Ero sivun ”Töölön sairaala” versioiden välillä

[[Suomen Punainen Risti]] käynnisti sairaalahankkeensa valmistelun jo 1919, osin sisällissodan kokemusten pohjalta ja SPR:n sodanaikaista tehtävää, haavoittuneiden auttamista, silmälläpitäen. Alusta alkaen sairaala henkilöityi vahvasti [[Mannerheim|kenraali Mannerheimiin]], joka toimi sairaalatoimikunnan puheenjohtajana ja sittemmin aktiivisesti rakennustoimikunnan johdossa. Sopivan tontin löydyttyä Taka-Töölöstä ja rahoituksen järjestyttyä saatettiin sairaalaa ryhtyä suunnittelemaan. Kokovalkoinen sairaalarakennus valmistui 1932 arkkitehti [[Jussi Paatela|Jussi Paatelan]] piirustusten mukaan. Arkkitehtonisesti rakennus edustaa siirtymävaihetta [[klassismi]]sta [[funktionalismi]]in ja siinä on paljon yhtäläisyyksiä mm. Paatelan toiseen samanaikaiseen sairaalatyöhön, [[Naistenklinikka]]an. Sairaalan ensimmäiseksi ylilääkäriksi valittiin - professoriemeritusprofessori [[Richard Faltin]]in kieltäydyttyä mm. korkeaan ikäänsä ja sairauteensa vedoten - dosentti [[Simo_Brofeldt|Simo Brofeldt]]. Brofeldtin kuoltua 1942, nimitettiin 1943hänen jälkeensä ylilääkäriksi dosentti [[Aarno Snellman]]. Snellman toimi sairaalan ylilääkärinä aina sen toiminnan lopettamiseen saakka.

Jo alusta alkaen sairaalan erityistehtäväksi asetettiin tapaturmatapausten hoidon kehittäminen ja toisaalta varautuminen niihin tehtäviin, joita SPR:llä sodan aikana olisi. Siten sairaalaan päädyttiin sijoittamaan SPR:n kenttäsairaalavarusteiden varasto. Sotaan varautumista oli nähtävissä myös sairaalan varustamisessa kaasusuojelulaitteistolla ja. Alkuvaiheessa käytettävissä oli 158 sairaansijaa. Sairaala profiloitui jo varhain Helsingin johtavaksi tapaturmapotilaiden hoitopaikaksi ja oli ilmeisesti Suomen ensimmäinen sairaala, jonka [[poliklinikka|poli­klinikan]] yhteydessä toimi ensiapuasema.

[[Talvisota|Talvi­sodan]] ensimmäisinä kuukausina SPR:n sairaala toimi Helsingin [[väestönsuojelu]]n sairaala-asemana, vastaten pommitusuhrien hoidosta. Tätä tarkoitusta varten sen käyttöön järjestettiin talvisodan ensimmäisen pommitusaallon jälkeen myös apusairaaloita, mm. Kalastajatorpan ravintolarakennus. TalvellaHelmikuusta 1940 sesairaala kuitenkin siirtyi puolustusvoimien lääkintäorganisaationlääkintähuollon alaiseksi sotasairaalaksi nimellä Punaisen Ristin sotasairaalaSotasairaala (P.R. SotaS.), joka käsitti osastojatilapäisosastoja mm. naistenklinikassaNaistenklinikassa ja sairaala Mehiläisen tiloissa. [[Välirauha|Välirauhan aikana]] aloitettiin pomminkestävän sairaala- ja leikkaussaliosaston rakentaminen sairaalan puutarhan alle ja sairaalan osaksi liitettiin uuteen sairaanhoitajaopistoon Tukholmankadulle sijoitettu ns. Invalidisairaala, jossa hoidettiin vaikeita raajavammoja, amputaatioita sekä leuka- ja plastiikkakirurgisia tapauksia. Tämän sairaalan ylilääkärinä toimi lääkintämajuri Sven Rehnberg, joka oli siviilissä SPR:n sairaalan alilääkäri. Leukakirurgisen osaston johdossa oli professori Faltin. [[Jatkosota|Jatko­sodassa]] Sotasairaala 54. Sotasairaala muodostettiin Punaisen Ristin sairaalan ympärille. Molemmissa sodissa sairaalaan keskitettiin erityisesti aivo- ja hermovammatapauksia sekä vaikeita raaja- ja leukakirurgisia potilaita. Sotasairaalan johtajalääkäreinä toimivat sen vakituinen ylilääkäri, lääkintäeversti Brofeldt sekä lääkintämajuri Snellman, päällikkölääkäreinä alkuun professori, lääkintäeverstiluutnantti Arno Saxén ja hänen jälkeensä lääkintämajuri Bertel Miesmäki. Jaostosairaaloina 54. SotaS:ään kuuluivat SPR:n sairaala maanalaisine tiloineen (Jaos A), Invalidisairaala (Jaos B), Koelyseo (Jaos C) ja ruotsalainen tyttölyseo (Jaos D). Myöhemmin otettiin käyttöön erillisosastoina selkäytimeen haavoittuneita varten entinen varuskuntasairaala Lönnrotinkadulla ja aivovammatapauksien jälkihoitoon ja kuntoutukseen päällystökoulun rakennus Tuusulassa. Vaikeita sotavammoja saaneiden hoito jatkui sairaalan54. tiloissaSotavammasairaalana aina vuoteen 1946 saakka, jolloin vähitellen päästiin palaamaan rauhanaikaiselle kannalle.<ref>SPR:n sairaalan vuosikertomus 1940</ref><ref>54. Sotasairaalan toimintakertomus 1941-1943</ref>

[[HYKS]]:n perustamisen myötä SPR:n sairaala ei voinut enää jatkaa toimintaansa aiempaan tapaan, ja järjestö myi sairaalakiinteistönsä HYKS:lle 1958. Nykyisen neurokirurgian klinikan, opetustilat ja poliklinikan käsittävä laajennusosa valmistui 1959; alkujaan laajennuksen oli tarkoitus käsittää erillinen reumasairaalaosasto. Laajennusosan valmistuttua sisäänkäyntipääsisäänkäynti siirtyi nykyiselle paikalleen, aiemman pääsisäänkäynninsisäänkäynnin sijaittua sairaalan nykyisen tontin poikki kulkeneen kadun, ns. Punaisen Ristin kujan varrella, joka tällöin katkaistiin. Sodanjälkeisinäkin vuosina sairaalan keskeinen funktio oli tapaturmapotilaiden hoidossa, tosin vuoteen 1960 asti se toimi myös yleiskirurgisena hoitopaikkana. Tämän jälkeen sairaalan tiloissa aloittivat toimintansa HYKS:n I ja V kirurgian klinikka, erikoisaloinaan ortopedia ja traumatologia ja neurokirurgia. Sairaalan uudeksi esimieheksi (1960-1967) tuli professori [[Kalle Kallio|K.E. Kallio]]. Vuonna 1960 sairaala päätettiin nimetä Töölön sairaalaksi omistussuhteita koskevien sekaannusten välttämiseksi. Tapaturma-asema siirtyi nykyisiin tiloihinsa Töölönkadun varrelle 1966. Samana vuonna sairaalassa aloitti nelipaikkainen traumatologinen teho-osasto.

Töölön sairaalaa voidaan perustellusti pitää suomalaisen neurokirurgian kehtona. SilloinenSairaalan alilääkäri Aarno Snellman (sittemmin neurokirurgian henkilökohtainen ylimääräinen professori vuodesta 1947) matkusti Tukholmaan 1935 perehtyäkseen moderniin neurokirurgiaan Herbert Olivecronan oppilaanaopissa Serafimer-sairaalassa. Palattuaan takaisin hän suoritti ensimmäisen aivoleikkauksensa syyskuussa 1935 ja seuraavana vuonna sairaalassa avattiin maan ensimmäinen varsinainen neurokirurginen osasto. Samoihin aikoihin myös sairaalan röntgenlääkäri, tohtori Yrjö Lassila perehtyi neuroradiologiaan Olivecronan työtoverin, radiologi Eric Lysholmin opissa. Ennen talvisotaa ja välittömästi sen jälkeen ehti muutama nuoremman polven lääkäri, kuten Mikko Eirto ja Gunnar af Björkesten - sittemmin neurokirurgian professori - saada perehdytystä neurokirurgiaan ja soveltaa osaamistaan aivo- ja hermovammojen hoidossa jatkosodan aikana. Neurokirurgisen osaston toiminta kehittyikehittyikin tuolloin pitkälti sodissa kallo-aivovammoista saadun huomattavan kokemuksen myötä. Koko jatkosodan ajan sairaalan pohjakerroksessa toimi aivovammapotilaiden hoito-osasto Snellmanin ja Teuvo Mäkelän johdolla. Neurokirurgian ohella ja siihen läheisesti kytkeytyen, sairaala oli edelläkävijä myös anestesiologiassa ja tehohoidossa. Ensimmäinen anestesialääkärin virka perustettiin jo 1952 ja neurokirurgian klinikan yhteyteen avattiin maan ensimmäinen teho-osasto 1959.