Ero sivun ”Isä meidän” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p doksologia-linkki
Rivi 7:
Suurin osa kristityistä [[teologia|teologeista]] on sitä mieltä, ettei Jeesus olisi itse käyttänyt rukousta, koska siinä erityisesti pyydetään anteeksiantoa synneistä. Jeesus ei kuitenkaan kristinuskon mukaan tehnyt koskaan syntiä. Jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä, että Jeesus on halunnut samaistua ihmisten ahdinkoon ja rukoillut opetuslastensa puolesta, sillä rukouksessa pyydetään "anna meille meidän syntimme anteeksi", ei "anna minulle minun syntini anteeksi".
 
Rukouksen Matteuksen version lopussa oleva [[Doksologia|ylistysosa]] "Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen." puuttuu joistakin tekstilähteistä, mistä syystä monet epäilevät sen olevan tekstiin myöhemmin tehty liturginen lisäys. Toisaalta vastaavaa lisäystä ei ole tehty Luukkaan versioon. Lisäksi muutamissa tekstilähteissä on Luukkaan versio huomattavasti lyhyempi: lauseen "Isä meidän, joka olet taivaissa" paikalla on pelkkä sana "Isä"; lisäksi puuttuvat lauseet "Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa" ja "vaan päästä meidät pahasta". Lisäksi Matteuksen versiossa Jumalaa pyydetään antamaan velat, Luukkaan versiossa synnit anteeksi. Useimmat tekstilähteet sisältävät Matteuksen ja Luukkaan rukousten pidemmät muodot, eli edellä mainitut tekstin osat. Nykyisin eniten käytettyjen Uuden testamentin kriittisten tekstilaitosten tekstistä em. tekstin osat puuttuvat. Siksi ne puuttuvat monista raamatunkäännöksistä tai ovat merkityt hakasulkeilla. [[Uusi kirkkoraamattu|Vuoden 1992 raamatunsuomennoksesta]] edellä mainitut tekstin osat puuttuvat; Matteuksen ylistysosa on mainittu reunahuomautuksena. Vanhemmassa [[Vanha kirkkoraamattu|vuoden 1938 suomennoksessa]] näistä useimmat ovat mukana, mutta hakasulkeilla merkittyinä. Vanhemmat käännökset, joiden pohjatekstinä on nk. [[Textus Receptus]], sisältävät edellä mainitut kohdat.
 
== Rukousteksti ==