Ero sivun ”Luettelo Suomen kihlakunnista” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kesken, koska kihlakuntajako keskiajalta 1800-luvulle selvittämättä + kuntaluettelot pois, koska ovat kihlakuntien artikkeleissa
Rivi 1:
Tämä artikkeli on '''luettelo [[Suomi|Suomen]] [[kihlakunta|kihlakunnista]]'''. Kihlakunnat on esitetty kahdessa eri luettelossa, sillä vuoden 1996 kihlakuntauudistuksen vuoksi vanhemmat ja uudemmat kihlakunnat poikkeavat selvästi toisistaan. Ensimmäisessä luettelossa ovat vuotta 1996 edeltäneet kihlakunnat vuoden 1940 aluejaotuksen mukaisesti, jolloin mukana ovat myös [[luovutetut alueet]]. Toisessa luettelossa ovat kihlakunnat ajalla 1996–2007.
 
==Kihlakunnat vuonnakeskiajalta 19401800-luvulle==
{{kesken|Millainen kihlakuntajako oli 1800-luvulla ja sitä aiemmin?}}
 
==Kihlakunnat vuonna 1940==
Vuonna 1885 Suomessa oli 51 kihlakuntaa, josta niiden määrä kasvoi hitaasti 55 kihlakuntaan vuonna 1937.<ref>Suomen tilastollinen vuosikirja 1940, sivu 4</ref> Seuraava kihlakuntaluettelo kuvaa vuoden 1940 mukaista tilannetta. Kihlakunnat on lueteltu silloisen läänijaon mukaisesti.<ref>Suomen tilastollinen vuosikirja 1940, sivut 16–43</ref> Tuolloin kaupungit eivät kuuluneet kihlakuntiin, joten ne on seuraavassa ilmoitettu erikseen.
 
Vuonna 1885 Suomessa oli 51 kihlakuntaa, josta niiden määrä kasvoi hitaasti 55 kihlakuntaan vuonna 1937.<ref>Suomen tilastollinen vuosikirja 1940, sivu 4</ref> Seuraava kihlakuntaluettelo kuvaa vuoden 1940 mukaista aluejakoa. Kihlakunnat on lueteltu silloisen läänijaon mukaisesti.<ref>Suomen tilastollinen vuosikirja 1940, sivut 16–43</ref> Tuolloin kaupungit eivät kuuluneet kihlakuntiin, joten ne on seuraavassa ilmoitettu erikseen.
===[[Uudenmaan lääni]]===
{| class="wikitable sortable"
|-
! Kihlakunta
! Kunnat
|-
| [[Raaseporin kihlakunta]]
| [[Bromarv]], [[Degerby]], [[Inkoo]], [[Karjaa]], [[Karjaan maalaiskunta]], [[Karjalohja]], [[Pohja]], [[Sammatti]], [[Snappertuna]], [[Tammisaaren maalaiskunta]] ja [[Tenhola]]
|-
| [[Lohjan kihlakunta]]
| [[Espoo]], [[Karkkila]], [[Kauniainen]], [[Kirkkonummi]], [[Lohja]], [[Lohjan maalaiskunta]], [[Nummi]], [[Pusula]], [[Pyhäjärvi Ul]], [[Siuntio]] ja [[Vihti]]
|-
| [[Helsingin kihlakunta]]
| [[Askola]], [[Haaga]], [[Helsingin maalaiskunta]], [[Huopalahti]], [[Hyvinkää]], [[Hyvinkään maalaiskunta]], [[Kerava]], [[Kulosaari]], [[Mäntsälä]], [[Nurmijärvi]], [[Oulunkylä]], [[Pornainen]], [[Porvoon maalaiskunta]], [[Pukkila]], [[Sipoo]] ja [[Tuusula]]
 
;[[Uudenmaan lääni]]
|-
|* [[PernajanRaaseporin kihlakunta]]
* [[Lohjan kihlakunta]]
| [[Anjala]], [[Artjärvi]], [[Elimäki]], [[Iitti]], [[Jaala]], [[Kuusankoski]], [[Lapinjärvi]], [[Liljendal]], [[Myrskylä]], [[Orimattila]], [[Pernaja]] ja [[Ruotsinpyhtää]]
* [[Helsingin kihlakunta]]
|}
* [[Pernajan kihlakunta]]
 
Kaupungit: [[Hanko]], [[Helsinki]], [[Loviisa]], [[Porvoo]] ja [[Tammisaari]]
 
===;[[Turun ja Porin lääni]]===
* [[Vehmaan kihlakunta]]
{| class="wikitable sortable"
* [[Mynämäen kihlakunta]]
|-
* [[Piikkiön kihlakunta]]
! Kihlakunta
* [[Halikon kihlakunta]]
! Kunnat
* [[Maskun kihlakunta]]
|-
|* [[VehmaanUlvilan kihlakunta]]
* [[Ikaalisten kihlakunta]]
| [[Kalanti]], [[Kodisjoki]], [[Kustavi]], [[Laitila]], [[Lokalahti]], [[Pyhämaa]], [[Pyhäranta]], [[Taivassalo]], [[Uudenkaupungin maalaiskunta]], [[Vehmaa]] ja [[Velkua]]
* [[Tyrvään kihlakunta]]
|-
|* [[MynämäenLoimaan kihlakunta]]
| [[Askainen]], [[Houtskari]], [[Iniö]], [[Karjala]], [[Korppoo]], [[Lemu]], [[Merimasku]], [[Mietoinen]], [[Mynämäki]], [[Nauvo]] ja [[Rymättylä]]
|-
| [[Piikkiön kihlakunta]]
| [[Kaarina]], [[Kakskerta]], [[Karuna]], [[Kuusisto]], [[Paimio]], [[Parainen]], [[Piikkiö]] ja [[Sauvo]]
|-
| [[Halikon kihlakunta]]
| [[Angelniemi]], [[Dragsfjärd]], [[Halikko]], [[Hiittinen]], [[Kemiö]], [[Kiikala]], [[Kisko]], [[Kuusjoki]], [[Muurla]], [[Perniö]], [[Pertteli]], [[Salo]], [[Suomusjärvi]], [[Särkisalo]], [[Uskela]] ja [[Vestanfjärd]] (nykyään [[Västanfjärd]])
|-
| [[Maskun kihlakunta]]
| [[Aura (kunta)|Aura]], [[Karinainen]], [[Koski Tl]], [[Lieto]], [[Maaria]], [[Marttila]], [[Masku]], [[Naantalin maalaiskunta]], [[Nousiainen]], [[Oripää]], [[Paattinen]], [[Pöytyä]], [[Raisio]], [[Rusko]], [[Tarvasjoki]], [[Vahto]] ja [[Yläne]]
|-
| [[Ulvilan kihlakunta]]
| [[Ahlainen]], [[Eura]], [[Eurajoki]], [[Hinnerjoki]], [[Honkilahti]], [[Kiukainen]], [[Kullaa]], [[Lappi]], [[Luvia]], [[Merikarvia]], [[Nakkila]], [[Noormarkku]], [[Pomarkku]], [[Porin maalaiskunta]], [[Rauman maalaiskunta]], [[Siikainen]] ja [[Ulvila]]
|-
| [[Ikaalisten kihlakunta]]
| [[Hongonjoki]] (nykyään [[Honkajoki]]), [[Hämeenkyrö]], [[Ikaalisten maalaiskunta]] (mukaan lukien [[Ikaalinen|Ikaalisten]] epäitsenäinen kauppala), [[Jämijärvi]], [[Kankaanpää]], [[Karvia]], [[Kihniö]], [[Parkano]] ja [[Viljakkala]]
|-
| [[Tyrvään kihlakunta]]
| [[Karkku]], [[Kiikka]], [[Kiikoinen]], [[Lavia]], [[Mouhijärvi]], [[Suodenniemi]], [[Suoniemi]], [[Tyrvää]] ja [[Vammala]]
|-
| [[Loimaan kihlakunta]]
| [[Alastaro]], [[Harjavalta]], [[Huittinen]], [[Kauvatsa]], [[Keikyä]], [[Kokemäki]], [[Köyliö]], [[Loimaa]], [[Loimaan maalaiskunta]], [[Mellilä]], [[Metsämaa]], [[Punkalaidun]], [[Säkylä]] ja [[Vampula]]
|}
 
Kaupungit: [[Naantali]], [[Pori]], [[Rauma]], [[Turku]] ja [[Uusikaupunki]]
 
===;[[Ahvenanmaa|Ahvenanmaan maakunta]]===
* [[Ahvenanmaan kihlakunta]]
{| class="wikitable sortable"
|-
! Kihlakunta
! Kunnat
|-
| [[Ahvenanmaan kihlakunta]]
| [[Brändö]], [[Eckerö]], [[Finström]], [[Föglö]], [[Geta]], [[Hammarland]], [[Jomala]], [[Kumlinge]], [[Kökar]], [[Lemland]], [[Lumparland]], [[Saltvik]], [[Sottunga]], [[Sund]] ja [[Vårdö]]
|}
 
Kaupunki: [[Maarianhamina]]
 
===;[[Hämeen lääni]]===
* [[Tammelan kihlakunta]]
{| class="wikitable sortable"
* [[Pirkkalan kihlakunta]]
|-
* [[Ruoveden kihlakunta]]
! Kihlakunta
* [[Jämsän kihlakunta]]
! Kunnat
* [[Hauhon kihlakunta]]
|-
|* [[TammelanHollolan kihlakunta]]
| [[Akaa]], [[Forssa]], [[Humppila]], [[Jokioinen]], [[Kalvola]], [[Koijärvi]], [[Kylmäkoski]], [[Somerniemi]], [[Somero]], [[Sääksmäki]], [[Tammela]], [[Urjala]], [[Valkeakoski]] ja [[Ypäjä]]
|-
| [[Pirkkalan kihlakunta]]
| [[Aitolahti]], [[Kangasala]], [[Lempäälä]], [[Messukylä]], [[Nokia (kaupunki)|Nokia]], [[Pirkkala]], [[Pälkäne]], [[Sahalahti]], [[Tottijärvi]], [[Vesilahti]], [[Viiala]] ja [[Ylöjärvi]]
|-
| [[Ruoveden kihlakunta]]
| [[Juupajoki]], [[Kuorevesi]], [[Kuru]], [[Mänttä]], [[Orivesi]], [[Ruovesi]], [[Teisko]] ja [[Vilppula]]
|-
| [[Jämsän kihlakunta]]
| [[Eräjärvi]], [[Jämsä]], [[Jämsänkoski]], [[Korpilahti]], [[Koskenpää]], [[Kuhmalahti]], [[Kuhmoinen]], [[Luopioinen]], [[Längelmäki]], [[Muurame]] ja [[Säynätsalo]]
|-
| [[Hauhon kihlakunta]]
| [[Hattula]], [[Hauho]], [[Hausjärvi]], [[Hämeenlinnan maalaiskunta]], [[Janakkala]], [[Loppi]], [[Renko]], [[Riihimäki]], [[Tuulos]], [[Tyrväntö]] ja [[Vanaja]]
|-
| [[Hollolan kihlakunta]]
| [[Asikkala]], [[Hollola]], [[Koski Hl]] (nykyään [[Hämeenkoski]]), [[Kärkölä]], [[Lammi]], [[Nastola]] ja [[Padasjoki]]
|}
 
Kaupungit: [[Hämeenlinna]], [[Lahti]] ja [[Tampere]]
 
===;[[Viipurin lääni]]===
* [[Kymin kihlakunta]]
{| class="wikitable sortable"
* [[Lappeen kihlakunta]]
|-
* [[Jääsken kihlakunta]]
! Kihlakunta
* [[Viipurin kihlakunta]]
! Kunnat
* [[Rannan kihlakunta]]
|-
|* [[KyminRajajoen kihlakunta]]
* [[Käkisalmen kihlakunta]]
| [[Haapasaari]], [[Kymi]], [[Miehikkälä]], [[Pyhtää]], [[Sippola]], [[Suursaari]], [[Säkkijärvi]], [[Tytärsaari]], [[Vehkalahti]], [[Virolahti]] ja [[Ylämaa]]
* [[Kurkijoen kihlakunta]]
|-
|* [[LappeenSortavalan kihlakunta]]
* [[Salmin kihlakunta]]
| [[Kouvola]], [[Lappee]], [[Lauritsala]], [[Lemi]], [[Luumäki]], [[Savitaipale]], [[Suomenniemi]], [[Taipalsaari]] ja [[Valkeala]]
|-
| [[Jääsken kihlakunta]]
| [[Antrea]], [[Joutseno]], [[Jääski]], [[Kirvu]], [[Rautjärvi]], [[Ruokolahti]] ja [[Vuoksenranta]]
|-
| [[Viipurin kihlakunta]]
| [[Heinjoki]], [[Muolaa]] (mukaan lukien [[Kyyrölä (Viipurin lääni)|Kyyrölä]]), [[Nuijamaa]], [[Vahviala]], [[Viipurin maalaiskunta]] ja [[Äyräpää]]
|-
| [[Rannan kihlakunta]]
| [[Johannes (Viipurin lääni)|Johannes]], [[Kanneljärvi]], [[Koivisto (kauppala)|Koivisto]], [[Koiviston maalaiskunta]], [[Kuolemajärvi]], [[Lavansaari]], [[Seiskari]] ja [[Uusikirkko]]
|-
| [[Rajajoen kihlakunta]]
| [[Kivennapa]], [[Rautu (Viipurin lääni)|Rautu]], [[Terijoki]] ja [[Valkjärvi (Viipurin lääni)|Valkjärvi]]
|-
| [[Käkisalmen kihlakunta]]
| [[Hiitola]], [[Kaukola]], [[Käkisalmen maalaiskunta]], [[Metsäpirtti]], [[Pyhäjärvi Vpl]], [[Räisälä]], [[Sakkola]] ja [[Vuoksela]]
|-
| [[Kurkijoen kihlakunta]]
| [[Jaakkima]], [[Kurkijoki]], [[Lahdenpohja]], [[Lumivaara]], [[Parikkala]], [[Saari (kunta)|Saari]] ja [[Simpele]]
|-
| [[Sortavalan kihlakunta]]
| [[Harlu]], [[Ruskeala]], [[Sortavalan maalaiskunta]] ja [[Uukuniemi]]
|-
| [[Salmin kihlakunta]]
| [[Impilahti]], [[Korpiselkä]], [[Salmi (kunta)|Salmi]], [[Soanlahti]], [[Suistamo]] ja [[Suojärvi]]
|}
 
Kaupungit: [[Hamina]], [[Kotka (kaupunki)|Kotka]], [[Käkisalmi]], [[Lappeenranta]], [[Sortavala]] ja [[Viipuri]]
 
===;[[Mikkelin lääni]]===
* [[Heinolan kihlakunta]]
{| class="wikitable sortable"
* [[Mikkelin kihlakunta]]
|-
* [[Juvan kihlakunta]]
! Kihlakunta
* [[Rantasalmen kihlakunta]]
! Kunnat
|-
| [[Heinolan kihlakunta]]
| [[Hartola]], [[Heinolan maalaiskunta]], [[Joutsa]], [[Leivonmäki]], [[Luhanka]], [[Mäntyharju]], [[Pertunmaa]] ja [[Sysmä]]
|-
| [[Mikkelin kihlakunta]]
| [[Anttola]], [[Hirvensalmi]], [[Kangasniemi]], [[Mikkelin maalaiskunta]] ja [[Ristiina]]
|-
| [[Juvan kihlakunta]]
| [[Haukivuori]], [[Joroinen]], [[Juva]], [[Jäppilä]], [[Pieksämäen maalaiskunta]], [[Pieksämäki]], [[Puumala]] ja [[Virtasalmi]]
|-
| [[Rantasalmen kihlakunta]]
| [[Enonkoski]], [[Heinävesi]], [[Kangaslampi]], [[Kerimäki]], [[Punkaharju]], [[Rantasalmi]], [[Savonranta]], [[Sulkava]] ja [[Sääminki]]
|}
 
Kihlakuntiin kuulumattomat kaupungit: [[Heinola]], [[Mikkeli]] ja [[Savonlinna]]
 
===;[[Kuopion lääni]]===
* [[Rautalammin kihlakunta]]
{| class="wikitable sortable"
* [[Kuopion kihlakunta]]
|-
* [[Iisalmen kihlakunta]]
! Kihlakunta
* [[Liperin kihlakunta]]
! Kunnat
* [[Ilomantsin kihlakunta]]
|-
|* [[RautalamminPielisjärven kihlakunta]]
| [[Hankasalmi]], [[Konnevesi]], [[Leppävirta]], [[Rautalampi]], [[Suonenjoki]], [[Varkaus (kaupunki)|Varkaus]] ja [[Vesanto]]
|-
| [[Kuopion kihlakunta]]
| [[Karttula]], [[Keitele]], [[Kuopion maalaiskunta]], [[Maaninka]], [[Pielavesi]], [[Riistavesi]], [[Siilinjärvi]], [[Tervo]], [[Tuusniemi]] ja [[Vehmersalmi]]
|-
| [[Iisalmen kihlakunta]]
| [[Iisalmen maalaiskunta]], [[Juankoski]], [[Kiuruvesi]], [[Lapinlahti]], [[Muuruvesi]], [[Nilsiä]], [[Sonkajärvi]], [[Varpaisjärvi]] ja [[Vieremä]]
|-
| [[Liperin kihlakunta]]
| [[Kaavi]], [[Kesälahti]], [[Kitee]], [[Kontiolahti]], [[Kuusjärvi]] (nykyään [[Outokumpu]]), [[Liperi]], [[Pielisensuu]], [[Polvijärvi]], [[Rääkkylä]] ja [[Säyneinen]]
|-
| [[Ilomantsin kihlakunta]]
| [[Eno]], [[Ilomantsi]], [[Kiihtelysvaara]], [[Pyhäselkä]], [[Pälkjärvi]], [[Tohmajärvi]], [[Tuupovaara]] ja [[Värtsilä]]
|-
| [[Pielisjärven kihlakunta]]
| [[Juuka]], [[Lieksa]], [[Nurmeksen maalaiskunta]], [[Nurmes]], [[Pielisjärvi]], [[Rautavaara]] ja [[Valtimo]]
|}
 
Kaupungit: [[Iisalmi]], [[Joensuu]] ja [[Kuopio]]
 
===;[[Vaasan lääni]]===
* [[Närpiön kihlakunta]]
{| class="wikitable sortable"
* [[Ilmajoen kihlakunta]]
|-
* [[Korsholman kihlakunta]]
! Kihlakunta
* [[Lapuan kihlakunta]]
! Kunnat
* [[Pietarsaaren kihlakunta]]
|-
|* [[NärpiönKuortaneen kihlakunta]]
* [[Laukaan kihlakunta]]
| [[Isojoki]], [[Karijoki]], [[Korsnäs]], [[Lapväärtti]], [[Närpiö]], [[Siipyy]], [[Teuva]], [[Tiukka]] ja [[Ylimarkku]]
* [[Viitasaaren kihlakunta]]
|-
| [[Ilmajoen kihlakunta]]
| [[Ilmajoki]], [[Jalasjärvi]], [[Kauhajoki]], [[Kurikka]], [[Peräseinäjoki]], [[Seinäjoen maalaiskunta]] ja [[Seinäjoki]]
|-
| [[Korsholman kihlakunta]]
| [[Bergö]], [[Björköby]], [[Isokyrö]], [[Jurva]], [[Koivulahti]], [[Laihia]], [[Maalahti]], [[Mustasaari]], [[Petolahti]], [[Pirttikylä]], [[Raippaluoto]], [[Sulva]], [[Vähäkyrö]] ja [[Ylistaro]]
|-
| [[Lapuan kihlakunta]]
| [[Alahärmä]], [[Jepua]], [[Kauhava]], [[Lapua]], [[Maksamaa]], [[Munsala]], [[Nurmo]], [[Oravainen]], [[Uudenkaarlepyyn maalaiskunta]], [[Vöyri]] ja [[Ylihärmä]]
|-
| [[Pietarsaaren kihlakunta]]
| [[Alaveteli]], [[Halsua]], [[Himanka]], [[Kaarlela]], [[Kannus]], [[Kaustinen]], [[Kruunupyy]], [[Kälviä]], [[Lestijärvi]], [[Lohtaja]], [[Luoto]], [[Perho]], [[Pietarsaaren maalaiskunta]], [[Purmo]], [[Teerijärvi]], [[Toholampi]], [[Ullava]], [[Veteli]], [[Ähtävä]] ja [[Öja]]
|-
| [[Kuortaneen kihlakunta]]
| [[Alajärvi]], [[Alavus]], [[Evijärvi]], [[Kortesjärvi]], [[Kuortane]], [[Lappajärvi]], [[Lehtimäki]], [[Soini]], [[Töysä]], [[Vimpeli]], [[Virrat]] ja [[Ähtäri]]
|-
| [[Laukaan kihlakunta]]
| [[Jyväskylän maalaiskunta]], [[Keuruu]], [[Laukaa]], [[Multia]], [[Petäjävesi]], [[Pihlajavesi]], [[Suolahti]], [[Toivakka]], [[Uurainen]], [[Äänekosken maalaiskunta]] ja [[Äänekoski]]
|-
| [[Viitasaaren kihlakunta]]
| [[Kannonkoski]], [[Karstula]], [[Kinnula]], [[Kivijärvi]], [[Konginkangas]], [[Kyyjärvi]], [[Pihtipudas]], [[Pylkönmäki]], [[Saarijärvi]], [[Sumiainen]] ja [[Viitasaari]]
|}
 
Kaupungit: [[Jyväskylä]], [[Kaskinen]], [[Kokkola]], [[Kristiinankaupunki]], [[Pietarsaari]], [[Uusikaarlepyy]] ja [[Vaasa]]
 
===;[[Oulun lääni]]===
* [[Saloisten kihlakunta]]
{| class="wikitable sortable"
* [[Haapajärven kihlakunta]]
|-
* [[Kajaanin kihlakunta]]
! Kihlakunta
* [[Oulun kihlakunta]]
! Kunnat
|-
| [[Saloisten kihlakunta]]
| [[Alavieska]], [[Kalajoki]], [[Merijärvi]], [[Oulainen]], [[Paavola]], [[Pattijoki]], [[Pyhäjoki]], [[Rantsila]], [[Rautio]], [[Revonlahti]], [[Saloinen]], [[Sievi]], [[Siikajoki]], [[Vihanti]] ja [[Ylivieska]]
|-
| [[Haapajärven kihlakunta]]
| [[Haapajärvi]], [[Haapavesi]], [[Kestilä]], [[Kärsämäki]], [[Nivala]], [[Piippola]], [[Pulkkila]], [[Pyhäjärvi]], [[Pyhäntä]] ja [[Reisjärvi]]
|-
| [[Kajaanin kihlakunta]]
| [[Hyrynsalmi]], [[Kajaanin maalaiskunta]], [[Kuhmo]], [[Paltamo]], [[Puolanka]], [[Ristijärvi]], [[Sotkamo]], [[Suomussalmi]], [[Säräisniemi]] (nykyään [[Vaala]]) ja [[Vuolijoki]]
|-
| [[Oulun kihlakunta]]
| [[Hailuoto]], [[Haukipudas]], [[Ii]], [[Kempele]], [[Kiiminki]], [[Kuivaniemi]], [[Kuusamo]], [[Liminka]], [[Lumijoki]], [[Muhos]], [[Oulujoki (kunta)|Oulujoki]], [[Oulunsalo]], [[Pudasjärvi]], [[Taivalkoski]], [[Temmes]], [[Tyrnävä]], [[Utajärvi]], [[Yli-Ii]] ja [[Ylikiiminki]]
|}
 
Kaupungit: [[Kajaani]], [[Oulu]] ja [[Raahe]]
 
===;[[Lapin lääni]]===
* [[Kemin kihlakunta]]
{| class="wikitable sortable"
* [[Kittilän kihlakunta]]
|-
* [[Petsamon kihlakunta]]
! Kihlakunta
! Kunnat
|-
| [[Kemin kihlakunta]]
| [[Alatornio]], [[Karunki (Suomi)|Karunki]], [[Kemijärvi]], [[Kemin maalaiskunta]] (nykyään [[Keminmaa]]), [[Kolari]], [[Posio]], [[Ranua]], [[Rovaniemen maalaiskunta]], [[Rovaniemi]], [[Salla]], [[Simo]], [[Tervola]], [[Turtola]] (nykyään [[Pello]]) ja [[Ylitornio]]
|-
| [[Kittilän kihlakunta]]
| [[Enontekiö]], [[Kittilä]], [[Muonio]], [[Pelkosenniemi]], [[Savukoski]] ja [[Sodankylä]]
|-
| [[Petsamon kihlakunta]]
| [[Inari]], [[Petsamo]] ja [[Utsjoki]]
|}
 
Kaupungit: [[Kemi]] ja [[Tornio]]