninnokkaasti kapinaksivastaan [[Charleston (Etelä-Carolina)|Charlestonin]] ja lähettivät[[New aseistettujaYork]]in sotilaitasatamissa kukistamaanja amerikkalaistenteevarastot kapinahenkeätyhjennettiin veteen tai jätettiin purkamatta.<ref name="Bent 2010 27">Benton Minks 2010, s. 27.</ref>
 
Vuonna 1774 Englanti liitti [[Ohio (joki)|Ohiolaakson]] maat [[Quebec|Quebecin provinssiin]] torjuen näin [[Virginia]]n, [[New York (osavaltio)|New Yorkin]], [[Connecticut]]in ja [[Massachusetts]]in vaatimukset alueeseen. Teon pyrkimyksenä oli hallinnon tehostaminen ja tuottoisan [[Turkiskauppa|turkiskaupan]] turvaaminen [[Lontoo]]n kauppiaiden käsiin. Toimenpide kuitenkin vain joudutti Englannin ja sen siirtokuntien lopullista välirikkoa.<ref name="Henri 1985 56">Henriksson 1985, s. 56.</ref>
 
==Pohjoinen sotanäyttämö, 1775–1779==
Rivi 80 ⟶ 82:
[[Tiedosto:Us unabhaengigkeitskrieg.jpg|pienoiskuva|Saksalaisia joukkoja brittien apuna Pohjois-Amerikassa. C. Ziegler Conrad Gessnerin mukaan, 1799.]]
 
Amerikan vallankumoukselliset, [[Patriootti (Amerikan vallankumous)|patriootit]], nauttivat parhaimmillaan 45 prosentin kannatusta väestössä ja heitä vastassa olevia [[Lojalisti (Amerikan vallankumous)|lojalisteja]] kannatti sodan aikana enimmillään 20 prosenttia.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä= Jack P. Greene ja J. R. PoleRobert (toim.)| Nimeke=The Blackwell Encyclopedia of the American Revolution| Sivu = 247 | Selite= M. Calhoon osiossa Loyalism and Neutrality |Julkaisija=Massachusetts: Blackwell | Vuosi=1991 | Tunniste=ISBN 01-55786-547-7}}</ref> Kaiken kaikkiaan 250&nbsp;000 patrioottia vastassa oli 50&nbsp;000 lojalistia.<ref > {{Kirjaviite | Tekijä= Mark M. Boatner | Nimeke=Encyclopedia of the American Revolution | Sivu = 264, 665 | Selite=Lukuisia sotilasaiheita ja lisälähteitä |Julkaisija=New York: McKay | Vuosi=1966 | Tunniste=ISBN 0-8117-0578-1}}</ref>
 
Sodan alkaessa amerikkalaisilla ei ollut vakinaista armeijaa, vaan jokainen siirtomaa oli vastannut puolustuksestaan [[miliisi]]n avulla. Miliisiin osallistuvat miehet palvelivat kerrallaan muutaman viikon tai kuukauden, sillä he eivät olleet halukkaita matkustamaan kauas kotoaan. Lisäksi miliisijoukoilla ei ollut säännöllistä harjoitusta eivätkä ne noudattaneet tiukkaa sotilaskuria. Silti he pystyivät ajoittain toimimaan tehokkaasti brittien vakinaista armeijaa vastaan. Etelävaltioiden miliisijoukot omaksuivat [[Sissisota|sissisodankäynnin]] muotoja ja olivat erityisen tehokkaita ehkäisemään lojalistien toimintaa brittijoukkojen poissaollessa.<ref> {{Kirjaviite | Tekijä= Jeremy Black | Nimeke=War for America: The Fight for Independence, 1775–1783 | Sivu = 59 | Selite= |Julkaisija=New York: St. Martin’s Press | Vuosi=1991 | Tunniste=ISBN 0-312-06713-5}}</ref><ref > {{Kirjaviite | Tekijä= Mark M. Boatner | Nimeke=Encyclopedia of the American Revolution | Sivu = 707 |Julkaisija=New York: McKay | Vuosi=1966}} </ref><ref>{{Kirjaviite | Tekijä= Mark V. Kwasny | Nimeke=Washington’s Partisan War, 1775–1783 |Julkaisija=Kent: Ohio| Vuosi=1996 | Tunniste=ISBN 0-87338-546-2}}</ref>
Rivi 86 ⟶ 88:
Sotatoimien koordinoimiseksi siirtokuntien kongressi perusti vakinaisen armeijan ja nimitti [[George Washington]]in sen johtoon 15. kesäkuuta 1775. Siirtokuntien armeija oli jatkuvassa kehitysvaiheessa ja Washington joutui vastentahtoisesti vahvistamaan vakinaista väkeä miliisijoukoilla. Vaikka kahdeksan sotavuoden aikana vakinaisessa armeijassa ja miliisijoukoissa palvelikin 250&nbsp;000 miestä, amerikkalaisten puolella ei samanaikaisesti ollut aseissa kuin korkeintaan 90&nbsp;000 sotilasta. Pohjois-Amerikassa sotineet armeijat olivat Euroopan mittakaavassa pieniä ja Washingtonilla oli parhaimmillaan henkilökohtaisessa komennossaan enintään 17&nbsp;000 sotilasta.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä= Mark M. Boatner | Nimeke=Encyclopedia of the American Revolution | Sivu = 264| Selite=Washingtonin komennossa ”alle 17&nbsp;000” |Julkaisija=New York: McKay | Vuosi=1966}}</ref><ref>{{Kirjaviite | Tekijä= Christopher Duffy | Nimeke=The Military Experience in the Age of Reason, 1715–1789| Sivu = 17 | Selite=Washington komensi enimmillään ”vain 13&nbsp;000 hengen joukkoja” |Julkaisija=New York: Barnes & Noble | Vuosi=1987 | Tunniste=ISBN 0-689-11993-3}}</ref>
 
Vuoden 1775 alussa koko Britannian armeija maailmanlaajuisesti oli kooltaan 36&nbsp;000 sotilasta, jota vahvistettiin sodanajan värväyksellä. Tämän lisäksi britit palkkasivat sodan aikana noin 30&nbsp;000 saksalaista palkkasoturia, joita kutsuttiin yleisesti ”hesseniläisiksi”, sillä monet heistä olivat kotoisin [[Hessen-Kassel]]in pienvaltiosta. Käytännössä hesseniläiset olivat kolmasosa Pohjois-Amerikassa taistelleista brittijoukoista, joissa oli yhteensä 60&nbsp;000 sotilasta laajalla alueella Kanadasta Floridaan.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä= Jeremy Black | Nimeke=War for America: The Fight for Independence, 1775–1783| Sivu = 27–29| Selite=Brittijoukkojen koko |Julkaisija=New York: St. Martin’s Press | Vuosi=1991}} </ref><ref>{{Kirjaviite | Tekijä= Mark M. Boatner | Nimeke=Encyclopedia of the American Revolution | Sivu = 424–426| Selite=Palkattujen saksalaisten määrä |Julkaisija=New York: McKay | Vuosi=1966 }}</ref>
 
===Mustat ja intiaanit ===
Mustia orjia ja orjuudesta vapautettuja palveli sekä amerikkalaisten että brittien puolella. Pohjoisen miliisijoukoissa palveli mustia sotilaita alusta alkaen, mutta etelävaltioiden orjanomistajat kielsivät palveluksen pelätessään vapautettujen orjien muodostavan oman armeijansa. Marraskuussa 1775 [[Virginia]]n brittiläinen kuvernööri John Murray antoi julkisen kuulutuksen, jonka mukaan patriooteilta karanneet orjat voisivat saada vapauden, mikäli he palvelisivat brittien puolella. Brittien ylipäällikkö [[Henry Clinton]] julkaisi vastaavanlaisen käskykirjeen vuonna 1779. Osin näiden julistusten johdosta kymmeniä tuhansia orjia karkasi brittien puolelle, mutta vain alle tuhat heistä palveli aseissa. Monet muut palvelivat sotilaspalvelijoina, mekaanikkoina, tiedustelijoina ja oppaina. Yli puolet kuoli [[isorokko]]epidemioissa ja monet karkotettiin riveistä ruoan vähetessä. Annetuista lupauksista huolimatta valtaosa orjista ei saanut vapauttaan.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä= Sidney Kaplan and Emma Nogrady Kaplan | Nimeke=The Black Presence in the Era of the American Revolution | Sivu = 71–89 | Selite=Brittien käyttämien karanneitten orjien määrä |Julkaisija=Massachusetts: Massachusettsin yliopiston paino Press| Vuosi=1989 |Tunniste=ISBN 0-87023-663-6}}</ref>
[[Tiedosto:Joseph Brant after George Romney.jpg|thumb|200px|Irokeesien sotajoukkojen ylin päällikkö [[Joseph Brant]] ([[George Romney]]n maalaus.]]
Siirtokunnan armeijan miehistöpulan johdosta Washington poisti tammikuussa 1776 mustien värväyskiellon. [[Rhode Island]]issa ja [[Massachusetts]]issa muodostettiin täysin mustat armeijan yksiköt ja monille orjille luvattiin vapaus palvelusta vastaan. Myös [[Haiti]]sta tuli mustien yksikkö ranskalaisjoukkojen mukana. Arvioiden mukaan ainakin 5&nbsp;000 mustaa sotilasta taisteli amerikkalaisten puolella.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä= Sidney Kaplan and Emma Nogrady Kaplan | Nimeke=The Black Presence in the Era of the American Revolution | Sivu = 64–69| Selite=Vallankumoukselliset täysin mustat yksiköt |Julkaisija=Massachusetts: Massachusettsin yliopiston paino Press| Vuosi=1989 }}</ref>
 
Useimmat [[intiaanit]] [[Mississippi (joki)|Mississippijoen]] itäpuolella joutuivat kohtaamaan sodan. Suurin osa heistä liittyi brittien puolelle. Arviolta 13&nbsp;000 soturia<ref> {{Kirjaviite | Tekijä= Greene, Jack P. ja J. R. PoleRobert | Nimeke=The Blackwell Encyclopedia of the American Revolution| Sivu = 393 | Selite= James H. Merrell, Indians and the New Republic, intiaanisoturien määrä |Julkaisija=Massachusetts: Blackwell | Vuosi=1991 | Tunniste=ISBN 01-55786-547-7}}</ref> taisteli brittijoukoissa, suurimpana ryhmänä irokeesiliitto 1&nbsp;500 miehen vahvuisena.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä= Mark M. Boatner | Nimeke=Encyclopedia of the American Revolution | Sivu = 545| Selite=Irokeesisotureiden määrä |Julkaisija=New York: McKay | Vuosi=1966 }}</ref>
Rivi 110 ⟶ 112:
* {{Kirjaviite | Tekijä=Andersson, Rani-Henrik & Henriksson, Markku | Nimeke=[[Intiaanit: Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia]] | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Gaudeamus | Vuosi=2010 | Tunniste=ISBN 978-952-495-162-3}}
*{{Kirjaviite | Tekijä = Benton Minks, Louise| Nimeke = Revolutionary War | Vuosi =2010 | Selite = | Julkaisija = America at War | Tunniste = ISBN 978-0816081967 | Kieli ={{en}} }}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Henriksson, Markku | Nimeke=Alkuperäiset amerikkalaiset: Yhdysvaltain alueen intiaanien, inuitien ja aleutien historia | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Gaudeamus | Vuosi=1986 | Tunniste=ISBN 951-662-385-9}}
*{{Kirjaviite | Tekijä= Higginbotham, Don | Nimeke=The War of American Independence: Military Attitudes, Policies, and Practice, 1763–1789|Julkaisija=Massachusetts: Northeastern University Press | Vuosi=1966 |Tunniste=ISBN 0-930350-44-8|Kieli ={{en}} }}
*{{Kirjaviite | Tekijä= Lanning, Michael Lee | Nimeke=The American Revolution 100: The People, Battles, and Events of the American War for Independence, Ranked by Their Significanc|Julkaisija=Sourcebooks, Inc | Vuosi=2009 |Tunniste=ISBN 978-1402221156|Kieli ={{en}} }}
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_vapaussota”