Ero sivun ”Suomen juutalaisluovutukset” versioiden välillä

'''Suomen juutalaisluovutuksilla''' viitataan [[jatkosota|jatkosodan]] aikaisiin tapauksiin, joissa [[Suomi]] luovutti [[natsi-Saksa]]lle [[juutalaiset|juutalaisia]] [[pakolainen|pakolaisia]] tai [[sotavanki|sotavankeja]]. Luovutetut joutuivat [[keskitysleiri|keskitysleireille]] tai [[Einsatzgruppen]]-ryhmien tai muiden saksalaisten organisaatioiden teloittamiksi.

 

Pakolaisten luovutustapaus liittyi kahdeksaan juutalaispakolaiseen, jotka kuljetettiin höyrylaiva [[S/S Hohenhörn|S/S ''Hohenhörn'']]illä [[Tallinna]]an ja edelleen [[Auschwitz]]in [[tuhoamisleiri|tuhoamisleirille]] marraskuun alussa 1942. Heistä vain yksi selvisi tuhoamisleireiltä hengissä. Pakolaiset olivat saapuneet Suomeen Saksan miehittämiltä alueilta vuonna 1938. Kyseisestä ryhmästä viisi henkilöä oli Suomesta [[turvapaikka|turvapaikan]] saaneita pakolaisia, ja heidän mukanaan lähti vapaaehtoisesti yhden karkotetun vaimo ja heidän kaksi lastaan. <ref> Jakobson 1999, s. 374. </ref> Muita luovutettuja juutalaispakolaisia tämän kahdeksan lisäksi oli vielä yksi, ja nimen perusteella kaikkiaan mahdollisesti kolme muuta.<ref>Heikki Ylikankaan selvitys valtioneuvoston kanslialle, s. 24</ref> Pakolaisten lisäksi Suomi luovutti saksalaisille sotavankeja omilta vankileireiltään. Saksalaisille poliittisten vankien leiriltä toimitettujen 520 [[neuvostoliitto]]laisen sotavangin joukossa oli 39 juutalaiseksi merkittyä henkilöä.<ref name="Sotavangit">Heikki Ylikankaan selvitys valtioneuvoston kanslialle, s. 34</ref> Näiden 520 joukosta tutkija Serah Beizer on vielä sotavankien nimien perusteella arvioinut, että kokonaismäärä voisi mahdollisesti olla 74, mutta nimien perusteella luku jää epävarmaksi.<ref name="Sotavangit" /> [[Max Jakobson]]in mukaan Saksan [[Gestapo]] ja Suomen [[Valpo]] olivat sopineet luovutuksesta [[Rangellin hallitus|Rangellin hallituksen]] tietämättä. Päätöksen asiasta teki sisäministeri [[Toivo Horelli]] Valpon päällikön [[Arno Anthoni]]n esityksestä. Päätös oli lainmukainen, koska sisäministerillä oli oikeus päättää ulkomaalaisten oleskeluluvista. <ref> Jakobson 1999, s. 374. </ref>