Ero sivun ”Länsi-Saksa” versioiden välillä

Suuren koalition tarjoaman 2/3 parlamenttienemmistön myötä hyväksyttiin kiistellyt hätätilalait (''Notstandsgesetze'') 30. toukokuuta 1968. Lait sallivat hätätilanteessa rajoittaa liikkumisvapautta. Lain säätämistä vastustivat ankarasti opiskelijat, ammattiliitot, vapaat demokraatit ja ryhmä nimeltä ''Notstand der Demokratie'' (Demokratia vaarassa). Opiskelija [[Benno Ohnesorg]] ammuttiin [[Iran]]in šaahin vastaisessa mielenosoituksessa ja sosialistisen opiskelijaliiton [[Rudi Dutschke]]a ammuttiin 1968 [[Vietnamin sota|Vietnamin sodan]] vastaisessa mielenosoituksessa. Radikaalit syyttivät kovista otteista Springerin konservatiivista lehdistöimperiumia. Vuodesta 1968 lähtien Saksassa toimi myös äärivasemmistolainen terroristijärjestö [[Punainen armeijakunta]], joka sai julkisuudessa nimen Baader–Meinhof-ryhmä. Suuri osa alkuperäisen RAF:n johtajista pidätettiin 1972, jonka jälkeen RAF:n ”toinen sukupolvi” jatkoi kovemmilla otteilla saadakseen valtion vapauttamaan vangitut jäsenensä. Tämä kulminoitui 1977 niin sanottuna [[Saksan syksy]]nä (''Deutscher Herbst'') teollisuusmies [[Hanns Martin Schleyer]]in ja [[Lufthansan lennon 181 kaappaus|Lufthansan lentokoneen ]] kaappaukseen.

 

Ennen 1970-lukua Saksan liittotasavallan ns. [[Hallsteinin oppi|Hallsteinin opin]] mukaan DDR:n tunnustamisesta seurasi automaattisesti välien katkaisu. Bonnin hallituksen näkemyksen mukaan se yksin edusti saksalaista kansakuntaa. Tämä oli ongelmallista muun muassa Suomelle, jolle liittotasavalta oli tärkeä kauppakumppani.

 

Kahden Saksan suhteet pysyivät jäätävinä, kunnes sosiaalidemokraattinen liittokansleri [[Willy Brandt]] aloitti 1970-luvulla idänpolitiikkansa (''[[Ostpolitik]]''), joka tähtäsi suhteiden luomiseen [[Itä-Eurooppa|Itä-Euroopan]] [[kommunismi|kommunistimaihin]]. Brandtin politiikka pyrki lähentämään Saksoja ja mahdollistamaan yhteydenpidon esimerkiksi eri maihin jääneiden perheenjäsenten kesken, mutta ei kuitenkaan Saksojen yhdistämiseen.

 

 

Suhteet paranivat, ja Saksat tunnustivat toistensa olemassaolon perussopimuksella (''Grundlagenvertrag'') 1972. Valtioiden tunnustettua toisensa ja liittotasavallan luovuttua aluevaateistaan Puolan ja Neuvostoliiton eduksi sekä Saksan liittotasavalta että DDR otettiin [[Yhdistyneet kansakunnat|YK:n]] jäseniksi syyskuussa 1973.