Ero sivun ”Vallankaappaus” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ashoka (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''Vallankaappaus''' (nimenätai myös '''{{k-fr|Coup d'état''' ; lausutaan /ku deta/}} )[{{IPA|ˌkudeˈta}}] tarkoittaa valtion johdon syrjäyttämistä äkillisellä, yleensä sotilaallisella, operaatiolla. Usein tärkeimmät hallintorakennukset miehitetään, joukkotiedotusvälineistä tärkeimmät otetaan haltuun ja valtiojohto pidätetään tai ajetaan maanpakoon. Tämän jälkeen maan johtoon nimitetään kaappauksen johtajat. Usein kaappauksen järjestäjänä on (sotilas)juntta. Joskus pidetään näennäiset vaalit, joissa kaappauksen johtaja valitaan esimerkiksi presidentiksi, mutta usein kaappaajat ovat luopuneet vallasta akuutin kriisin mentyä ohi.
 
Vallankaappauksen edellytyksenä on asevoimien enemmistön ja väestön pysyminen passiivisena sekä joidenkin sotilasosastojen tuki.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Otavan suuri ensyklopedia. Osa 10| Julkaisija = Otava| Vuosi = 1981| Tekijä = | Suomentaja = | Luku = | Sivu = 7631| Sivut = | Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki| Tunniste = | Isbn = 951-1-06271-9| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = }}</ref> Usein hallitukselle uskolliset ja kapinalliset sotilasosastot ottavat yhteen. Monissa kehitysmaissa vallankaappaukset ovat yleisiä, lähinnä heikon demokraattisen perinteen takia. Kuvaava esimerkki epäonnistuneesta vallankaappauksesta on [[Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991|Neuvostoliiton vuoden 1991 vallankaappausyritys]] 1991, jossa suurin osa väestöstä ja asevoimista kieltäytyi tottelemasta kaappaajia ja nousi vastarintaan, ja kaappauskaappauksen kuivuikuivuessa kasaan parissa päivässä.
 
==Onnistuneita vallankaappauksia==
 
=== 1900-luku ===
 
====1900-lukuvuosikymmen====
*[[Tiedosto:Ottoman Flag.svg|20px|border]] [[1908]]: [[Nuorturkkilaiset]] kaappasivat vallan [[Ottomaanien valtakunta|Ottomaanien valtakunnassa]] sulttaani [[Abd-ul-Hamid II]] syrjäytettiin, sulttaaniksi nousi [[Mehmet V]].<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Kronikka 1900-1999 Suomen ja maailman tapahtumat | Vuosi =1999| Luku = | Sivu =59| Selite =Nuorturkkilaisten kapina Turkissa | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Weilin+Göös| Tunniste =951-35-6529-7 }}</ref>
 
====1910-luku====
*{{Portugalin lippu}} [[1910]]: [[Portugali]]n vallankaappaus syrjäytti kuningas [[Manuel II]]:n hallinnon ja maasta tuli tasavalta.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Kronikka 1900-1999 Suomen ja maailman tapahtumat | Vuosi =1999| Luku = | Sivu =71| Selite =Portugalista tasavalta | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Weilin+Göös| Tunniste =951-35-6529-7}}</ref>
*{{Venäjän lippu}} [[1917]] [[lokakuun vallankaappaus]] marraskuussa: [[bolsevikit]] syrjäyttivät [[Venäjä]]n tasavallan [[Venäjän väliaikainen hallitus|väliaikaisen hallituksen]] ja maasta tuli [[Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta|neuvostotasavalta]].
 
====1920- ja 1930-luku====
*[[Tiedosto:Flag of Italy (1861-1946).svg|20px|border]] [[1922]]: [[Benito Mussolini]]n [[mustapaidat]] marssivat [[Rooma]]an ja ottavat vallan. Hallitus kaatui. [[Italia]]sta tuli diktatuuri vuonna 1924.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Kronikka 1900-1999 Suomen ja maailman tapahtumat | Vuosi =1999| Luku = | Sivu =143| Selite =Fasistit ottavat Italiassa vallan | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Weilin+Göös| Tunniste =951-35-6529-7 }}</ref>
*{{Espanjan lippu}} [[1923]]: kenraali [[Miguel Primo de Rivera]]n kaappasi vallan [[Espanja]]ssa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Kronikka 1900-1999 Suomen ja maailman tapahtumat | Vuosi =1999| Luku = | Sivu =149| Selite =Sotilasdiktatuuri Espanjassa | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Weilin+Göös| Tunniste =951-35-6529-7 }}</ref>
*[[Tiedosto:Flag of Persia (1910).svg|20px|border]] [[1925]]: prikaatinkenraali [[Reza Pahlavi]] kaappasi vallan [[Iran|Persia]]ssa ja šaahi [[Ahmad Shah Qajar]] syrjäytetiin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Kronikka 1900-1999 Suomen ja maailman tapahtumat | Vuosi =1999| Luku = | Sivu =160| Selite =Pehlavin hallitsijasuvun valta alkaa Persiassa | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Weilin+Göös| Tunniste =951-35-6529-7 }}</ref>
*{{Liettuan lippu}} [[1926]] [[Liettuan vallankaappaus 1926|Liettuan vallankaappaus]]: [[Liettua]]n armeija kaappasi vallan nostaen valtaan [[Antanas Smetona]]n.
*{{Puolan lippu}} [[1926]] [[Toukokuun vallankaappaus 1926|Puolan vallankaappaus]]: prikaatinkenraali [[Józef Piłsudski]] kaappasi vallan [[Puola]]ssa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Kronikka 1900-1999 Suomen ja maailman tapahtumat | Vuosi =1999| Luku = | Sivu =166| Selite =Kansankarin vallankaappaus Puolassa | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Weilin+Göös| Tunniste =951-35-6529-7 }}</ref>
 
===1970=1930-luku====
*[[Tiedosto:Flag of Brazil (1889-1960).svg|20px|border]] [[1937]]: [[Getulio Vargas]] kaappasi vallan [[Brasilia]]ssa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Kronikka 1900-1999 Suomen ja maailman tapahtumat | Vuosi =1999| Luku = | Sivu =230| Selite =Vallankaappaus Brasiliassa | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Weilin+Göös| Tunniste =951-35-6529-7 }}</ref>
 
====1940-luku====
*[[Tiedosto:Flag of Czechoslovakia.svg|border|20px]] [[1948]]: pääministeri [[Klement Gottwald]]in johtama kommunistinen puolue TKP kaappasi vallan hallituskriisin yhteydessä Tšekkoslovakiassa ([[Tšekkoslovakian vallankaappaus 1948]], jota nimitetään myös Prahan kaappaukseksi).<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Suomi kylmässä sodassa| Julkaisija = Otava| Vuosi =2006 | Tekijä = Pekka Visuri| Suomentaja = | Luku = | Sivu = | Sivut = 80, 94-97| Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki| Tunniste = | Isbn =978-951-1-20925-6 | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = }}</ref>
 
====1950- ja 1960-luku====
*[[Tiedosto:Flag of Egypt 1952.svg|20px|border]] [[1952]]: kenraali [[Muhammad Nagib]] kaappasi vallan [[Egypti]]ssä, kuningas [[Faruk]] syrjäyteiin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Kronikka 1900-1999 Suomen ja maailman tapahtuma | Vuosi =1999| Luku = | Sivu =326| Selite =Faruk syösty vallasta | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Weilin+Göös| Tunniste =951-35-6529-7 }}</ref>
*[[Tiedosto:Flag of Iraq 1924.svg|20px|border]] [[1958]]: kenraali [[Abdulkarim Qasim]] kaappasi vallan [[Irak]]issa, kuningas [[Feisal II |Feisal II]] syrjäytetiin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke = Vuosisatamme Kronikka | Vuosi =1987| Luku = | Sivu =| Selite = USA:n joukkoja Beirutissa | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Gummerus| Tunniste = 951-20-2893-X }}</ref>
 
====1960-luku====
*{{Turkin lippu}} [[1960]]: kenraali [[Cemal Gürsel]] kaappasi vallan [[Turkki|Turkissa]], pääministeri [[Adnan Menderes]] syrjäytetiin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Ihmiskunnan Kronikka 1938-1987 | Vuosi =1988| Luku = | Sivu =1042| Selite =Armeija kaappaa vallan Turkissa| Julkaisupaikka = | Julkaisija =Gummerus| Tunniste = 951-20-3267-8 }}</ref>
*[[Tiedosto:Flag_of_the_Democratic_Republic_of_the_Congo_(2003-2006).svg|20px|border]] [[1960]]: kenraali [[Joseph Mobutu]] kaappasi vallan [[Kongon demokraattinen tasavalta |Kongon demokraattisessa tasavallassa]], pääministeri [[Patrice Lumumba]] syrjäytettiin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Vuoden uutistapahtumat kuvina 1960 | Vuosi =1961| Luku = | Sivu =178-190| Selite =Mobutu kaappasi vallan Kongossa| Julkaisupaikka =Helsinki | Julkaisija =Inter-Kuva Oy| Tunniste = }}</ref>
Rivi 40 ⟶ 47:
*[[Tiedosto:Flag of Sudan (1956-1970).svg|20px|border]] [[1969]]: [[Jaafar Nimeiry]] kaappasi vallan [[Sudan]]issa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Vuoden uutistapahtumat kuvina 1969 | Vuosi =1968| Luku = | Sivu =82-204| Selite =Vallankaappaus Sudanissa| Julkaisupaikka =Helsinki | Julkaisija =Inter-Kuva Oy| Tunniste = }}</ref>
*{{Libyan lippu}} [[1969]]: eversti [[Muammar Gaddafi]] kaappasi vallan [[Libya]]ssa, kuningas [[Idris I]] syrjäytetiin. <ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.bbc.co.uk/programmes/p009bk7w| Nimeke =Libya Coup 1969 | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = BBC Witness| Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =British Broadcasting Company | Viitattu = 2.1.2014 | Kieli = }}</ref>
 
===1970-luku===
====1970-luku====
*[[Tiedosto:Flag of the Khmer Republic.svg|20px|border]] [[1970]]: kenraali [[Lon Nol]] kaappasi vallan [[Kamputsea]]ssa, prinssi [[Norodom Sihanouk]] syrjäytetiin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Vuoden uutistapahtumat kuvina 1970 | Vuosi =1969| Luku = | Sivu =204-216| Selite =Kambodshan tasavalta| Julkaisupaikka =Helsinki | Julkaisija =Inter-Kuva Oy| Tunniste = }}</ref>
*[[File:Flag of Egypt 1972.svg|20px|border]] [[1970]]: kenraali [[Hafiz al-Assad|Hafez Assad]] kaappasi vallan [[Syyria]]ssa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Vuosikirja 70| Vuosi =1970| Luku = | Sivu =275| Selite =Syriassa vallankaappaus | Julkaisupaikka = | Julkaisija =KG Bertmark Oy| Tunniste = }}</ref>
Rivi 59 ⟶ 67:
*[[Tiedosto:Flag of the Central African Republic.svg|20px|border]] [[1979]]: keisari [[Jean-Bédel Bokassa]] syrjäytettiin [[Keski-Afrikan tasavalta|Keski-Afrikan keisarikunnassa]] [[ranska]]laissotilaiden johdolla.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Vuosikirja 1979 | Vuosi = | Luku = | Sivu =231| Selite =Bokassa I syöstiin vallasta| Julkaisupaikka = | Julkaisija =KG Bertmark Oy| Tunniste = }}</ref>
 
====1980-luku====
*{{Perun lippu}} [[1980]]: kenraali [[Luis García Meza Tejada]] kaappasi vallan (kokaiinivallankaappaus) [[Bolivia]]ssa, presidentti [[Lidia Gueiler Tejada]] syrjäytettiin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Vuosikirja 1980| Vuosi = | Luku = | Sivu =185| Selite =Uusi sotilasvallankaappaus Boliviassa| Julkaisupaikka =| Julkaisija =KG Bertmark Oy| Tunniste = }}</ref>
*{{Liberian lippu}} [[1980]]: [[Samuel Doe]] kaappasi vallan [[Liberia]]ssa, presidentti [[William Tolbert]] syrjäytettiin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Vuosikirja 1980 | Vuosi = | Luku = | Sivu =105| Selite =valtiokaappaus Liberiassa| Julkaisupaikka =| Julkaisija =KG Bertmark Oy| Tunniste = }}</ref>
Rivi 74 ⟶ 82:
*{{Paraguayn lippu}} [[1989]]: [[Andres Rodriquez]] kaappasi vallan [[Paraguay]]ssa, presidentti [[Alfredo Stroessner]] syrjäytettiin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Vuosikirja 1989| Vuosi = | Luku = | Sivu =31| Selite =Stroessner syöstiin verisesti vallasta | Julkaisupaikka = | Julkaisija =KG Bertmark Oy| Tunniste = }}</ref>
 
====1990-luku====
*{{Tšadin lippu}} [[1990]]: kenraali [[Idriss Deby]] kaappasi vallan [[Tšad]]issa, presidentti [[Hissene Habre]], syrjäytettiin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Vuosikirja 1990| Vuosi = | Luku = | Sivu =31| Selite =Kapinajohtaja Idriss Deby johtoon| Julkaisupaikka = | Julkaisija =KG Bertmark Oy| Tunniste = }}</ref>
*{{Thaimaan lippu}} [[1991]]: kenraali [[Sunthorn Kongsompong]] kaappasi vallan [[Thaimaa]]ssa, pääministeri [[Chatichai Choonhavann]] syrjäytettiin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Vuosikirja 1991| Vuosi = | Luku = | Sivu =67| Selite =Veretön vallankaappaus Thaimaassa| Julkaisupaikka = | Julkaisija =KG Bertmark Oy| Tunniste = }}</ref>
Rivi 86 ⟶ 94:
*{{Norsunluurannikon lippu}} [[1999]]: [[Robert Guéï]] kaappasi vallan [[Norsunluurannikko|Norsunluurannikolla]], presidentti [[Henri Konan Bedie]] syrjäytettiin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://news.bbc.co.uk/2/hi/africa/581215.stm| Nimeke =Analysis: Neighbours wary over Ivory Coast coup |Julkaisu=BBC News Africa|Julkaisija=BBC | Viitattu =}}</ref>
 
=== 2000-luku ===
 
====2000-vuosikymmen====
*{{Fidžin lippu}} [[2000]]: vallankaappaus [[Fidži]]saarilla, amiraali [[Frank Bainimarama]] kaappasi vallan, pääministeri [[Mahendra Chaudhry]] ja presidentti [[Kamisese Mara]] syrjäytettiin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://news.bbc.co.uk/2/hi/asia-pacific/754653.stm| Nimeke =Attempted coup in Fiji|Julkaisu=BBC News Asia-Pacific|Julkaisija=BBC | Viitattu =}}</ref>
*{{Ecuadorin lippu}} [[2000]]: vallankaappaus [[Ecuador]]issa eversti [[Lucio Gutiérrez]]in johtamat sotilaat syrjäyttivät presidentti [[Jamil Mahuad]]in hallinnon, presidentiksi nousi [[Gustavo Noboa]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/614331.stm| Nimeke =Coup declared in Ecuador|Julkaisu=BBC News Americas|Julkaisija=BBC | Viitattu =}}</ref>
Rivi 94 ⟶ 104:
*{{Mauritanian lippu}} [[2008]] [[Mauritanian vallankaappaus 2008|Mauritanian vallankaappaus]]: kenraali [[Mohamed Ould Abdel Aziz]] kaappasi vallan Mauritaniassa, presidentti [[Sidi Ould Cheikh Abdallahi]] syrjäytettiin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2008/08/mauritaniassa_yha_levotonta_313692.html| Nimeke=Mauritaniassa yhä levotonta|Julkaisu= Yle uutiset ulkomaat|Julkaisija= Yleisradio| Viitattu =}}</ref>
*{{Guinean lippu}} [[2008]]: presidentti [[Lansana Conte]] kuoli [[Guinea]]ssa; valtatyhjiössä kapteeni [[Moussa Dadis Camara]] kaappasi vallan.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://news.bbc.co.uk/2/hi/africa/7796902.stm|Nimeke= Military 'seizes power' in Guinea|Julkaisu=BBC News Africa|Julkaisija= BBC| Viitattu =}}</ref>
*{{Hondurasin lippu}} 2009: Sotilaatsotilaat kaappasivat vallan [[Honduras]]issa, valtaan nousi kongressinpuhemies [[Roberto Micheletti]], presidentti [[Manuel Zelaya]] syrjäytetään.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://news.bbc.co.uk/2/hi/8123126.stm| Nimeke=Honduran leader forced into exile|Julkaisu=BBC News Americas|Julkaisija= BBC| Viitattu =}}</ref>
*{{Madagaskarin lippu}} 2009: armeija kaappasi vallan [[Madagaskar]]issa oppositiojohtaja [[Andry Rajoelina]] nousi maan johtoon, presidentti [[Marc Ravalomanana]] syrjäytettiin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2009/03/838033| Nimeke =Madagaskarin armeija valtasi presidentin palatsin|Julkaisu= MTV3 Ulkomaat Uutiset |Julkaisija= MTV3| Viitattu = }}</ref>
 
====2010-luku====
* {{Nigerin lippu}} [[2010]] [[Nigerin vallankaappaus 2010|Nigerin vallankaappaus]]: kenraaliluutnantti [[Salou Djibo]] kaappasi vallan [[Niger]]issä, presidentti [[Mamadou Tandja]] syrjäytettiin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.guardian.co.uk/world/2010/feb/19/niger-military-junta-coup| Nimeke=Military junta seizes power in Niger coup|Julkaisu=World News|Julkaisija= The Guardian | Viitattu =}}</ref>
Rivi 105 ⟶ 116:
 
==Epäonnistuneita vallankaappauksia==
 
===1900-luku===
=== 1900-luku ===
*{{Saksan lippu}} [[1920]]: [[Kappin vallankaappaus]] epäonnistui [[Weimarin tasavalta|Saksassa]].<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke = Vuosisatamme Kronikka| Vuosi =1987| Luku = | Sivu =264| Selite = Berliinin vallankaappaus epäonnistuu | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Gummerus| Tunniste = 951-20-2893-X }}</ref>
 
*{{Saksan lippu}} [[1923]]: [[Oluttupavallankaappaus]] epäonnistui [[Weimarin tasavalta|Saksassa]].<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Vuosisatamme Kronikka | Vuosi =1999| Luku = | Sivu =314| Selite =Hitlerin kaappausyritys epäonnistuu | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Gummerus| Tunniste = }}</ref>
====1910-luku====
*[[kuva: flag of Finland 1918 (state).svg|20 px]] [[1918]] ”punakapina”: [[Svinhufvudin I hallitus|hallitus]]ta vastaan [[kapina|kapinoineiden]] [[punakaarti|punaisten]] vallankaappausyritys ja [[Suomen sisällissota|sisällissota]] [[Suomi|Suomessa]].
 
====1920-luku====
*{{Saksan[[kuva: lippu}}flag of Germany (3-2 aspect ratio).svg|20 px]] [[1920]]: [[Kappin vallankaappaus]] epäonnistui [[Weimarin tasavalta|SaksassaSaksa]]ssa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke = Vuosisatamme Kronikka| Vuosi =1987| Luku = | Sivu =264| Selite = Berliinin vallankaappaus epäonnistuu | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Gummerus| Tunniste = 951-20-2893-X }}</ref>
*{{Saksan[[kuva: lippu}}flag of Germany (3-2 aspect ratio).svg|20 px]] [[1923]]: [[Oluttupavallankaappaus]] epäonnistui [[Weimarin tasavalta|SaksassaSaksa]]ssa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Vuosisatamme Kronikka | Vuosi =1999| Luku = | Sivu =314| Selite =Hitlerin kaappausyritys epäonnistuu | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Gummerus| Tunniste = }}</ref>
*{{Suomen lippu}} [[1932]] [[Mäntsälän kapina]]: [[Sunilan II hallitus|hallitus]]ta vastaan [[kapina|kapinoineen]] [[Lapuan Liike|Lapuan Liikkeen]] vallankaappausyritys [[Suomi|Suomessa]].
 
====1970-luku====
*{{Portugalin lippu}} [[1974]]: [[Portugali]]n presidentti [[António de Spínola]] yritti kaapata vallan vasemmistolaisen [[Asevoimien liike|Asevoimien liikkeen]] johtamalta hallitukselta. Yritys epäonnistui ja Spínola joutui eroamaan presidentin tehtävästä.<ref name="oe">{{kirjaviite | Nimeke = Otavan suuri Ensyklopedia, 7. osa (Optiikka-Revontulet) | Sivu = 5334 art. Portugali| Julkaisija = Otava | Vuosi = 1979 | Tunniste = 951-1-05468-6}}</ref>
 
====1980-luku====
*{{Espanjan lippu}} [[1981]]: everstiluutnantti [[Antonio Tejero]]n johtamat 200 Guardia Civilin poliisia kaappasi [[Espanjan edustajainhuone|parlamentin alahuoneeseen]] sen äänestäessä pääministeristä ja kenraali Milans del Bosch julisti poikkeustilan ja käski panssarijoukot [[Valencia]]n kaduille kukistamaan yleislakon. Kaappaus kuivui kasaan kun kuningas [[Juan Carlos I]] esiintyi yöllä televisiossa, puolusti perustuslakia ja tuomitsi kaappaajat. Tejero antautui seuraavana päivänä puoleltapäivin<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.bbc.co.uk/programmes/p0069wb4 | Nimeke =Attempted coup in Spain | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = BBC Witness | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = BBC World Service| Viitattu = 11.11.2013 | Kieli = }}</ref>
 
*{{Trinidad ja Tobagon lippu}} [[1990]]: imaami [[Yasin Abu Bakr]]in johtaman [[Islamismi|ääri-islam]]ilaiset [[Jamaat al Muslimeen]] joukot piirittivät [[Trinidad ja Tobago]]n parlamenttitaloa maan pääkaupungissa [[Port of Spain]]issa. Presidentti [[ Noor Hassanali]] oli matkalla joten pääministeri [[Ray Robinson]] oli hallituksen ainoa edustaja paikalla. Vallankaappaus epäonnistui Trinidadin armeijan puututtua tilanteeseen ja saartoi parlamenttirakennuksen <ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.bbc.co.uk/programmes/p008s7mq | Nimeke =Trinidad Coup| Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = BBC Witness| Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =British Broadcasting Company | Viitattu = 2.1.2014 | Kieli = }}</ref>
====1990-luku====
*{{Neuvostoliiton lippu}} [[1991]]: [[Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991|Epäonnistunut vallankaappausyritys]] [[Neuvostoliitto|Neuvostoliitossa]] [[Gennadi Janajev]]in juntta syrjäytti [[Mihail Gorbatšov]]in.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=2&ag=9&t=41&a=302| Nimeke =Neuvostoliiton hajoaminen: Lopullinen isku Neuvostoliitolle|Julkaisu= Elävä arkisto|Julkaisija=YLE | Viitattu =27.12.2010 }}</ref>
*{{Trinidad ja Tobagon lippu}} [[1990]]: imaami [[Yasin Abu Bakr]]in johtaman [[Islamismi|ääri-islam]]ilaiset [[Jamaat al Muslimeen]] joukot piirittivät [[Trinidad ja Tobago]]n parlamenttitaloa maan pääkaupungissa [[Port of Spain]]issa. Presidentti [[ Noor Hassanali]] oli matkalla joten pääministeri [[Ray Robinson]] oli hallituksen ainoa edustaja paikalla. Vallankaappaus epäonnistui Trinidadin armeijan puututtua tilanteeseen ja saartoi parlamenttirakennuksen <ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.bbc.co.uk/programmes/p008s7mq | Nimeke =Trinidad Coup| Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = BBC Witness| Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =British Broadcasting Company | Viitattu = 2.1.2014 | Kieli = }}</ref>
*{{Venäjän lippu}} [[1993]]: [[Venäjän perustuslaillinen kriisi 1993|Epäonnistunut vallankaappaus]] [[Venäjä]]llä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Kronikka 1900-1999 Suomen ja maailman tapahtumat | Vuosi =1999| Luku = | Sivu =584| Selite =Jeltsin kukistaa kaappausyrityksen | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Weilin+Göös| Tunniste = }}</ref>
*{{Neuvostoliiton lippu}} [[1991]]: [[Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991|EpäonnistunutNeuvostoliiton vallankaappausyritys]] [[Neuvostoliitto|Neuvostoliitossavallankaappaus]]yritys: [[Gennadi Janajev]]in johtama juntta syrjäytti muutaman päivän ajaksi [[Neuvostoliiton johtaja|puoluejohtaja ja presidentti]] [[Mihail Gorbatšov]]in [[Neuvostoliitto|Neuvostoliitossa]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=2&ag=9&t=41&a=302| Nimeke =Neuvostoliiton hajoaminen: Lopullinen isku Neuvostoliitolle|Julkaisu= Elävä arkisto|Julkaisija=YLE | Viitattu =27.12.2010 }}</ref>
*{{Venäjän lippu}} [[1993]]: [[Venäjän perustuslaillinen kriisi 1993|Epäonnistunut vallankaappaus]]yritys [[Venäjä]]llä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke =Kronikka 1900-1999 Suomen ja maailman tapahtumat | Vuosi =1999| Luku = | Sivu =584| Selite =Jeltsin kukistaa kaappausyrityksen | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Weilin+Göös| Tunniste = }}</ref>
 
== Viitteet ==
 
{{Viitteetviitteet|sarakkeet}}
 
 
[[Luokka:Valtion kriisit]]