Ero sivun ”Sosialistinen realismi” versioiden välillä

{{Sitaatti|Neuvostokatsoja ei voi hyväksyä (Johannes) Võerahansun tytön muotokuvien kaltaisia töitä. Näistä teoksista huokuva elämänvieraus ja sairaalloinen [[dekadenssi]] ovat suorastaan masentavia. Meidän neuvostonuoremme eivät ole sellaisia. He ovat terveitä, elämäniloisia ja rohkeita. Jos taiteilija ei tätä tiedä, hän on selvästi pudonnut elämän kärryiltä. J. Saalin ja Elmar Kitsin käsittelytapa on selvästi [[Formalismi|formalistinen]]. Molemmille väri on tuhat kertaa tärkeämpi kuin ihminen. Sen, mihin tällainen maalaustapa johtaa, osoittaa Kitsin maalaus ''Lepotauko''. Se on turhamaisesti maalattu, pikkuporvarillista tunnelmaa huokuva työ. Siinä ei kuvata työntekijää, näemme siinä laiskottelijan. On valitettavaa, että tällaisia töitä päästetään näyttelyyn. Näyttelyvieraalla on oikeus kysyä, miksi näyttelyä nimitetään ''Lokakuun näyttelyksi''.<ref>K.Arba, Sirp ja Vasar 27.11.1948 artikkelissa Eha Komissarov, Punaisten lippujen alla, näyttelyluettelossa ''Punaste lippude all'', Turun taidemuseo 2008, s. 46-47.</ref>}}

 

 

Neuvostoliitossa luotiin [[Fordismi|Fordistisen]] mallin mukainen taiteen [[tuotanto]]järjestelmä. Siinä taiteilija oli tilauksen täyttäjän osassa. Tilaus tuli tuotantojohtajilta, ideologeilta, jotka kokosivat taiteilijaprikaateja juurruttaakseen edistyksellisen [[Kollektiivinen|kollektiivisen]] työn periaatetta ja taatakseen suurten valtion tilaustöiden valmistumisen ajoissa. Kollektiivisuus meni niin pitkälle, että teoksissa ei ollut taiteilijan nimeä.<ref>Eha Komissarov, Punaisten lippujen alla, näyttelyluettelossa ''Punaste lippude all'', Turun taidemuseo 2008, s. 41.</ref>