Ero sivun ”Vilhelm II (Saksa)” versioiden välillä

Vilhelm II:n eräs lempinimi oli ''Reisekaiser'', koska hän teki erittäin aktiivisesti vierailuja [[Eurooppa|Euroopan]], [[Pohjois-Afrikka|Pohjois-Afrikan]] ja [[Lähi-itä|Lähi-idän]] maihin. Lisäksi hän purjehti kesäisin viikkokausia. Keisarin sotilaallista ja ajoittain kovaäänistä imagoa pehmensi hänen ympärillään jopa paraateissa alati juoksennellut mäyräkoira. Susikoirat eivät kuuluneet henkisesti hyvin anglofiilisen keisarin suosikkeihin. Keisari oli mielenlaadultaan huumorintajuinen, joskus jopa ”ilkikurisiin piloihin” taipuvainen; itseään alempia arvohenkilöitä käteltäessä oli hänellä joskus tapana puristaa kipua tuottavan kovaa. Sekä keisarin että Saksan kannalta laivastokilpailu [[Yhdistynyt kuningaskunta|brittien]] kanssa muodosti poliittisen ja henkisen dilemman, koska aina [[ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] syttymiseen saakka maiden välit olivat pääsääntoisesti varsin läheiset. Saksan keisarihymninäkin oli [[God Save The King]] ([[Heil Dir im Siegerkranz]]).

Vilhelm II oli ensimmäinen valtiollinen johtohahmo, joka järjestelmällisesti hyödynsi modernia mediaa imagomarkkinoinnissa. 1890-luvun lopulta lähtien keisarin mukana seurasi jokseenkin aina filmiryhmä, joka tuotti uutis- ja pr-elokuvia, joita esitettiin elokuvateatterien päivittäiskatsauksissa. Keisarin puheita levytettiin. 1913 tuotettiin jopa maailman ensimmäinen merkittävä väridokumenttielokuva [[Nikolai II|Nikolai II:n]] valtiovierailusta Saksaan. Vilhelmin impulsiivisuus ja värikäs kielenkäyttö tuottivat myyviä otsikoita lehtiin ja säännöllisesti myös diplomaattisia pikkuselkkauksia. EsimerkiksiMaailmanlaajuista huomiota herätti esimerkiksi keisarin 27. 7. 1900 pitämä "hunnipuhe", jossa hän kehotti saksalaisia sotilaita, jotka olivat matkalla [[Kiina]]an kukistamaan [[boksarikapina]]a, tekemään itsensä [[hunni]]en tavoin tunnetuksi Kiinassa häikäilemättömällä etenemisellä, herätti maailmanlaajuista huomiota.<ref name="Vuosisatamme kronikka"></ref> Sen sijaan keisarin perhe-elämä ei antanut otsikoihin aihetta. Hän oli uskonnollinen ja konservatiivinen perheenisä, joka piti päivittäin aamuhartauden hovinsa ja kansliansa henkilökunnalle sekä saarnasi Preussin reformoidun kirkon päämiehenä jumalanpalveluksissa. Hohenzollernin suku nimittäin oli reformoituja ja kuului siten katolisten ja luterilaisten dominoimassa valtakunnassaan pieneen vähemmistökirkkoon. Tällä vähemmistöön kuulumisella saattoi olla osuutta siihen, että hallitsijahuoneella ja myös Vilhelm II:lla oli ystävälliset suhteet myös juutalaisväestöön. NimenomaanNiinpä Vilhelm II:n aikana juutalaisille avattiin Saksassa mahdollisuus upserinuraan.

Saksan tappio ensimmäisessä maailmansodassa sytytti vallankumouksen maassa ja keisari joutui luopumaan kruunusta [[9. marraskuuta]] [[1918]]. Saksa julistettiin pian tämän jälkeen [[Weimarin tasavalta|tasavallaksi]]. Valtakautensa jälkeiset vuodet Vilhelm II vietti [[maanpako|maanpaossa]] [[Alankomaat|Hollannissa]], missäjossa hän myös kuoli 4. kesäkuuta 1941 Doornin kartanossa, [[Huis Doorn]]issa.