Ero sivun ”Vastapaino (kirjankustantamo)” versioiden välillä

ei muokkausyhteenvetoa
'''Vastapaino''' on vuonna 1981 [[Tampere]]ella perustettu ja siellä toimiva tiede- ja tietokirjakustantamo. Julkaisutoiminnan painopiste on koko toiminnan ajan ollut yhteiskuntatieteellisessä tutkimus- ja tietokirjallisuudessa. Vastapainon kirjoja käytetään runsaasti yliopistojen ja korkeakoulujen oppi- ja kurssikirjoina, mutta niillä on ollut paikkansa myös osana yliopistomaailmaa laajempaa yhteiskunnallista keskustelua. Käännösten osuus julkaisuista on noin puolet. Neljännesvuosisadassa Vastapaino on julkaissut runsaat 300 uutuusnimikettä. Nykyisin se julkaisee noin parikymmentä kirjaa vuodessa.
 
Yritysmuodoltaan Vastapaino on osuuskunta. Jäseniä osuuskunnassa on ylinoin 22002500 (vuonna 20102014).
 
Vastapainon kaltaisia tieteelliseen kirjallisuuteen erikoistuneita kustantajia Suomessa on muun muassa [[Gaudeamus]].
2

muokkausta