Ero sivun ”Metro-tytöt” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 22:
'''Metro-tytöt''' oli vuosina [[1947]]–[[1948]] perustettu lauluyhtye, jonka alkuperäiset jäsenet olivat [[kitee]]läiset sisarukset [[Anna-Liisa Väkeväinen|Anna-Liisa]] (myöh. Heinonen) ja [[Hertta Väkeväinen]] (myöh. Louhivuori) sekä heidän serkkunsa [[Annikki Väkeväinen]] (myöh. Kuisman). Annikin tilalle tuli kuitenkin pian [[Tamara Hramova]] (myöh. Dernjatin).
Aluksi kansanlauluja esittäneiden Metro-tyttöjen ura lähti nousuun pianisti ja kapellimestari [[Harry Bergström]]in kuultua heitä [[Töölön kisahalli|Helsingin messuhallissa]] vuonna 1948. Bergström antoi myös nimen aluksi nimettömänä esiintyneelle triolle. <ref> Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman: ''Suomi soi 1: Tanssilavoilta tangomarkkinoille'', s. 185. Helsinki: Tammi, 2004. </ref> Harry Bergströmin siirryttyä johtamaan vuonna 1950 perustettua [[Kipparikvartetti]]a Metro-tytöt puolestaan siirtyivät Fazerille, jossa [[Toivo Kärki]] ja [[Reino Helismaa]] – joiden yhteistyö oli juuri alkanut – ryhtyivät kirjoittamaan yhtyeelle uutta ohjelmistoa. Kärkeä miellytti yhtyeen perinteinen laulutyyli ja erityisesti Tamara Hramovan slaavilaistyylinen äänenkäyttö.<ref> Lasse Erola: ''Olavi Virta ja hänen maailmansa'', s. 111. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005. </ref>
Yhtyeen tunnetuimpia esityksiä ovat muun muassa "Taikayö", "Äiti, sytytä lamppu" ja "Leskiäidin tyttäret". Metro-tytöt levyttivät lisäksi myös [[Olavi Virta|Olavi Virran]], [[Henry Theel]]in, [[Sulo Sala]]n, [[Matti Louhivuori|Matti Louhivuoren]], [[Eero Väre]]en ja [[Juha Eirto|Juha Eirron]] kanssa. Heidän säestäjänään toimi ensin [[Harry Bergström]]in yhtye, sitten [[Toivo Kärki|Toivo Kärjen]] ja [[Jorma Juselius|Jorma Juseliuksen]] yhtyeet. Vaikka Metro-tyttöjen ohjelmiston runkona olivat mollivoittoiset suomalaiset iskelmät, heidän menestynein levynsä oli alun perin amerikkalainen "Surujen kitara" (Johnny Guitar) vuodelta 1955. <ref> Erola, s. 112. </ref>
| |||