Ero sivun ”Muinaiskreikka” versioiden välillä

[[Kuva:Codex laudianus.jpg|thumb|200px|''Codex laudianus'', [[käsikirjoitus]] 600-luvulta. Ote [[Raamattu|Raamatun]] [[apostolien teot|Apostolien teoista]]. Vasemman puoleinen palsta on [[latina]]ksi, oikeanpuoleinen kreikaksi.]]

 

 

Kreikan kielellä on ollut monia kehitysvaiheita ja selvien rajojen vetäminen on jossain määrin mielivaltaista. Yleisesti nyky- ja muinaiskreikka erotetaan toisistaan, koska ajan kuluessa tapahtuneet muutokset ovat olleet merkittäviä. Muinais- ja nykykreikan välistä eroa voitaisiin verrata [[latina]]n ja sen suorimman seuraajan, [[Italian kieli|italian]], väliseen eroon.

Varhaisimmat säilyneet kreikankieliset tekstit on kirjoitettu noin 3400 vuotta sitten. [[Kiinan kieli|Kiinaa]] lukuun ottamatta minkään muun yhä elävän kielen historia ei ole dokumentoitu yhtä pitkältä ajanjaksolta. Muutenkin kreikan kielen merkitys länsimaiselle kulttuurille on ollut valtava. [[Antiikin Kreikka|Antiikin Kreikan]] kulttuuri vaikutti ratkaisevasti länsimaiseen kulttuuriin ja kreikan kielellä on kirjoitettu lukuisia maailmanhistorian merkittävimpiin kuuluvia teoksia. Lainasanojen muodossa muinaiskreikka on edelleen vahvasti läsnä kaikissa eurooppalaisissa nykykielissä.

 

Selkeää syntyajankohtaa kreikan kielelle ei ole mahdollista määrittää. Kuten kaikki muutkin indoeurooppalaiset kielet, kreikka on kehittynyt [[indoeurooppalainen kantakieli|indoeurooppalaisesta kantakielestä]], joka jakautui eri kieliryhmiin mahdollisesti kolmannella vuosituhannella eaa. Kreikka muodostaa indoeurooppalaisen kielikunnan sisällä oman erillishaaransa eikä sillä ole muita lähisukulaisia kuin korkeintaan [[muinainen makedonia]], sikäli kuin sitä ei lasketa kreikan murteeksi. Maantieteellisesti katsoen kreikan kielen ydinalueet vakiintuivat noin vuoden 2000 eaa. tienoilla, kun kreikkalaisten esivanhemmat saapuivat nykyisen Kreikan alueelle. Näistä varhaisvaiheista ei ole olemassa minkäänlaista kirjallista lähdeaineistoa, vaan kaikki tiedot perustuvat myöhempiin johtopäätöksiin.

 

 

Varhaisimmat dokumentit ajoittuvat [[1300-luku eaa.|1300-luvulle eaa.]] ja ne on kirjoitettu [[mykene]]läisellä [[lineaari B]]-kirjoituksella. Kirjoituksen käyttö oli tuohon aikaan vielä hyvin rajoittunutta, joten kreikan tätäkään kehitysvaihetta ei tunneta yhtä hyvin kuin myöhempiä. Monet säilyneet tekstit ovat erittäin lyhyitä, esimerkiksi [[amfora|amforoiden]] kylkeen kaiverrettuja, sisältöä kuvaavia sanoja. Joidenkin palatsien arkistoista on löytynyt pidempiäkin tekstejä, mutta ne ovat suurimmaksi osaksi luetteloita palatsin varastossa olevista tavaroista tai muita samantapaisia tekstejä, jotka eivät ole kielen rakenteen analyysin kannalta kovin antoisia. Mykeneläisen kulttuurin tuhouduttua [[1100-luku eaa.|1100-luvulla eaa.]] lineaari-B-kirjoitus painui unohduksiin ja lähteet katoavat taas pitkäksi aikaa.

 

Kirjallisia lähteitä on taas käytettävissä sen jälkeen kun kreikkalaiset noin vuoden [[800 eaa.]] paikkeilla olivat omaksuneet [[foinikialainen kirjaimisto|foinikialaisen aakkoston]] ja kehittäneet siitä [[kreikkalainen kirjaimisto|kreikkalaisen aakkoston]]. Juuri tästä alkaa se kehitysvaihe, johon useimmiten viitataan termillä ”muinaiskreikka”. Muinaiskreikka voidaan vielä tarkemmin jaotella kahteen pääryhmään: klassisen ajan kreikkaan lukuisine murteineen ja hellenistisen ajan ''koinee''-kreikkaan.

 

Klassisena aikana kreikka ei ollut yhtenäinen kieli, vaan se jakaantui useaan eri murteeseen, joiden keskinäinen ymmärrettävyys oli joskus heikkoa. Sivistyneistö pystyi kuitenkin useimmiten kommunikoimaan keskenään. Murteisiin kuuluivat [[Arkadia]]ssa ja [[Kypros|Kyproksella]] puhuttu [[Arkado-kyproslainen murre]], Etelä- ja Länsi-Kreikassa puhuttu [[doorilainen murre]] (johon lasketaan usein myös niin sanotut luoteismurteet), [[Lesbos|Lesboksen]] saarella ja [[Anatolia|Vähän-Aasian]] rannikon pohjoisosissa puhuttu [[aiolialainen murre]] sekä Vähän-Aasian rannikon eteläosissa puhuttu [[joonialainen murre]], josta [[Attika]]ssa puhuttu [[attikalainen murre]] on kehittynyt.

 

Yhtenäistä kirjakieltä ei vielä ollut, vaan murteita käytettiin myös kirjallisuudessa. Esimerkiksi [[kuorolyriikka]] oli yleensä kirjoitettu doorilaisella murteella. [[Homeros|Homeroksen]] eepokset on kirjoitettu taiteellisella sekakielellä, jossa yhdistyy monen eri murteen ja aikakauden vaikutus ja jota kukaan ei puhunut sellaisenaan. Arvostetuimpaan asemaan nousi attikalainen murre, jota pidetään kreikan kaikkein ”klassisimpana” muotona ja jolla suurin osa kaikkein kuuluisimmista kreikankielisistä teoksista on kirjoitettu. Se on myös juuri se kreikan muoto, jota myöhempinä aikoina on opetettu kouluissa klassisena kielenä.

 

[[hellenismi|Hellenistisellä]] ajalla, itsenäisten kaupunkivaltioiden menetettyä merkityksensä ja koko itäisen Välimeren kasvaessa yhdeksi yhtenäiseksi kulttuuripiiriksi, vanhat murre-erot alkoivat tasoittua. Syntyi uusi yleiskieli, jota kutsuttiin nimellä ”koinee” (''he koine dialektos'', yhteinen murre). Sitä voidaan luonnehtia yksinkertaistetuksi versioksi attikalaisesta murteesta, ja se on pääosin ymmärrettävää nykykreikkalaisillekin. Koinee säilytti asemansa itäisen Välimeren valtakielenä myös [[Rooman valtakunta|Rooman valtakunnan]] aikana ja siitä tuli [[Uusi testamentti|Uuden testamentin]] kieli ja kirkon yleiskieli. Kaunokirjallisuudessa kuitenkin pyrittiin välttämään uutta puhekieltä ja pidettiin pitkälti kiinni attikalaisesta murteesta (tätä tyyli-ihannetta kutsutaan [[attikismi]]ksi). Näin sai alkunsa kreikan kielelle aivan viime aikoihin asti niin leimaa-antava [[diglossia]] eli kahden toisistaan selvästi poikkeavan kielimuodon (kirjoitetun ja puhutun kielen) rinnakkaisuus. Koine-aikana elävä, puhuttu kieli koki suuria muutoksia ja muistutti jo roomalaisajalla äännemaailmaltaan enemmän nykypäivän kreikkaa kuin klassista kieltä.

 

=== Bysantin kreikka ===

{{Pääartikkeli|[[Bysantin kreikka]]}}

[[Bysantin valtakunta|Bysantin valtakunnassa]] antiikin jälkeen käytettyä kreikkaa, niin sanottua keskikreikkaa, ei usein enää lasketa kuuluvaksi muinaiskreikkaan. Viimeiset merkittävät muinaiskreikaksi kirjoitetut teokset (esimerkiksi [[Prokopios|Prokopioksen]] historiateos) syntyivät 500-luvulla, minkä jälkeen valtakunnan ulkoinen ahdinko ja taloudellinen lama johtivat korkeakirjallisen tuotannon lakkaamiseen pitkäksi aikaa. Kreikankielisen [[Itä-Rooma]]n ja latinalaisen Länsi-Rooman ajauduttua erilleen kreikasta oli tullut valtakunnan ainoa virallinen kieli, mutta kielen yleistä merkitystä heikensi se, että lännessä kreikan osaaminen hiipui. Bysanttilaiselle kreikalle on tunnusomaista, että kirjoitettu ja puhuttu kieli etääntyivät yhä kauemmas toisistaan. Kirjoitettu kieli pyrittiin pitämään ”puhtaana” muinaiskreikkana, mutta puhuttu kieli oli sekä ääntämykseltään että kieliopiltaan jo huomattavasti lähempänä nykykreikkaa.

 

 

Turkkilaisten [[Osmanien valtakunta|osmanien]] vallattua [[Konstantinopoli]]n vuonna 1453 Bysantin valtakunta lakkasi olemasta ja samoin lakkasi kreikan opettaminen kouluissa. Tämä johti kirjakielen käytön tyrehtymiseen vuosisadoiksi, mikä oli omiaan entisestään höllentämään puhutun kielen suhdetta kirjoitettuun kieleen eli käytännössä muinaiskreikkaan. Näin syntyi vähitellen Kreikassa nykyään puhuttu ''dimotiki''. Toisaalta lännessä muinaiskreikka koki eräänlaisen [[renessanssi]]n, mikä johtui osaltaan siitä, että bysanttilaisen ja italialaisen älymystön kesken oli 1300-luvulta lähtien alkanut olla yhteyksiä, ja useat kreikkalaiset oppineet opettivat kieltään renessanssi-Italian opin keskuksissa. Osmanivalloitusten yhteydessä suuri määrä bysanttilaisia oli myös paennut turkkilaisia länteen. Kreikantaidot alkoivat taas yleistyä ja [[kirjapainotaito|kirjapainotaidon]] keksimisen jälkeen varhaisimmat kreikkalaiset kirjat painettiinkin nimenomaan Länsi-Euroopassa. Myös Suomen yliopistopiireissä kreikka saavutti huomattavan aseman ja pelkästään vuosina 1648–1786 [[Turun akatemia]]ssa kirjoitettiin lähes 400 tekstiä muinaiskreikaksi.

 

 

Alla on esitetty joitakin yleisiä piirteitä, jotka ovat tunnusomaisia muinaiskreikalle, siis sekä klassiselle kreikalle, koinee-kreikalle että Bysantin ajan (kirjoitetulle) kreikalle. Eri kehitysvaiheiden tarkempia erikoispiirteitä käsitellään niitä koskevissa erillisissä artikkeleissa.

 

 

Kreikan oikeinkirjoitus oli alkujaan varsin foneeminen, eli karkeasti ottaen kirjainmerkit vastasivat merkityksellisiä äänneyksiköitä, toisin sanoen sanat kirjoitettiin samalla tavalla kuin ne äännettiin. Oikeinkirjoituksen kerran vakiinnuttua sitä ei kuitenkaan enää sopeutettu yhtä innokkaasti ääntämyksen myöhempiin muutoksiin; lopulta Ateenan kaupunkivaltiossa otettiin vuoden 403 eaa. aakkosuudistuksessa virallisesti käyttöön se 24 kirjaimen aakkosto ([[kreikkalainen kirjaimisto]]), joka levisi koko kreikkalaisen maailman käyttöön ja jolla kreikkaa kirjoitetaan nykyäänkin.

 

Äänenkorkeutta kuvaamaan kreikkalaisiin aakkosiin lisättiin [[hellenistinen aika|hellenistisellä ajalla]] seuraavat aksenttimerkit:

* akuutti ({{polytoninen| ´ }}): korkea äänenkorkeus

* gravis ({{polytoninen| ` }}): matala äänenkorkeus

Aksentti vaikutti sanain merkitykseen. Esimerkiksi ''pan'' sirkumfleksillä tarkoittaa "kaikki", kun taas sama sana akuutilla on jumala [[Pan]]in nimi. Musiikillisen aksentin arvellaan kuitenkin jo hellenistisenä aikana väistyneen äänenvoimakkuuteen perustuvan aksentin tieltä. Itse asiassa juuri se, että tuolloin aksentin merkitsemistä alettiin pitää tarpeellisena, voidaan nähdä merkkinä siitä, että "oikea" aksentti ei enää ollut kaikille kreikan puhujille itsestäänselvyys.

 

[[Nominit|Nomineihin]] kuuluvat [[substantiivi]]t, [[adjektiivi]]t ja [[pronomini]]t, jotka kaikki taipuvat niin luvussa, suvussa kuin sijamuodossa. Myös [[partisiippi|partisiipit]], [[verbaaliadjektiivi]]t ja [[infinitiivi]]t taipuvat, mutta niitä ei lasketa nomineiksi vaan välimuodoiksi (verbin nominaalimuodoiksi).

 

Kreikassa on kolme [[kieliopillinen luku|kieliopillista lukua]] eli numerusta:

* [[yksikkö (kielitiede)|yksikkö]] (singulaari): {{polytoninen|ὁ θεός}} (''ho theos'', jumala)

* [[monikko]] (pluraali): {{polytoninen|οἱ θεοί}} (''hoi theoi'', jumalat)

* [[kaksikko]] (duaali): {{polytoninen|τὼ θεώ}} (''to theo'', kaksi jumalaa). Tämä luku tosin katosi kreikasta jo suhteellisen varhain. Se esiintyy vielä klassisella kaudella (harvoin), sen jälkeen korkeintaan tietoisena [[Arkaismi|vanhastavana ilmauksena]].

 

Kuten useimmissa indoeurooppalaisissa kielissä (esimerkiksi [[latina]], [[saksan kieli|saksa]], [[ruotsin kieli|ruotsi]], [[venäjän kieli|venäjä]]) mutta toisin kuin suomessa, kreikan sanat jakautuvat eri sukuihin eli [[genus|genuksiin]]. Vaikka joitakin säännönmukaisuuksia on olemassa, annetun sanan kieliopillista sukua ei ole aina mahdollista ennustaa, vaan se on vain opittava sanan mukana.

 

Kreikassa sukuja on kolme:

* [[maskuliini]]: miespuolisina pidetyt olennot tai asiat, esimerkiksi {{polytoninen|ὁ ἀνήρ}} (''ho aner'', mies). Tähän ryhmään kuuluvat melkein kaikki tuulet, joet ja kuukaudet.

* [[feminiini]]: naispuolisina pidetyt olennot tai asiat, esimerkiksi {{polytoninen|ἡ γυνή}} (''he gyne'', nainen). Tähän ryhmään kuuluvat melkein kaikki maat, saaret ja kaupungit.

Huomattavaa on, että silloin kun lauseen [[subjekti]] on neutrisana, [[predikaatti]] on aina yksikössä, vaikka subjekti olisikin monikossa. Tämä johtuu siitä, että kreikan neutrin monikko ei alun perin ollut aito monikko, vaan ns. kollektiivinen yksikkö (siis sellainen sana, joka sisältää useamman kuin yhden asian, vaikka se on muodollisesti yksikkö; vrt. suom. laiva, laivasto).

 

Indoeurooppalaisen kantakielen kahdeksasta [[sijamuoto|sijamuodosta]] kreikassa on säilynyt viisi. Kadonneiden sijamuotojen funktiot ovat jakautuneet datiivin ja genetiivin kesken.

 

* [[vokatiivi]]: kutsumiseen tai puhutteluun käytetty sijamuoto.

 

Nominit jakautuvat kolmeen eri taivutuskategoriaan eli [[deklinaatio (kielitiede)|deklinaatioon]] riippuen siitä, mihin kirjaimeen niiden [[Vartalo (kielitiede)|vartalo]] päättyy.

* 1. eli a-deklinaatio: vartalot, jotka loppuvat vokaaliin -{{polytoninen|α}} (tietyissä tapauksissa myös -{{polytoninen|η}}). Tämä deklinaatio sisältää vain feminiini- ja maskuliinisukuisia sanoja.

* 3. eli konsonanttinen deklinaatio: vartalot, jotka loppuvat konsonanttiin tai vokaaleihin -{{polytoninen|ι}} tai -{{polytoninen|υ}} tai [[diftongi]]in. Sisältää kaikensukuisia sanoja.

 

Useimpien indoeurooppalaisten kielten tapaan kreikassa on olemassa määräinen artikkeli (vrt. engl. ''the''). Se taipuu niin kuin muutkin nominit. Sen sijaan epämääräinen artikkeli (engl. ''a, an'') kehittyi kreikkaan vasta myöhemmin eikä sellaista muinaiskreikassa vielä tunnettu.

 

* [[yksikkö (kielitiede)|yksikkö]] (singulaari)

* [[monikko]] (pluraali)

* [[kaksikko]] (duaali). Katosi jo suhteellisen varhain, aivan kuten nominienkin puolella. Kaksikkoa käytetään vain toisessa ja kolmannessa persoonassa.

 

* ensimmäinen persoona (minä / me)

* toinen persoona (sinä / te / te kaksi)

* kolmas persoona (hän, se / he, ne / he kaksi, ne kaksi)

 

[[tapaluokka|Tapaluokkia]] eli moduksia, jotka kuvastavat puhujan suhtautumista predikaatin kuvamaan toimintaan, on muinaiskreikassa neljä: [[indikatiivi]], [[optatiivi]], [[konjunktiivi]] ja [[imperatiivi]]. Niiden funktiot ovat hyvin monipuolisia, mutta ne voidaan karkeasti määritellä seuraavasti.

 

* optatiivi: toivomus (kupitiivi) tai mahdollisuus (potentiaali)

 

Kreikassa on seitsemän [[aikamuoto]]a eli tempusta, jotka voidaan jakaa neljään tempusvartaloon: preesensvartalo (johon kuuluvat [[preesens]] ja [[imperfekti]]), aoristivartalo ([[aoristi]]), perfektivartalo ([[perfekti]], [[perfektin futuuri]] ja [[pluskvamperfekti]]) sekä futuurivartalo ([[futuuri]]). Tosin futuuria lukuun ottamatta nämä aikamuodot eivät ensisijaisesti kuvaa verbin tapahtuma-aikaa, vaan sen [[Aspekti (kielitiede)|aspektia]]. Vakiintunut termi ”aikamuoto” ei siten ole oikeastaan kovin osuva.

 

|}

 

Siinä missä useimmissa indoeurooppalaisissa kielissä on vain kaksi [[verbin genus]]ta, kreikassa niitä on kolme: [[aktiivi]], [[mediumi]] ja [[passiivi]]. Näistä aktiivi ja mediumi periytyvät indoeurooppalaisesta kantakielestä, passiivi tuli myöhemmin niiden rinnalle (se ei siis korvannut mediumia kuten useimmissa muissa kielissä).

 

* passiivi: häntä pestään (=joku muu pesee hänet)

 

* [[infinitiivi]] ja [[partisiippi]], jotka on olemassa preesensissä, futuurissa, aoristissa ja perfektissä kaikissa verbin genuksissa

* kaksi [[verbaaliadjektiivi]]a

** -{{polytoninen|τέος}} (-''teos'') -päätteinen, esimerkiksi {{polytoninen|φυλακτέος}} (''fylakteos''), "vartioitava (=jota pitää vartioida)"

 

Verbit voidaan jakaa karkeasti kahteen taivutuskategoriaan eli [[konjugaatio]]on.

* temaattinen konjugaatio (yks. ens. ind. prees. akt. pääte -{{polytoninen|ω}}): verbit, joissa vartalon ja päätteen väliin lisätään ns. teemavokaali

 

== Katso myös ==

* [[Antiikin Kreikka]]

 

=== Kielen historia ===

* {{Kirjaviite | Tekijä=Beekes, Robert | Nimeke=Etymological dictionary of Greek 1–2 | Julkaisupaikka=Boston | Julkaisija=Brill | Vuosi=2009 | Tunniste=ISBN 978-9004174184 | Kieli={{en}} }}

* {{Kirjaviite | Tekijä=Christidis, A. F. (toim.) | Nimeke=A history of ancient Greek: From the beginnings to late antiquity | Julkaisupaikka=Cambridge | Julkaisija=Cambridge University Press | Vuosi=2007 | Tunniste=ISBN 0-521-83307-8 | Kieli={{en}} }}

* {{Kirjaviite | Tekijä=Horrocks, Geoffrey | Nimeke=Greek: A history of the language and its speakers | Julkaisupaikka=London | Julkaisija=Longman | Vuosi=1997 | Tunniste=ISBN 0-582-03191-5 | Kieli={{en}} }}

 

* {{Kirjaviite | Tekijä=H. G. Liddell, R. Scott, H. S. Jones, R. McKenzie | Nimeke=A Greek-English Lexicon. With a revised supplement | Julkaisija=Clarendon Press | Vuosi=1996 | Tunniste=ISBN 0-19-864226-1}} ([http://www.perseus.tufts.edu/cgi-bin/ptext?doc=Perseus%3Atext%3A1999.04.0057 www-versio])

 

* {{Kirjaviite | Tekijä=Carl Johan Lindeqvist | Nimeke=Kreikan kielioppi | Julkaisija=BoD | Vuosi=2008 (SKS 1881) | Tunniste=ISBN 978-952-498-109-5}}

* {{Kirjaviite | Tekijä=Weikko Pakarinen | Nimeke=Kreikan kielioppi | Julkaisija=SKS | Vuosi=1955, 2. painos | Tunniste=ISBN 951-717-111-0}}

* {{Kirjaviite | Tekijä=Eduard Bornemann, Ernst Risch | Nimeke=Griechische Grammatik | Julkaisija=Diesterweg | Vuosi=1978, 2. painos | Tunniste=ISBN 3-425-06850-4}}

 

* {{Kirjaviite | Tekijä=Frösén, Jaakko | Nimeke=[http://helda.helsinki.fi/handle/10224/4766 Epi oinopa ponton: Kreikan alkeet. Tekstit ja sanasto] | Julkaisupaikka=Helsinki Porvoo | Julkaisija=WSOY | Vuosi=1998 (5. painos 2005) | Tunniste=ISBN 951-0-23192-4}}

* {{Kirjaviite | Tekijä=Pontén, Frithiof | Nimeke=Klassisen kreikan alkeisoppikirja | Selite=Pohjautuu alkuteokseen Grekisk läsebok för nybörjare med tillämpningsövningar. Suomeksi toimittanut Erkki Sironen | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Gaudeamus | Vuosi=2008 | Tunniste=ISBN 978-952-495-036-7}}

 

 

 

{{Link GA|de}}