Wikipedia

Ero sivun ”Yhdysvaltain vapaussota” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Ei muokkausyhteenvetoa
Sodan pääpiirteet pilkottu osiin ja sijoitettu toisaalle artikkeliin.
Rivi 24:
'''Yhdysvaltain vapaussota''' on vuosina 1775–1783 käyty sota, jossa [[Pohjois-Amerikka|Pohjois-Amerikan]] [[Ison-Britannian kuningaskunta|brittiläiset]] [[siirtokunta|siirtokunnat]] itsenäistyivät [[Brittiläinen imperiumi|brittiläisestä imperiumista]].
 
Vuosien 1775 ja 1777 välillä sotaa käytiin [[Ison-Britannian kuningaskunta|Ison-Britannian]] ja kolmentoista siirtokunnan välillä, jotka olivat vuonna 1776 julistautuneet itsenäiseksi nimellä [[Yhdysvallat|Amerikan Yhdysvallat]]. Vuonna 1777 sota laajeni käsittämään [[Ranska]]n, [[Espanja]]n ja [[Alankomaat]]. Briteillä oli lähes koko sodan ajan laivastoherruus, jonka avulla he pystyivät valtaamaan merkittävimmät satamakaupungit, mutta maaseuduilla amerikkalaiset pystyivät pitämään puoliaan. [[Intiaanit]] taistelivat konfliktin molemmilla puolilla kannattaen suurimmaksi osaksi Isoa-Britanniaa. [[Toinen mannermaakongressi]] nimitti [[George Washington]]in [[siirtokuntien armeija]]n johtoon 15. kesäkuuta 1775. Brittien joukkojen ylipäällikköinä toimivat kenraalit [[William Howe]] ja [[Henry Clinton]].
 
1780-luvun alussa itsenäisyystaistelijat käänsivät sodan lopullisesti edukseen ja vuonna 1783 [[Pariisin rauha (1783)|Pariisin sopimuksessa]] Ison-Britannian kuningaskunta tunnusti [[Yhdysvallat|Amerikan Yhdysvallat]].
 
==Sodan taustat==
Rivi 31 ⟶ 33:
 
Vuonna 1773 erimielisyydet puhkesivat uudelleen, kun Bostonin asukkaat järjestivät poliittisen protestin brittien hallintoa vastaan. Tuolloin intiaaneiksi naamioituneet siirtokuntalaiset tunkeutuivat kolmeen Bostonin satamassa olleeseen englantilaiseen alukseen ja heittivät kaikki laivoissa olleet kallisarvoiset teelaatikot mereen.<ref name="All 2007 41-42">Allison 2007, s. 41–42.</ref> Britit tulkitsivat tämän kapinaksi ja lähettivät aseistettuja sotilaita kukistamaan amerikkalaisten kapinahenkeä. Tilanne johti Yhdysvaltain vapaussotaan.
 
==Sodan pääpiirteet==
[[Toinen mannermaakongressi]] nimitti [[George Washington]]in armeijan johtoon 15. kesäkuuta 1775. Hänen joukkonsa ajoi brittiarmeijan Bostonista 17. maaliskuuta 1776 [[Halifax (Kanada)|Halifaxiin]], [[Kanada]]an ja Washingtonin joukot siirtyivät [[New York]]in kaupunkiin odottamaan hyökkäystä. Washington hävisi [[Long Islandin taistelu]]n 22. elokuuta ja seuraavat taistelut ajoivat Washingtonin joukot [[New Jersey]]yn. 25. joulukuuta 1776 yönä Washington hyökkäsi kuningas [[Yrjö III|Yrjö III:n]] hesseniläisjoukkoja vastaan [[Delawarejoki|Delawarejoen]] yli ja kenraali [[Charles Cornwallis]]in joukkoja vastaan [[Princeton (New Jersey)|Princetonissa]] 2. tammikuuta 1777 vapauttaen vähitellen osavaltion. Samana vuonna kenraali Howen joukot kuitenkin voittivat Washingtonin joukot [[Brandywinen taistelu]]ssa 11. syyskuuta vallaten siirtokuntien pääkaupungin, [[Philadelphia]]n. Yritys ajaa brittijoukot tiehensä päättyi häviöön [[Germantownin taistelu]]ssa 2. lokakuuta ja joukot majoittuivat talveksi [[Valley Forge]]en. Washingtonin armeija harjoitteli kevään [[saksa]]laisen paroni [[Friedrich Wilhelm von Steuben|Friedrich von Steubenin]] johdolla.
 
28. kesäkuuta 1778 siirtokuntien armeija hyökkäsi [[Monmouthin taistelu]]ssa Philadelphiasta New Yorkiin marssimassa ollutta brittiarmeijaa vastaan. Viimeinen suuri taistelu pohjoisissa siirtokunnissa päättyi kuitenkin pakenemiseen.▼
 
Etelässä kenraalit [[Horatio Gates]] ja [[Benedict Arnold]] voittivat [[Saratogan taistelu]]n 17. lokakuuta 1777 brittikenraali [[John Burgoyne]]a vastaan. Tätä pidetään Yhdysvaltain itsenäisyyssodan käännekohtana Ranskan liityttyä siirtokuntien puolelle Britanniaa vastaan.▼
 
Vuonna 1781 amerikkalaiset ja ranskalaiset joukot ja Ranskan laivasto olivat saartaneet kenraali Cornwallisin [[Yorktown (Virginia)|Yorktowniin]] [[Virginia]]ssa. Washington marssi joukkoineen paikalle ja saartoa kiristettiin, kunnes britit antautuivat. Vuonna 1783 [[Pariisin rauha (1783)|Pariisin sopimuksessa]] Ison-Britannian kuningaskunta tunnusti [[Yhdysvallat|Amerikan Yhdysvallat]].▼
 
==Taistelujoukot==
===Armeijat, miliisit ja palkkasoturit===
Rivi 66 ⟶ 58:
[[Tiedosto:British Army in Concord.jpeg|250px|thumb|left|Brittiarmeija Concordissa]]
 
[[Lexingtonin ja Concordin taistelut]] olivat Yhdysvaltain vapaussodan ensimmäiset taistelut 19. huhtikuuta 1775. Taistelujen myötä alkoi avoin sota Ison-Britannian ja sen kolmentoista siirtomaan välillä Pohjois-Amerikassa. Kenraali Gage lähetti 700 miestä 18. huhtikuuta 1775 takavarikoimaan siirtomaan miliisin ammukset [[Concord (Massachusetts)|Concordissa]]. Ratsastajat tekivät kuitenkin hälytyksiä maaseudulla ja brittijoukkojen päästyä [[Lexington (Massachusetts)|Lexingtoniin]] seuraavan päivän aamuna he kohtasivat yhteismaalla puolustukseen asettuneet miliisin 77 hälytysvalmiudessa ollutta sotilasta. Paikalla tapahtuitapahtuneen laukauksenvaihtoja jalaukauksenvaihdon jälkeen britit pääsivät jatkamaan matkaansa Concordiin, jossa taistelut jatkuivat. BrittienBrittijoukkojen aloittaessa paluumarssin Bostoniin paikalle oli saapunut tuhansia miliisejä, aiheuttaenjotka aiheuttivat joukko-osastolle paljon vahinkoa. [[Lexingtonin ja Concordin taistelut|Lexingtonin ja Concordin taistelujen]] myötä sota oli alkanut.
 
Miliisi suuntasi kulkunsa Bostoniin ja [[Bostonin piiritys|piirittäenpiiritti kaupungin]]. Samanaikaisesti kaupunkiin saapui laivoillapurjehti noin 4&nbsp;500 brittisotilasta ja 17. kesäkuuta 1775 brittijoukot valtasivat kenraali [[William Howe]]n johdolla Charlestownin niemimaan [[Bunker Hillin taistelu]]ssa. Britit olettivatuskoivat amerikkalaisten luopuvan ja lähtevän pakoon ennen väistämätöntä hyökkäystä. BrititLopulta britit menettivät melkein puolet rynnäkköjoukoistaan kokienja kokivat sodan raskaimmat tappiot,; 228 kuollutta ja 826 haavoittunutta. Bostonin piiritys ei kuitenkaan hellittänyt ja Howe nimitettiin brittien uudeksi ylipäälliköksi.<ref> {{Kirjaviite | Tekijäname="Hig Don1966 75-77">Higginbotham |1966 Nimeke=Thes. War75 of- American Independence: Military Attitudes, Policies, and Practice, 1763–1789| Sivu = 75–77 |Julkaisija=Massachusetts: Northeastern University Press | Vuosi=1966 |Tunniste=ISBN 0-930350-44-8}}77.</ref>
 
Heinäkuussa 1775 vastanimitetty kenraali Washington saapui Bostonin läheisyyteen ottamaan siirtomaajoukot komentoonsa. jaSyntynyt pattitilanne piirityksessä jatkui syksyn ja talven yli. Maaliskuussa 1776 patriootit olivat tuoneettoivat [[Ticonderogan linnoituksen valtaus|Ticonderogan linnoituksesta]] saadut raskaat tykit [[Dorchester Heightsin linnoittaminen|asemiin Dorchesterin harjulle]] uhatenja uhkasivat brittien puolustusasemia. Howen tilanne oli kestämätön ja britit evakuoivat kaupungin 17. maaliskuuta 1776 purjehtien väliaikaiseen turvaan [[Halifax (Nova Scotia)|Halifaxiin]] kuninkaalliseen laivastotukikohtaan Kanadaan. Bostonin vallattuaan Washington siirtyi siirtomaa-armeijan pääosan kanssa vahvistamaan [[New York]]ia.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä= David McCullough | Nimeke=1776 | Julkaisija=New York: Simon & Schuster, Inc| Vuosi=2005 |Tunniste=ISBN 0-7432-2671-2}}</ref>
 
===Kanada ===
Tilanteen ollessa Bostonissa pitkään umpikujassa [[Siirtokuntien kongressi|siirtokuntien kongressi]] etsi muualta mahdollisuuksia aloitteen tekemiseen. Kongressi valtuutti [[Hyökkäys Kanadaan|hyökkäämään Kanadaan]] ja sotaretken tarkoituksena oli rohkaista ranskalainen väestö liittymään mukaan vallankumoukseen, sillä Britannia oli valloittanut maan 15 vuotta aiemmin. 16. syyskuutaSyksyllä 1775 [[prikaatinkenraali]] [[Richard Montgomery]] marssi pohjoiseen [[Fort Ticonderoga]]sta 1&nbsp;700 miliisimiehenmiliisin kanssa valloittaenja valloitti [[Montreal]]in 13. marraskuuta. Kanadan kuvernööri, kenraali [[Guy Carleton]] pakeni kaupungista [[Québec (kaupunki)|Québeciin]]. [[Eversti]] [[Benedict Arnold]] johti toista sotaretkeä, joka osoittautui logistiseksi painajaiseksi. Suuri osa sotilaista sairastui isorokkoon ja Arnoldin saapuessa Québeciin hänellä oli jäljellä 600 matkalle lähteneestä 1&nbsp;100 sotilaasta. Amerikkalaisten joukot [[Québecin taistelu|hyökkäsivät Québeciin]] 31. joulukuuta, mutta kärsivät briteille perinpohjaisen tappion. Jäljelle jääneet amerikkalaiset leiriytyivät Québecin ulkopuolella kevääseen asti, kunnes vetäytyivät etelään.
 
Amerikkalaiset yrittivät tunkeutua takaisin Québeciin, mutta kärsivät uuden tappion [[Trois-Rivièresin taistelu|Trois-Rivièresissä]] 8. kesäkuuta 1776. Carleton käynnisti oman hyökkäyksensä ja löi eversti Arnoldin joukot [[Valcourin saaren taistelu]]ssa lokakuussa. Arnold vetäytyi takaisin Fort Ticonderogaan, päättäen ikävästi Kanadan sotaretken samaan paikkaan, mistä se oli alkanutkin. Siitä huolimatta Arnoldin ponnistelut olivat viivyttäneet brittien täysimittaista vastahyökkäystä [[Saratogan taistelut|Saratogan sotaretkeen]] saakka vuoteen 1777 asti.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä= Don Higginbotham | Nimeke=The War of American Independence: Military Attitudes, Policies, and Practice, 1763&nbsp;1789| Sivu = 106–115 |Julkaisija=Massachusetts: Northeastern University Press | Vuosi=1966 }}</ref>
 
===New York ja New Jersey===
Washingtonin joukot ajoivat brittiarmeijan Bostonista 17. maaliskuuta 1776 [[Halifax (Kanada)|Halifaxiin]], [[Kanada]]an. Vetäydyttyään Bostonista kenraali Howe armeijoineen keskittyi valtaamaan New Yorkin, jonka puolustamiseksi kenraali Washington oli asettanut 20&nbsp;000 sotilastaan asemiin [[Long Island]]illa ja [[Manhattan]]illa. Brittijoukkojen kokoontuessa sotaretkeä varten [[Staten Island]]illa Washington oli luetuttanut miehillään tuoreen [[Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus|itsenäisyysjulistuksen]]. Long Islandilla nousi maihin 27. elokuuta 1776 lähes 22&nbsp;000 brittisotilasta, jotka [[Long Islandin taistelu|työnsivät amerikkalaiset]] [[Brooklyn]]iin. TämänWashingtonin jälkeenjoukot Howesiirtyivät ryhtyi[[New piirittämään patrioottien asemia, mutta Washington onnistuiYork]]in evakuoimaankaupunkiin armeijansaodottamaan Manhattanillehyökkäystä.
 
15. syyskuuta Howe teki [[Kip’s Bayn maihinnousu|12&nbsp;000 sotilaan maihinnousun]] Manhattanin eteläpuolelle ottaen New Yorkin hallintaan. Amerikkalaiset vetäytyivät [[Harlem]]iin, missä he seuraavana päivänä [[Harlemin taistelu|olivat ahdingossa]], mutta pitivät asemansa. Kun Howe aloitti amerikkalaisten motitusyrityksen lokakuussa ja Washington yritti vetäytyä, armeijat kohtasivat [[White Plainsin taistelu]]ssa 28. lokakuuta 1776. Washington perääntyi jälleen ja Howe palasi Manhattanille ja valloitti marraskuun puolivälissä [[Fort Washingtonin valtaus|Fort Washingtonin]]. Samalla britit saivat noin 2&nbsp;000 vankia Long Islandin taisteluissa saadun tuhannen vangin lisäksi.
 
Tämän jälkeen Howe ryhtyi piirittämään patrioottien asemia, mutta Washington onnistui evakuoimaan armeijansa Manhattanille.Kenraali [[Charles Cornwallis]] jatkoi Washingtonin armeijan jahtaamista [[New Jersey]]n läpi ja amerikkalaiset joutuivat vetäytymään [[Delawarejoki|Delawarejoen]] toiselle puolelle [[Pennsylvania]]an joulukuun alussa. VuodenajanYöllä 25. joulukuuta 1776 Washington hyökkäsi kuningas [[Yrjö III|Yrjö III:n]] hesseniläisjoukkoja vastaan [[Delawarejoki|Delawarejoen]] yli ja kenraali Cornwallis joukkoja vastaan [[Princeton (New Jersey)|Princetonissa]] vapauttaen vähitellen osavaltion. Uuden vuoden päättäessä sotaretken britit asettuivat talvimajoitukseen. Vaikka Howe oli hukannut useita mahdollisuuksia alati pienenevän kapinallisarmeijan murskaamiseksi, britit olivat tappaneet tai vanginneet yli 5&nbsp;000 amerikkalaista. Kapinallisten pääkaupungin [[Philadelphia]]n ollessa iskuetäisyydellä heillä oli hyvät asemat jatkaa sotatoimia keväällä.
 
Siirtomaiden armeijan näkymät olivat ankeat. Perääntyvän armeijan mukana ollut toimittaja [[Thomas Paine]] kirjoitti: ”Nämä ovat aikoja, jotka koettelevat miesten sieluja.”<ref>[http://www.ushistory.org/Paine/crisis/c-01.htm USHistory.org: Thomas Paine, The Crisis, 23.12.1776 {{en}}] - (ladattu 02.12.2006)</ref> Joukkojen määrä oli huvennut alle 5&nbsp;000 palveluskelpoiseen sotilaaseen ja vuoden loppuun mennessä päättyvien värväysten jälkeen jäljellä olisi vain 1&nbsp;400 miestä. Vaikka maaseudulla brittihallinnon vastustus lisäsi suosiotaan, kongressin epätoivoa kuvasi sen muutto pois Philadelphiasta.
vapauttaen vähitellen osavaltion.
 
Washington päätti hyökätä varkain Delawarejoen yli joulupäivän yönä ja vangitsi [[Trentonin taistelu]]ssa melkein tuhat hesseniläistä 26. joulukuuta 1776. Cornwallis marssi joukkoineen valtaamaan Trentonin takaisin, mutta Washingtonin taktiikka hyökätä brittien jälkijoukkoon toi voiton amerikkalaisille [[Princetonin taistelu]]ssa 3. tammikuuta 1777. Annettuaan näin vahvistuksen siirtomaiden sotahengelle Washington siirtyi talvimajoitukseen New Jerseyn alueelle, mistä käsin miliisi ahdisteli pitkin talvea brittijoukkoja. Samana vuonna kenraali Howen joukot voittivat Washingtonin armeijan Brandywinen taistelussa 11. syyskuuta vallaten siirtokuntien pääkaupungin, Philadelphian. Yritys ajaa brittijoukot tiehensä päättyi häviöön Germantownin taistelussa 2. lokakuuta ja siirtokuntien joukot majoittuivat talveksi Valley Forgeen. Washingtonin armeija harjoitteli kevään saksalaisen paroni [[Friedrich Wilhelm von Steuben]]in johdolla.<ref name="Lan 2009 223">Lanning 2009. s. 223.</ref>
 
===Saratoga ja Philadelphia===
 
Saratogan taistelun piti eristää [[Uusi-Englanti]] muista siirtokunnista. John Burgoynen komentama armeijakunta antautui kenraali [[Horatio Gates]]ille. Amerikkalaisten voitto sai Ranskan lähtemään mukaan sotaan Britanniaa vastaan.
▲Etelässä kenraalit [[Horatio Gates]] ja [[Benedict Arnold]] voittivat [[Saratogan taistelu]]n 17. lokakuuta 1777 brittikenraali [[John Burgoyne]]a vastaan. Saratogan taistelun piti eristää [[Uusi-Englanti]] muista siirtokunnista. John Burgoynen komentama armeijakunta antautui kenraali [[Horatio Gates]]ille. Amerikkalaisten voitto sai Ranskan lähtemään mukaan sotaan Britanniaa vastaan. Tätä pidetään Yhdysvaltain itsenäisyyssodan käännekohtana Ranskan liityttyä siirtokuntien puolelle Britanniaa vastaan.
 
▲28. kesäkuuta 1778 siirtokuntien armeija hyökkäsi [[Monmouthin taistelu]]ssa Philadelphiasta New Yorkiin marssimassa ollutta brittiarmeijaa vastaan. Viimeinen suuri taistelu pohjoisissa siirtokunnissa päättyi kuitenkin pakenemiseenratkaisemattomana.
 
===Sodan loppu===
[[Tiedosto:Treaty of Paris by Benjamin West 1783.jpg|pienoiskuva|[[Benjamin West]] maalasi Pariisin rauhansopimuksen allekirjoituksen. Vain Yhdysvaltain lähettiläät päätyivät kankaalle, sillä brittiläinen delegaatio kieltäytyi poseeraamasta.]]
▲Vuonna 1781 amerikkalaiset ja ranskalaiset joukot ja Ranskan laivasto olivat saartaneetsaartoivat kenraali Cornwallisin [[YorktownYorktownin (Virginia)piiritys|YorktowniinYorktownissa]] [[Virginia]]ssa. Washington marssi joukkoineen paikalle ja saartoa kiristettiin, kunnes britit antautuivat. VuonnaTaistelu 1783oli [[Pariisinvallankumouksen rauhahuippukohta (1783)|Pariisinamerikkalaisten sopimuksessa]]kannalta Ison-Britanniankatsoen kuningaskuntaja tunnustisen [[Yhdysvallat|Amerikanlopputulos Yhdysvallat]]takasi Yhdysvaltain itsenäisyyden.<ref name="Lan 2009 8">Lanning 2009. s. 8.</ref>
Britannia ja siirtokunnat aloittivat rauhanneuvottelut Pariisissa vuonna 1782 ja rauhansopimus allekirjoitettiin syyskuussa 1783.<ref name="roper 2010 20-21">Roper 2010, s. 20–21.</ref>
{{Kesken}}▼
 
Britannia ja siirtokunnat aloittivat rauhanneuvottelut Pariisissa vuonna 1782 ja syyskuussa 1783 solmittiin [[Pariisin rauha (1783)|Pariisin rauha]].<ref name="roper 2010 20-21">Roper 2010, s. 20–21.</ref> Iso Britannian kuningaskunta tunnusti siirtokuntien itsenäisyyden ja luovutti kaikki intiaaniliittolaistensa maat Appalakkien ja [[Mississippi (joki)|Mississippijoen]] väliltä Yhdysvalloille. Washingtonin ohella ansioituivat muun muassa siirtokuntien Euroopan lähettiläs [[Benjamin Franklin]] ja itsenäisyysjulistuksen laatija [[Thomas Jefferson]].
▲{{Kesken}}
==Seuraukset==
Itsenäistymisen jälkeen noin 70&nbsp;000–80&nbsp;000 Britannialle uskollista asukasta lähti maasta. HeistäJotkut matkustivat Britanniaan ja osa asettui [[Bahamasaaret|Bahamasaarille]]. noinNoin 50&nbsp;000 siirtyi Kanadaan, pääosin Quebecin provinssiin.<ref name="loja">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.learnquebec.ca/export/sites/learn/en/content/curriculum/social_sciences/documents/loyalistoverview.pdf|Nimeke=The United Empire Loyalists|Julkaisu=loyalistoverview.pdf|Viitattu=29.7.2014|Kieli={{en}}}}</ref> Rauha ei poistanut epäluuloja Iso-Britannian ja siitä irroittautuneiden siirtokuntien välillä. Rauhansopimuksen vastaisesti monet brittisotilaat jatkoivat muutaman [[Suuret järvet|Suurten järvien]] alueella sijaitsevan linnakkeen miehittämistä.<ref name="And 2010 183">Andersson & Henriksson 2010, s. 183.</ref>
Vuonna 1789 voimaan astui Yhdysvaltain liittovaltiomuotoinen perustuslaki. Sitä ennen valtiosta ehdittiin käyttää joidenkin vuosien ajan ''The Conferedation'' nimitystä. Vuonna 1794 [[Yhdysvaltain korkeimman oikeuden puheenjohtaja]] [[John Jay]] neuvotteli sopimuksen, jonka mukaan brittien oli luovuttava läntisistä linnakkeistaan kahden vuoden sisällä.<ref name="And 2010 184">Andersson & Henriksson 2010, s. 184.</ref> Tämä jätti intiaanit ilman englantilaisten tukea, ja vuonna 1795 Yhdysvallat pakotti intiaanit luopumaan lähes kaikista maistaan [[Ohio]]n osavaltiossa. Uudessa perustuslaissa ei määritelty ollenkaan intiaanien asemaa lukuunottamatta mainintaa, että kongressilla oli oikeus säädellä kauppaa alkuperäisväestön kanssa. Kanadaan siirtyneiden brittien yllyttäminä monet maansa menettäneet intiaanikansat hautoivat kostoa Yhdysvaltoja vastaan vuosien ajan ja yhtyivät Englantilaisiin joukkoihin [[Vuoden 1812 sota]]na tunnetussa kriisissä.<ref name="Wald 1985 117">Waldman 1985, s. 117.</ref>
 
==Katso myös==
Rivi 107 ⟶ 106:
== Lähteet ==
* {{Kirjaviite | Tekijä = Allison, Robert J.| Nimeke = The Boston Tea Party | Vuosi =2007 | Selite = | Julkaisija =Commonwealth Editions | Tunniste =ISBN 978-1933212111 | Kieli ={{en}} }}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Andersson, Rani-Henrik & Henriksson, Markku | Nimeke=[[Intiaanit: Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia]] | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Gaudeamus | Vuosi=2010 | Tunniste=ISBN 978-952-495-162-3}}
*{{Kirjaviite | Tekijä = Benton Minks, Louise| Nimeke = Revolutionary War | Vuosi =2010 | Selite = | Julkaisija = America at War | Tunniste = ISBN 978-0816081967 | Kieli ={{en}} }}
*{{Kirjaviite | Tekijä= Higginbotham, Don | Nimeke=The War of American Independence: Military Attitudes, Policies, and Practice, 1763–1789|Julkaisija=Massachusetts: Northeastern University Press | Vuosi=1966 |Tunniste=ISBN 0-930350-44-8|Kieli ={{en}} }}
*{{Kirjaviite | Tekijä= Lanning, Michael Lee | Nimeke=The American Revolution 100: The People, Battles, and Events of the American War for Independence, Ranked by Their Significanc|Julkaisija=Sourcebooks, Inc | Vuosi=2009 |Tunniste=ISBN 978-1402221156|Kieli ={{en}} }}
*{{Kirjaviite | Tekijä = Roper, Jon| Nimeke = The complete illustrated guide to the presidents of America | Vuosi =2008 | Selite = | Julkaisija = Lorenz Books | Tunniste = ISBN 978-0-7548-1858-8 | Kieli ={{en}} }}
* {{Kirjaviite | Tekijä =Waldman, Carl | Nimeke =Atlas of North American Indian | Vuosi =1985 | Selite = | Julkaisija =Fact on file Publications | Tunniste =ISBN 0-87196-850-9 | Kieli ={{en}} }}
 
===Viitteet===
{{viitteet|sarakkeet}}
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_vapaussota”