Ero sivun ”Suikinkutsu” versioiden välillä

[[Kuva:DoubleSuikinkutsu IwasakiCastle.jpg|thumb|300px|Kaksois-suikinkutsu Iwasakin linnassa, Nisshin kaupungissa, Aichin prefektuurissa]]

'''Suikinkutsu''' ({{k-ja|水琴窟|kirjaimellisesti vesi [[koto (soitin)|koto]] luola}}) on [[japani]]lainen puutarhakoriste ja musiikinlähde. ''Suikinkutsu'' koostuu maahan ylösalaisin asetetusta ruukusta, jonka pohjaan on tehty reikä. Vesi valuu reiän läpi ruukun sisään ja aikaansaa miellyttävän solisevan äänen, joka muistuttaa kellon soimista tai japanilaista sitraa [[koto (soitin)|kotoa]]. Suikinkutsu rakennetaan perinteisesti lähelle ''chozubachiksi'' kutsuttua vesiallasta, jota käytetään käsienpesemiseen [[Japanilainen teeseremonia|japanilaisessa teeseremoniassa]].

''Suikinkutsu'' asetetaan yleensä maan pinnan alapuolelle ja se ympäröidään soralla. Ruukun alusta voidaan myös muurata laastilla, mikä auttaa veden säilyttämisessä ruukun sisällä. Jos maaperä on riittävän tiivistä, ei laastia tarvita. Pohjalle asetetaan vedenpoistoputki, joka varmistaa sen, ettei vedenpinta nouse liian korkeaksi. Toisinaan ruukun sisäpinnalle sijoitetaan keraamisia tiiliä. ''Suikinkutsu'' peitetään nyrkin kokoisilla kivillä. Perinteisesti ''suikinkutsu'' sijoitetaan käsienpesuun tarkoitetun altaan, ''chozubachin'', läheisyyteen. ''Suikinkutsu'' sijoitetaan ''chozubachin'' ja sen edustalla olevan astinkiven väliin. ''Suikinkutsun'' rakennusaineet vaihtelevat runsaasti alueesta riippuen.

Yleensä vain yksi ruukku sijoitetaan ''chozubachin'' läheisyyteen. Joskus harvoin voidaan kuitenkin sijoittaa kaksi ''suikinkutsua'' vierekkäin yhden ''chozubachin'' edustalle. Esimerkiksi Iwasaki-linnassa, Nisshin kaupungissa, Aichin prefektuurissa on tehty tällainen kaksoisrakenne.

* ''Suikinkutsun'' rakenteessa voidaan nykyään hyödyntääähyödyntää myös juoksevaa vettä.

Perinteisesti ''suikinkutsu'' tunnettiin nimellä ''tosuimon'' ({{k-ja|洞水門}}). Tuolloin niitä käytettiin vain harvoin japanilaisissa puutarhoissa. Uskotaan, että käsienpesualtaan läheisyyteen sijoitettiin ylösalalaisinylösalaisin astia, josta toisinaan kuului miellyttäviä ääniä. ''Suikinkutsu'' tuli suosituksi Edo-kaudella ([[1603]]-[[1867]]), samaan aikaan kun kivinen ''chozubachi'' kehittyi. ''Kobori Enshualla'', joka on kuuluisa teeseremonian opettaja, oli ''suikinkutsu'' puutarhassaan ja häntä pidetäänkin yleisesti ''suikinkutsun'' keksijänä. Edo-kauden lopussa ''suikinkutsu'' menetti suosiotaan, mutta nousi kiinnostuksen kohteeksi jälleen Meiji-kaudella ([[1867]]-[[1912]]).

1900-luvun alussa, Shōwa-kaudella, ''suikinkutsun'' historia lähes unohtui ja professori Katsuzo Hirayaman löysi tutkimuksessaan vuonna [[1959]] Japanista vain kaksi ''suikinkutsua'', jotka molemmat olivat täytettyjä maalla. Vuonna [[1982]] toimittaja Asahi Shimbun kirjoitti ''suikinkutsusta'' ja pyysi yleisöltä tietoa aiheesta. Tämän seurauksena ''suikinkutsu'' löydettiin uudestaan. Pian tämän jälkeen vuonna [[1985]] Japanin yleisradioyhtiö [[NHK]] lähetti ''suikinkutsusta'' kertovan ohjelman, minkä seurauksena rakennettiin useita ''suikinkutsuja''.

''Suikinkutsun'' äänestä on tehty kaupallinen CD-tallenne, johon on tallennettu Takasakin taideyliopistossa olevan kaksois-''suikinkutsun'' ääntä. Tallenne on tehty vuonna [[1995]] ja se on saatavissa Victor Records -levy-yhtiöstä.

''Suikinkutsun'' ääntä on myös mallinnettu tietokoneella ja ''Naoko Tanaka'' on yksi aiheeseen liittyvän tieteellisen tutkimuksen tunnetuimmista tekijöistä.