Ero sivun ”Eurooppa-liiga” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
päivitystä
Eurooppa liigan 1. pudotuspelikierros on kahdeksannesvälierät, sillä siinä on mukana 32 joukkuetta (12+12+8=32). Neljännesvälierissä on 16 joukkuetta.
Rivi 42:
Myös karsintasysteemi koki suuria muutoksia. UEFA:n rankingissa sijoilla 7–9 olevista maista karsintoihin osallistuvat cup-voittaja sekä kolme muuta joukkuetta. Edelleenkin mitä korkeammalla rankingissa sarja on, sitä myöhemmin sen joukkueet tulevat mukaan karsintoihin. Kuitenkin hallitsevaa kilpailun voittajaa lukuun ottamatta kaikki pelaavat ainakin yhden karsintakierroksen. Muutoksena aiempaan myöskään tilanteessa, jossa kansallisen cupin voittaja pääsee liigasijoituksensa perusteella [[Mestarien liiga]]an, ei sen Eurooppa-liigan paikka mene enää loppuottelun hävinneelle joukkueelle, vaan korkeimmalla sarjasijoituksella ilman europaikkaa olevalle joukkueelle. Mestarien liigan karsintojen toisen kierroksen 15 hävinnyttä joukkuetta jatkavat Eurooppa-liigan neljännellä karsintakierroksella, joka aiemmin tunnettiin UEFA-cupin ensimmäisenä kierroksena.
 
Lohkovaiheesta lohkovoittajat ja -kakkoset sekä kahdeksan Mestarien liigan lohkokolmosta etenevät ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle eli neljännesvälieriinkahdeksannesvälieriin.
 
== Loppuottelut ==