Ero sivun ”Eläinkoe” versioiden välillä

'''Eläinkokeiden''' keskeisin tarkoitus on vähentää ihmisten ja eläinten kärsimyksiä ja sairauksia lisäämällä ymmärrystä sairauksista, kehittämällä lääkkeitä tai hoitomenetelmiä ja tutkimalla lisäaineiden ja ympäristökemikaalien haittoja. Eläinkokeita käytetään tilanteissa, joissa tietoa ei saada ihmistä tutkimalla tai halvemmilla solukokeilla tai biokemiallisilla tutkimuksilla.

Koska toisten ihmisten mielestä eläimet ovat yhtä arvokkaita kuin ihmiset, niitä ei saa käyttää ihmisten hyväksi. Tämä on henkilökohtaisiin näkemyksiin perustuva arvotuskysymys ja vakaumus, jota ei voi millään tieteellisellä todistelulla kumota. Se on yhteneväinen sen ajattelun kanssa, että yhtäkään ihmistä ei saa vahingoittaa, vaikka sillä saataisiin tietoa tuhannen ihmisen pelastamiseksi.

Eläinkokeet alkoivat 1800-luvun alkupuolella, kun käsitykset kemiallisista aineista alkoivat selkiintyä. Espanjalainen lääkäri M. Orfila tutki myrkytyksiä koirakokeissa ja osoitti monet uskomukset vastamyrkyistä vääriksi sekä osoitti, että myrkytyksen uhreista voidaan saada oikeudellisesti päteviä kemiallisia todisteita. SamoininSamoihin aikoihin ranskalainen François Magendie alkoi tutkia myrkkyjen kuten strykniinin vaikutusmekanismia ja hänen oppilaansa [[Claude Bernard]] tutki monipuolisesti fysiologiaa käyttäen mm. sammakoita. Hän mm. havaitsi, että hiilimonoksidi (häkä) sitoutuu veren hemoglobiiniin ja että nuolimyrkky kurare vaikuttaa hermon ja lihaksen välissä olevaan hermo-lihasliitokseen.<ref name=historia>Tuomisto J, Koulu M, Farmakologian historiaa, kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J, Farmakologia ja toksikologia, 8. p. ss. 22-24. Kustannus Oy Medicina, Kuopio 2012. ISBN 978-951-97316-4-3.[http://www.medicina.fi Verkossa]</ref>

1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa eläinkokeet tulivat tärkeäksi osaksi nykylääketieteen kehitystä. Fysiologiasta voidaan mainita esim. [[Ivan Pavlov | Pavlovin]] käyttäytymiskokeet koirilla, josta ruvettiin ymmärtämään refleksien suuri merkitys. Myöhemmin mm. antibioottien kehitys perustui suurelta osalta jyrsijöillä tehtyihin tutkimukseen, mm. [[Alexander Fleming]] osoitti [[penisilliini]]n tehoavan jyrsijöiden infektioihin.<ref>Männistö PT, Tuominen RK, Solunseinämää heikentävät bakteerilääkkeet. Kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J (toim.): Farmakologia ja toksikologia, 8. painos. Kustannus Oy Medicina, Kuopio 2012. ISBN 978-951-97316-4-3 [http://www.medicina.fi Verkossa] </ref> Koe-eläinten käyttö lääkkeiden ja kemikaalien turvallisuuden osoittamiseksi lisääntyi 1900-luvun puolivälin molemmin puolin osin onnettomuuksien jälkeen. Ensin sulfalääkkeet aiheuttivat munuaisvauriokatastrofin 1938, ja syyksi osoitettiin lääkkeen liuotukseen käytetty [[etyleeniglykoli]].<ref>Gallo MA. History and scope of toxicology, kirjassa Klaassen C, toim., Casarett and Doull's Toxicology. McGraw-Hill, New York 2013. ISBN 978-0-07-176923-5.</ref> Sitten turvalliseksi luultu talidomidi aiheutti raajaepämuodostumia 1958 alkaen. Kesti vähän aikaa, ennen kuin ymmärrettiin sen vaikutuksen riippuvankohdistuvan raskauden aikana melko lyhyeen herkkään aikaan, minkä takia sitä ei ensin havaittu rotilla.<ref>Komulainen H. Mutageenisuus, karsinogeenisuus ja teratogeenisuus, ss. 133-142, kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J. Farmakologia ja toksikologia, 8. p. Kustannus Oy Medicina, 2012. ISBN 978-951-97316-4-3. [http://www.medicina.fi Verkossa] </ref>

Näiden katastrofien jälkeen on annettu täsmälliset kansainväliset ohjeet siitä, kuinka lääkkeet ja kemikaalit on tutkittava, ennen kuin niitä saa antaa ihmisille tai saattaa ihmisiä alttiiksi niille. Tuoteryhmät, jotka on kaikissa sivistysmaissa tutkittava (mukaan lukien täsmällisesti ohjeistetuissa eläinkokeissa) ovat lääkkeet, elintarvikkeiden lisäaineet ja torjunta-aineet.<ref>Komulainen H. Toksisuuden tutkiminen ja arviointi, ss. 143-155, kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J. Farmakologia ja toksikologia, 8. p. Kustannus Oy Medicina, 2012. ISBN 978-951-97316-4-3.[http://www.medicina.fi Verkossa] </ref> Euroopassa lisäksi [[REACH]]-lainsäädäntö määrittelee muillekin kemikaaleille tutkimusvelvoitteen, jos niistä suuren tuotantomäärän tai erityisen altistuksen takia arvioidaan olevan vaaraa ihmiselle.<REACH>

Yleisimmin koe-eläin on kala tai hiiri. Tärkeimpiä koe-eläimistä ovat [[Hiiret|hiiri]], [[isorotta]], [[kani]], [[marsu]], [[kissa]], [[koira]], [[reesusapina]] ja lähinnä käyttäytymiskokeissa [[simpanssi]] niiden [[fysiologia]]n samankaltaisuuden vuoksi ihmisen kanssa. Toisaalta lajieroavaisuudet ovat suuria niin aineenvaihdunnaltaan kuin myös [[fysiologia]]ssa, mikä edellyttää eläinkokeiden suorittajalta taitoa ja kriittisyyttä.<ref name=tokstutk/> Tärkeimpiä eläimillä testattavia asioita ovat [[lääke|lääkkeet]], [[rokote|rokotteet]], kodin [[kemikaali]]t, tuholaismyrkyt, erilaiset [[sairaus|sairauksien]] [[sairaanhoito|hoitomenetelmät]] sekä [[kirurgia|leikkaustekniikat]]. [[Lisäaineet | Ruoan lisäaine]]iden tai ihmisiin mahdollisesti kulkeutuvien [[kemikaali]]en vaikutuksia eläviin olioihin tai [[luonto]]on testataan myös. [[Geenitekniikka]] mahdollistaa geneettisesti muunneltujen hiirien kehittämisen erilaisten sairauksien tutkimukseen, esimerkkinä ennenaikaisesti vanhenevat tai perinnöllisiä sairauksia potevat hiiret hoitokeinojen tutkimusta varten.

[[Tiedosto:ElainkokeidenTutkimuskaavioTutkimuskaavio elainkokeet.pdf|thumb|Ihmistutkimusten, eläinkokeiden ja ''in vitro'' -tutkimusten erilaiset roolit]]

Turvallisuustutkimuksissa sivuvaikutuksia seurattiin ensin potilailla, mutta tällä tavalla ei saada harvinaisia sivuvaikutuksia esille, esimerkiksi syöpäriskiä. Sellainen tulee ilmi vasta vuosikymmenien käytön jälkeen. Tämän takia mahdollista myrkyllisyyttä pyritään ensin selvittämään jyrsijöillä kuten hiirillä ja rotilla, myöhemmintutkimuksen jatkuessa vähäisessä määrin myös koirilla.<ref name=tokstutk/> Useimmat myrkyllisyyden lajit ovat samanlaisia eri nisäkkäillä, mutta on myös poikkeuksia, jotka tutkijan pitää tuntea. Esimerkiksi rotan maksa on paljon tehokkaampi kuin ihmisen, minkä takia rotta saattaa pilkkoa myrkyllisen aineen vaarattomaksi nopeammin kuin ihminen. Rotta ei myöskään oksenna, joten pahoinvointia ei voi tutkia rotalla. Monia keskushermostoon kohdistuvia haittoja kuten esim. masentuneisuutta ei pystytä saamaan esille eläinkokeissa.<ref name=tokstutk/>