Ero sivun ”Soinnutus” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
|||
Rivi 5:
Koska tietty [[sävel]] tai sävelkulku voi esiintyä monissa erilaisissa soinnuissa tai [[sävelasteikko|sävelasteikoissa]], soinnutus voidaan tehdä hyvin monella tapaa. Traditionaalisesti musiikkikappale tehdään osina, joissa [[sävellaji]] pysyy samana. Tällöin soinnutuksessa on käytettävä pääasiassa sointuja, joiden sävelet kuuluvat vastaavaan asteikkoon. Yleinen poikkeus on [[molli]]in perustuvissa kappaleissa esiintyvä 5. asteen duuriseptimi, jonka käyttö [[kadenssi]]ssa on niin yleistä, että tietyntyylisissä kappaleissa se esiintyy jokaisen osan lopussa tehden täten kappaleiden säestämisestä helpompaa. Esimerkiksi C-duurissa kulkevalle melodialle voidaan varsin helposti käyttää nelisointuja C(maj7), F(maj7), G(7), Am(7), Dm(6) ja Em(7) sekä vähennettyä sointua H<sup>o</sup>, jota klassisessa sävellystyössä karsastetaan sen vaatiman [[tasaviritys|tasavireisyyden]] johdosta. Eräät [[jazz]]in tyylisuunnat pyrkivät tarkoituksellisesti hajottamaan soinnutuksesta tavallisesti syntyvät soinnulliset harmoniat käyttämällä eri sävellajeihin kuuluvia sointuja.
Länsimaisesta tonaalisesta musiikista noin 80 % voidaan soinnuttaa kolmella soinnulla: toonikalla, subdominantilla ja dominantilla, sekä duurissa että mollissa. Tätä usein rock-musiikin puolella kutsutaan ''kolmen soinnun perus-rockiksi''. Erikoistapaus soinnutuksesta on ns. [[akuankkakierto]], jota käytetään varsinkin melodisessa rock-musiikissa paljon.
== Katso myös ==
| |||