Ero sivun ”CSS” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kojuta (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 6:
CSS:llä annetut säännöt ehdottavat, kuinka dokumentti voidaan esittää. Säännöt eivät siis ole ehdottomia, vaan ne voi halutessaan kiertää. Jotkin säännöt saattavat korvautua toisten tyyliohjeiden vastaavilla säännöillä. Esimerkiksi dokumentissa annetut ohjeet ovat yleensä toissijaisia dokumentin vastaanottajan ohjeisiin verrattuna.
 
CSS:llä voidaan kuvata monipuolisesti näkyvää esitysmuotoa, periaatteessa myös kuultavaa esitystapaa. Äänisyntetisaattoreita varten on määritelty muun muassa äänen korkeutta, painotusta ja äänenväriä sääteleviä ominaisuuksia, joskin ne on toteutettu varsin suppeasti. Visuaalisen esitystavan perusta on ns.niin sanottu laatikkomalli (''box-model''). Jokainen dokumentin elementti käsitetään mallissa laatikoksi, joka sijoitetaan ympäröivän elementin laatikon sisään muiden saman tason elementtien vierelle. Elementti voi kuitenkin tuottaa myös useita laatikoita. Kullakin elementillä on neljä sisäkkäistä laatikkoa, joista uloin on marginaali eli reunus; sen sisällä on reunaviiva tai -kuvio, joka rajoittuu sisäpuolelta sisältöä ympäröivään täytteeseen. Sisältölaatikossa on kuvattavan elementin sisältö.
 
CSS:ää käytetään luonnollisesti (X)HTML:n kanssa, mutta se sopii yhtä lailla muidenkin rakenteisten dokumenttien (esimerkiksi XML, MathML) tyyliohjeeksi.
Rivi 34:
 
*Asemoinnin uudistuminen, niin että kuvat ja teksti voidaan asemoida minne vain.
*Elementtejä voi laittaaasettaa päällekkäin, niin että toinen tulee päälle. (Z-index)
*Ylivuodon käsittely (Mitämitä tehdätehdään jossisällölle, sisältöjoka ei mahdu sillekäytettävissä varattuunolevaan tilaan.).
*Taulukoiden ulkoasun parempi muokkaaminen.
 
=== CSS3 uusia ominaisuuksia ===
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/CSS