Ero sivun ”Nivalan konikapina” versioiden välillä

98 merkkiä poistettu ,  6 vuotta sitten
p
l
p (kh)
p (l)
 
== Taustaa ==
Vuoden [[1929]] [[Vuoden 1929 pörssiromahdus|pörssiromahdus]] aiheutti maailmanlaajuisen [[lama (talous)|talouslama]]n. Tämä näkyi [[Suomi|Suomessa]] muun muassa siten, että kaupunkiväestön [[ostovoima]] heikkeni viennin vaikeuksien alettua vaikuttaa myös kotimaan talouteen. TämäTästä puolestaan heikensisyystä maatalousvaltaisilla alueilla sadosta ei saatu kunnon hintaa, joten [[pankki|pankeille]] velkaantunut viljelijäväestö joutui vaikeuksiin ja näki jopa [[nälkä]]ä.
 
Ongelmaksi muodostuivat deflaatio-oloissa korkeaksi jäävät reaalikorot, jotka olivat osaltaan vaikeuttamassa maaseudun velanmaksukykyä aiheuttaen pakkohuutokauppoja. Myös talollisten kasaantunut ahdinko heijastui maaseututyöväkeen viennin metsäteollisuudelle aiheuttamien vaikeuksien lisäksi. Tilanne näkyi eri puolilla maata niin sanottuina pulaliikkeinä ja radikalismina. Vahvasti maito- ja myös metsätaloudesta elävästä [[Pohjois-Pohjanmaa]]n [[Nivala]]sta tuli yksi tapahtumapaikka monien vähemmän kuuluisien tapahtumien joukossa.
 
==Lähteet==
* {{Lehtiviite | Tekijä = Helminen, Katri| Otsikko = Eläinlääkäri Engelberg, konikapinan konna| Julkaisu = Suomen eläinlääkärilehti|Ajankohta = 2004| Vuosikerta = 110| Numero = 7/8| Sivut = 386-389 | Julkaisija = | Selite = | Tunniste = | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = |Kieli ={{fi}} }}
Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Selite = | Tunniste = | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = |Kieli ={{fi}} | Lopetusmerkki = }}
* {{Lehtiviite | Tekijä = Junttila, Vilho| Otsikko = Nivalan konikapina : Eräs vaiherikkaan 30-luvun erikoislaatuisista
tapahtumista| Julkaisu = Virkamieslehti| Ajankohta = 1967| Vuosikerta = 49| Numero = 11| Sivut = 16-17| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Virkamiesliitto| Selite = | Tunniste = | Viitattu = |Kieli ={{fi}} }}
 
Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Virkamiesliitto| Selite = | Tunniste = | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = |Kieli ={{fi}} | Lopetusmerkki = }}
== Katso myös ==
* [[Kuhmon Vieksin varhainen pulakapina]]
==Aiheesta muualla==
* [http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=5&t=806&a=8434 YLE Elävä arkisto: 1930-luvun pula ja konikapina]
 
 
[[Luokka:1932]]
[[Luokka:Nivala|Konikapina]]
[[Luokka:Oikeustapaukset]]
[[Luokka:Kapinat Suomessa]]
31 088

muokkausta