Ero sivun ”Josip Broz Tito” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kospo75 (keskustelu | muokkaukset)
lähde + tarkennuksia
→‎Jugoslavian johtajana: Stalin yritti salamurhalla päästä Titosta eroon.
Rivi 26:
 
Titon omavaraisuutta korostanut linja suututti entisen suojelijan Stalinin. Neuvostoliitto oli pyrkinyt tekemään Jugoslaviasta itsestään riippuvaisen yksipuolistamalla maan talouden, mutta Tito lakkautti yhteisyritykset Stalinin aikeet ymmärrettyään. Maa erotettiin [[Kominform]]ista vuonna 1948. Jugoslavian johtajana Tito tyrehdytti aikaisemmin serbijohtoisessa Jugoslaviassa kyteneet kansallisen itsemääräämisoikeuden vaatimukset kaikki slaavilaiset väestöryhmät huomioineella vallanjakopolitiikallaan ja myös pienempien väestöryhmien oman kulttuurin edistämistä tuettiin. Toisaalta Jugoslaviaa vastustavia kansallismielisiä pyrkimyksiä ei kuitenkaan sallittu.
 
Stalin lähetti sodan jälkeen lukuisia salamurhaajia Titoa tappamaan - kaikki ne kuitenkin epäonnistuivat. <ref> Daily Mail co.uk </ref>
 
1960-luvulla Jugoslaviasta tuli Titon johdolla yksi [[Sitoutumattomien maiden liike|Sitoutumattomien maiden liikkeen]] johtajamaista pitäen läheisiä suhteita moniin kolmannen maailman maihin kuten [[Intia]]an, [[Egypti]]in ja muihin [[Afrikka|Afrikan]] maihin. Tito kehitti mallin [[Marxilaisuus|marxilaisesta]] kommunismista ja itsehallinnosta sekä toteutti [[Liberalismi|liberaaleja]] talousuudistuksia. Tito arvosteli Neuvostoliiton hyökkäystä [[Unkari]]in vuonna 1956, [[Tšekkoslovakia]]an vuonna 1968 ja [[Afganistan]]iin vuonna 1979.<ref name="mmm">Copeland, William. Tito - Balkanin luja mies. Teoksessa ''Mitä Missä Milloin 1981'', Otava, s.&nbsp;119-122. ISBN 951-1-05971-8</ref>