Ero sivun ”Suomen presidentinvaali 1950” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti poisti 2 Wikidatan sivulle d:q5450861 siirrettyä kielilinkkiä |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 3:
Ennen vaalia oli kaavailtu myös J. K. Paasikiven virkakauden jatkamista poikkeuslailla, mihin Paasikivi oli itsekin halukas. Hanketta ajoivat etenkin SDP ja Kokoomus. Puolueiden väliset neuvottelut poikkeuslaista etenivät lopulta niin pitkälle, että Paasikiven jatkovalintaan tarvittavasta 5/6 enemmistöstä puuttui vain viisi kansanedustajaa. Kun tähän ei kuitenkaan päästy, poikkeuslaki haudattiin. Paasikivelle lähettämässään kirjeessä presidentti [[K. J. Ståhlberg]] tuomitsi poikkeuslain jyrkin sanoin: ''"Jos Suomen kansa ei jaksa eikä viitsi kerran kuudessa vuodessa valita itselleen valtionpäämiestä, ei se toden totta ansaitse itsenäistä kansanvaltaista valtiota."'' Aivan vuoden 1949 lopulla Neuvostoliitto hyökkäsi Paasikiven ehdokkuutta vastaan, millä ei kuitenkaan ollut vaikutusta vaaliin. <ref> Martti Häikiö: Presidentin valinta, s. 57−64. Porvoo: WSOY, 1993. </ref>
SDP ei nimennyt vaaleihin omaa ehdokasta, mutta antoi ymmärtää tukevansa Paasikiven uudelleenvalintaa. SDP:n vahvimman miehen [[Väinö Tanner]]in ollessa syrjässä politiikasta puolueen vetovoimaisin ehdokas olisi ollut pääministeri [[K.-A. Fagerholm]], jolla ei kuitenkaan ollut puoluetta johtaneen ns. asevelisiiven kannatusta, koska nämä katsoivat hänen myötäilleen sodan jälkeen liiaksi kansandemokraatteja. <ref> Lauri Sivonen: ''Presidentin tekemiset'', s. 29. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982. </ref> Maalaisliiton ehdokkaana oli eduskunnan puhemies [[Urho Kekkonen]] ja SKDL:n pääjohtaja [[Mauno Pekkala]].
==Tulokset==
| |||