Ero sivun ”Selluloidi” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Selluloidilevyjen käyttö soitinrakennuksessa
Alkukuvauksen fiilausta
Rivi 1:
[[File:Bébé celluloïd.jpg|thumb|Vanha selluloidista valmistettu nukke.]]
[[File:Handharmonika.jpg|thumb|Loimuselluloidipintainen harmonikka.]]
'''Selluloidi''' on [[selluloosa]]sta [[nitraus|nitraamalla]] valmistetun [[polymeeri]]materiaali [[nitroselluloosa]]n ja [[kamferi]]in yhdiste, jotajoka käytettiinon ensimmäisissäyksi kaupallisissaensimmäisistä kaupallisista [[muovi|muoveissamuoveista]]. Kamferin tehtävä yhdisteessä on toimia muovin pehmentimenä, jonka määrää säätämällä saavutetaan materiaalille haluttu notkeus ja muovattavuus. Orgaanisena yhdisteenä selluloidi on miellyttävän pehmeä ja lämmin materiaali toisin kuin nykyiset petrokemian muovilaadut.
 
Lontoon kansainvälisessä näyttelyssä 1862 [[Alexander Parkes]] esitteli pikkuesineiden kuten nappien ja kampojen avulla selloosapohjaisen parkesiiniksi ([[Englannin kieli|engl.]] [[parkesine]]) ristityn muovinsa, jonka tarkoitus oli korvata [[norsunluu]]ta.<ref name = LAALO >{{Kirjaviite | Tekijä = Laalo, Kalevi | Nimeke =Nappikaupasta muoviaikaan, 70 vuotta suomalaista muoviteollisuutta | Vuosi =1990 | Luku = | Sivu =20 | Selite = | Julkaisupaikka = Hämeenlinna| Julkaisija = | Tunniste =ISBN 951-9271-23-6 }}</ref> Parkes ei kuitenkaan kyennyt kehittämään muovinsa tuotantoa teolliseksi. Parkesiini alkoi myös vanhetessaan halkeilla. Amerikkalainen John Wesley Hyatt käytti toista liotinta selluloosapohjaisessa selluloidiksi kutsutussa muovissaan, joka esiteltiin 1863. Hyattin selluloidi oli kestävämpää ja lisäksi hän pystyi käynnistämään teollisen tuotannon.