Ero sivun ”Saksan hullu vuosi” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Dresdenin vallankumousyritys: - tark. |
p typoja |
||
Rivi 6:
Vallankumousten puhkeamista edelsi koko 1840-luvun ajan voimistunut poliittinen kuohunta eri puolilla Eurooppaa, joka varsinkin Saksassa sai vallankumouksellisen nationalismin muodon. Leivän hinnan nousu ja nälänhätä aiheuttivat vuonna 1847 myös sosiaalisia levottomuuksia ja niin sanotun ”perunakapinan” [[Berliini]]ssä.<ref>Klinge 1985, s. 212–214.</ref> Vuoden 1847 onnistunut sato päätti elintarvikepulan, mutta sitä seurasi taloudellinen laskusuhdanne ja kriisiaika. Kaupungeissa oleskeli paljon työttömiä ja monet aiemmin menestyneet käsityöläiset ja kisällit olivat menettäneet toimeentulonsa, mikä lisäsi tyytymättömyyttä.<ref>Rüdiger Hachtmann: [http://www.ohio.edu/chastain/dh/econcris.htm Economic Crisis in Germany] {{en}} Encyclopedia of 1848 Revolutions. Ohion yliopisto. Viitattu 22.6.2014.</ref>
Saksan valtioissa vallitsevaa poliittista järjestelmää vastustanut oppositio jakautui 1840-luvun aikana maltillisempiin [[Liberalismi|liberaaleihin]] ja radikaalimpiin demokraatteihin, minkä lisäksi liberaalien sisällä oli erilaisia keskustalaisia ja oikeistolaisia suuntauksia. Liberaalit eivät hyväksyneet [[Absolutismi (itsevaltius)|absolutismia]], mutta useimmat heistä kannattivat [[Perustuslaillinen monarkia|perustuslaillista monarkiaa]] ja olivat valmiita osallistumaan monarkioiden hallituksiin uudistusten aikaansaamiseksi. Demokraatit kannattivat [[kansansuvereniteetti]]a, vaativat poliittisten vapauksien ohella sosiaalisia uudistuksia ja suhtautuivat myönteisesti ajatukseen vallankumouksesta. Varsinkin uudistusmielisten meneminen mukaan [[Baden]]in hallitukseen vuonna 1846 jakoi
===Preussin vuoden 1847 maapäivät===
Rivi 23:
==Tapahtumat eri valtioissa vuonna 1848==
===Preussi===
Ranskan tapahtumien seurauksena kuningas Fredrik Vilhelm IV yritti vielä uudelleen turvautua maapäiviin. Hän määräsi 6. maaliskuuta, että vastaisuudessa maapäivät voisivat kokoontua säännöllisesti ja
[[Tiedosto:Alexanderplatz Berlin 1848.jpg|thumb|275px|Vallankumoukselliset barrikaadeilla Berliinin [[Alexanderplatz]]illa 18. maaliskuuta 1848. Kuvassa näkyy myös yhtenäisen Saksan tunnukseksi otettu trikolorilippu.]]
Kun tieto vallankumouksellisten menestyksestä [[Wien]]issä levisi Preussiin, Berliinissä puhkesi mielenosoituksia [[Berliinin kaupunkilinna|kaupunkilinnan]] edustalla.<ref name="kronikka742" /> Kuningas ilmoitti maaliskuun 18. päivän aamuna suostuvansa joihinkin uudistuksiin, mutta samana päivänä puhkesi vakavia katutaisteluja linnan edustalle kertyneiden mielenosoittajien ja sotilaiden välillä. Vastakkain oli nelisentuhatta kapinallista ja 14 000 sotilasta. Kuusitoista tuntia kestäneessä yhteenotossa sai surmansa 230–300 kapinallista ja 24 sotilasta. Vaikka sotilaat saivatkin vallattua pääosan kapinallisten barrikadeista, heidän voimansa ei näyttänyt riittävän kansannousun kukistamiseen.<ref name="Weber" /><ref name="Mattheisen" /> Kuningas Fredrik Vilhelm ilmoitti seuraavana päivänä vetävänsä kaikki sotajoukot pois pääkaupungista, mikäli taistelut lopetettaisiin, ja hän ilmoitti myös kunnioittavansa kaatuneiden katutaistelijoiden muistoa.<ref name="kronikka742" /> Järjestystä ylläpitämään perustettaisiin kansalaiskaarti.<ref name="Mattheisen" /> Kuningas joutui myös nimittämään 29. maaliskuuta uuden hallituksen, jonka johtavaksi ministeriksi tuli reininmaalainen liberaali [[Ludolf Camphausen]].<ref name="Weber" />
Luvattujen maapäivien kokoontumispäivä aikaistettiin huhtikuun 2. päivään. Maapäivät olivat koolla kahdeksan päivää ja hyväksyivät vaalilain uuden perustuslakia säätävän kansalliskokouksen valitsemista varten.<ref name="Asmus" /> Tässä vaiheessa myös maapäivien porvaristo alkoi huolestua kansanjoukkojen levottomuuksista, mikä enteili käännettä vallankumouksellisessa kehityksessä.<ref name="Klinge234">Klinge 1985, s. 234.</ref> Preussin kansalliskokouksen vaalit pidettiin toukokuun alussa viikon kuluttua Frankfurtin kansalliskokouksen vaaleista, ja myös vaalitulokset olivat lähellä toisiaan. Berliinin kansalliskokous aloitti toimintansa 22. toukokuuta. Kuninkaan pettymykseksi se ei hyväksynyt sille tarjottua perustuslakiesitystä vaan laati oman vaihtoehtoisen esityksensä (nk. ''Charte Waldeck''). Kansalliskokous myös omaksui oma-aloitteisesti väliaikaisen parlamentin roolin ja pyrki kontrolloimaan hallitusta.<ref name="Mattheisen2">Donald Mattheisen: [http://www.ohio.edu/chastain/ip/prusamb.htm Prussian Assembly] {{en}} Encyclopedia of 1848 Revolutions. Ohion yliopisto. Viitattu 22.6.2014.</ref> Kansalliskokouksen asema vahvistui, kun Camphausen erosi kesäkuussa ja uudeksi pääministeriksi tullut [[David Hansemann]] valitsi useita
Kuningas Fredrik Vilhelm ei missään vaiheessa aidosti omaksunut liberaalia ohjelmaa. Hänen maaliskuussa 1848 tekemänsä myönnytykset olivat hänelle vain taktinen vetäytyminen, ja hän alkoi pian vahvistaa uudelleen valtaansa yhdessä vanhoillisten neuvonantajiensa muodostaman ''[[kamarilla]]n'' tuella.<ref name="Mattheisen" /> Käänne vanhoillisuuteen tapahtui syksyllä. Kuningas nimitti 2. marraskuuta pääministeriksi ratsuväenkenraali [[Friedrich Wilhelm von Brandenburg]]in.<ref name="kronikka744" /><ref name="brit" /> Kun kansalliskokous [[Schweidnitz]]issa tapahtuneen sotilaiden ja kansalaiskaartilaisten pienen yhteenoton jälkeen hyväksyi säädöksen, jonka tarkoituksena oli pakottaa vastavallankumoukselliset upseerit eroamaan, kuningas päätti hankkiutua kansalliskokouksesta eroon.<ref name="Mattheisen2" />
Rivi 34:
Kuninkaan pyynnöstä pääministeri Brandenburg määräsi 9. marraskuuta kansalliskokouksen keskeyttämään istuntokautensa ja ilmoitti että se saisi myöhemmin kokoontua [[Brandenburg]]issa, jossa sitä voisi helpommin kontrolloida. Kokousedustajat kieltäytyivät hajaantumasta, jolloin Brandenburg julisti poikkeustilan ja määräsi sotilaat estämään edustajien kokoontumiset. Kenraali [[Friedrich von Wrangel]]in joukot miehittivät Berliinin 10. marraskuuta, mutta hän pyrki välttämään verenvuodatusta ja julisti piiritystilan. Kansalliskokous hyväksyi viimeisessä istunnossaan 15. marraskuuta päätöslauselman, jossa pyydettiin kansalaisia ryhtymään veronmaksulakkoon solidaarisuuden ilmauksena, mutta harva ryhtyi siihen. Jonkinlaista kansalaisten passiivista vastarintaa ilmeni muissa kaupungeissa, mutta ei Berliinissä. Kansalliskokous sai kokoontua vielä uudelleen Brandenburgissa 27. marraskuuta, mutta se määrättiin kokonaan hajotettavaksi 5. joulukuuta.<ref name="Canis">Konrad Canis: [http://www.ohio.edu/chastain/ip/prusscou.htm Prussia, Coup d'Etat] {{en}} Encyclopedia of 1848 Revolutions. Ohion yliopisto. Viitattu 22.6.2014.</ref><ref name="Mattheisen2" /><ref name="Mattheisen" /> Samana päivänä kuningas Fredrik Vilhelm saneli oman vanhoillisen perustuslakinsa, jonka mukaan esimerkiksi vaaleissa äänioikeutetut jaettaisiin kolmeen luokkaan.<ref name="kronikka744" /> Perustuslaki oli ovelasti muunneltu versio kansalliskokouksen lakiesityksestä, ja se hajotti opposition, sillä osa oli valmis tarttumaan mahdollisuuksiin, joita yleensä jonkinlainen perustuslaki tarjosi.<ref name="Mattheisen" /> Laki takasi monenlaisia liberaaleja kansalaisvapauksia, mutta antoi samalla kuninkaalle mahdollisuuden ohittaa ne julistamalla poikkeustilan.<ref name="Canis" />
Hajottaessaan kansalliskokouksen ja antaessaan oman perustuslakinsa Fredrik Vilhelm toteutti käytännössä
===Baden===
Rivi 40:
===Saksi===
[[Saksin kuningaskunta]] oli Saksan teollistuneinta ja kaupungistuneinta aluetta, jossa osanotto vallankumoustapahtumiin kasvoi hyvin suureksi, erityisesti maan länsi- ja keskiosissa. Vallankumousliikehdinnän keskus oli [[Leipzig]]issa ja rauhanomaista muutosta
===Baijeri===
[[Baijerin kuningaskunta|Baijerin kuningaskunnassa]] kansalaisten tyytymättömyyttä oli aiheuttanut varsinkin kuningas [[Ludvig I (Baijeri)|Ludvig I:n]] suhde tanssijatar [[Lola Montez]]iin, jonka menoihin kuninkaan sanottiin tuhlailevan suuria summia rahaa.<ref name="Klinge219" /> Maaliskuun vallankumous käynnistyi Baijerissa väkivallattomana liikehdintänä, jossa kuninkaalle esitettiin erilaisia uudistusvaatimuksia. Maaliskuun 3. päivänä Ludvigille esitettiin tuhansien [[München]]in asukkaiden laatima vaatimuslista. Kolme päivää myöhemmin epäsuosittu Ludvig I luopui kruunusta poikansa [[Maksimilian II (Baijeri)|Maksimilian II:n]] hyväksi. Baijerissa oli jo
Kansalaisliikehdintä käynnistyi uudestaan, kun Baijerin ylähuone hylkäsi alahuoneessa hyväksytyn lain kansalaisten perusoikeuksista. Maaliskuussa 1849 kuningas Maksimilian keskeytti valtiopäivien toiminnan kahdeksi kuukaudeksi ja nimitti Ludwig von der Pfordtenin johtaman konservatiivisen hallituksen. Kuningas ilmoitti 23. huhtikuuta, että hän ei tunnustaisi perusoikeuksia eikä Frankfurtin parlamentin hyväksymää Saksan perustuslakia. Baijerilaisten mielipiteet jakautuivat kahtia asian suhteen, mutta kuningasta vastaan suunnattu aseellinen kapinointi puhkesi ainoastaan [[Pfalz]]issa. Maksimilian pyysi Preussilta sotilaallista tukea kapinan kukistamiseen ja hajotti valtiopäivät, joihin valittiin heinäkuun 1849 vaaleissa maltillisempi edustajakunta. Monet vuoden 1848 uudistukset jäivät kuitenkin pysyviksi.<ref name="Baijeri" />
===Württemberg===
[[Württembergin kuningaskunta|Württembergin]] kuningas [[Vilhelm I (Württemberg)|Vilhelm I]] yritti aluksi vastata maaliskuun 1848 kansalaisliikehdintään nimittämällä uuden konservatiiveista muodostuneen hallituksen, mutta pian hänen oli pakko korvata se Friedrich Römerin johtamalla liberaalihallituksella. Toukokuussa valittiin uudet maapäivät. Römerin hallitus tuki Frankfurtin parlamentin työtä yhtenäisen Saksan perustamiseksi aina sen loppuun saakka. Württembergistä kansalliskokoukseen valitut edustajat olivat pääosin kokouksen vasenta laitaa edustaneita tasavaltalaisia. Juuri Römerin hallitus määräsi lopulta 18. kesäkuuta Württembergin armeijan hajottamaan Frankfurtin kansalliskokouksesta jäljelle jääneen tynkäparlamentin, joka oli paennut kuningaskunnan pääkaupunkiin [[Stuttgart]]iin. Sen jälkeen Württembergille valittiin oma perustuslakia säätävä kansalliskokous, jonka vaaleissa Römerin hallitus ei saanut enemmistöä ja erosi. Lopulta kuningas Vilhelm nimitti uuden konservatiivihallituksen, joka hajotti radikaalien hallitseman perustuslaillisen
==Preussin–Tanskan sota==
Rivi 68:
===Dresdenin vallankumousyritys===
Saksin pääkaupungissa [[Dresden]]issä oli ollut melko hiljaista maaliskuun 1848 vallankumouksen aikana, mutta seuraavan vuoden aikana kaupungissa toiminet radikaalien demokraattien ryhmät aktivoituvat. Vuoden 1849 demokraattien johtoryhmä alkoi valmistautua uuteen vallankumoukseen. Hankkeen suunnittelua johtivat valtiopäivämies Samuel Erdmann Tzschirner sekä lehtimiehet Ludwig Wittig ja [[August Röckel]]. He toimivat lisäksi yhteistyössä Saksan demokraattien johtajiin kuuluneen Karl D’Esterin, venäläisen vallankumouksellisen [[Mihail Bakunin]]in sekä puolalaisten ja tšekkiläisten vallankumouksellisten kanssa. Yllykkeenä
[[Friedrich Ferdinand von Beust]]in johtama Saksin hallitus oli jo ennen kapinan alkamista ehtinyt esittää 3. toukokuuta Preussille pyynnön lähettää apujoukkoja vallankumouksellisen tilanteen hallintaan, sillä Preussin hallitus oli hieman aiemmin luvannut tarjota
Dresdenin vallankumousyritys muistetaan monista siihen osallistuneista tunnetuista kulttuurihenkilöistä, joihin kuuluivat muun muassa säveltäjä [[Richard Wagner]], arkkitehti [[Gottfried Semper]] ja oopperalaulaja [[Wilhelmine Schröder-Devrient]].<ref name="Dresden" />
===Badenin vallankumousyritys===
Badenissa demokraattien johtajaksi oli vuoden 1849 alkuun mennessä kohonnut [[Lorenzo Brentano]], joka onnistui luomaan demokraateille laajan organisaation paikallisten kerhojen kautta ja rapauttamaan Bekkin
Brentanon johtama hallitus järjesti kesäkuun alussa kansalliskokouksen vaalit, mutta pidättäytyi julistamasta Badenia tasavallaksi toivoen siten voivansa välttää ulkovaltojen intervention. Badeniin virtasi nyt kumouksellisia eri puolilta Saksaa. Kapinalliset onnistuivat kokoamaan erilaisista vapaaehtoisjoukoista yhteensä 25 000 miestä, ja kapina-armeijan komentajaksi ryhtyi puolalainen kenraali [[Ludwik Mierosławski]]. Kapinalliset jäivät kuitenkin auttamatta alakynteen, kun Preussi lähetti heitä vastaan 70 000 miestä, jotka ylittivät [[Rein]]in saapuen Badeniin 20. kesäkuuta. Vastarinta päättyi kun preussilaiset valtasivat Rastattin 23. heinäkuuta. Preussilaiset pitivät sen jälkeen 14 000 vangittua kapinallista vankeina maan rauhoittamisen ajan. Kapinan jälkiselvittelyissä 51 ihmistä tuomittiin kuolemaan ja 846 pitkiin vankeustuomioihin. Noin 80 000 vallankumouksen tukijaa lähti vapaaehtoisesti maasta. Ennen poistumistaan preussilaiset joukot
==Lähteet==
| |||