Ero sivun ”Spagettiwestern” versioiden välillä

'''Spagettiwestern''' eli '''italowestern''' (Italiassa tunnetaan nimellä ''western all’italianaall'italiana'') on italialainen [[lännenelokuva]]n alagenre, joka kukoisti 1960-luvun puolivälistä 1970-luvun puoliväliin. Ensimmäinen spagettiwestern oli [[Sergio Leone]]n ''[[Kourallinen dollareita]]'' (1964). Elokuvan taloudellisen menestyksen jälkeen Italiassa tuotettiin seuraavien vuosien aikana lukuisia tyylin edustajia. Spagettiwestern eroaa tyyliltään selvästi klassisesta yhdysvaltalaisesta lännenelokuvassalännenelokuvasta, sillä spagettiwesternien maailma on usein kyyninen ja väkivaltainen ja päähenkilö on ”hyvän” [[sankari]]hahmon sijaan [[antisankari]].

Italiassa spagettiwesternit tunnetaan nimellä ''western all’italianaall'italiana'', mutta Italian ulkopuolella spagettiwestern on yleinen nimitys genrelle.<ref name=molitero338/> Alkujaan spagettiwestern oli nimityksenä hieman halventava ja jopa [[Rasismi|rasistinen]]. Sittemmin ruokakulttuuriin ([[spagetti]]) viittaava nimitys on levinnyt myös muista alueellisista lännenelokuvista käytettäviin termeihin. [[Paella]]westernejä ovat [[andalusia]]laiset ja [[chop suey]] -westernejä hongkongilaiset lännenelokuvat.<ref>Brunetta, s. 204.</ref>

Spagettiwestern tyylinSpagettiwesterntyylin ensimmäinen edustaja oli [[Sergio Leone]]n ''[[Kourallinen dollareita]]'' (1964). Italiassa oli kuitenkin tehty aiemminkin lännenelokuvia. Tyylin edeltäjä oli [[Giorgio Ferroni]]n ''[[Il fanciullo del West]]'' (1943), ja 1960-luvun alussa maassa oli valmistunut useita [[B-elokuva|b-luokan]] westernejä.<ref name=molitero338>Molitero, s. 338–339.</ref> Tuottaja [[Alberto Grimaldi]] oli tuonut ensimmäiset 1960-luvun lännenelokuvat Italiaan, kun ensin Saksassa lännenelokuvien suosio oli 1960-luvun alussa auttanut maan elokuvateollisuutta nousemaan pitkästä lamakaudesta.<ref>Brunetta, s. 205.</ref>

Taloudellisilla tekijöillä oli merkittävät vaikuttimet spagettiwesternin syntyyn. [[Rooma]]n [[Cinecittà]]n elokuvainfrastruktuurit olivat valtavat, heti [[Hollywood]]in jälkeen maailman toiseksi suurimmat. Ennen spagettiwesternien syntymistä italialaiset ja yhdysvaltalaiset olivat jo tehneet läheistä yhteistyötä monissa tuotannoissa. Elokuvateollisuus Italiassa etsikin kansainvälistä rahoitusta populaarielokuville. Lännenelokuva oli osittain looginen valinta uudelle yhteistyölle, kun oli saatavilla amerikkalaista rahaa, halpoja espanjalaisia kuvauspaikkoja ja avustajia. Samalla lännenelokuvat avasivat mahdollisuuden myös Yhdysvaltain markkinoilemarkkinoille. Italialaiset tuotteet pyrittiin osittain ”naamioimaan” yhdysvaltalaisiksi. Monet ohjaajat, kuten Leonekin, käyttikäyttivät englantilaisia salanimiä, ja lisäksi monissa spagettiwesterneissä esiintyi amerikkalaisia päänäyttelijöitä italialaisten ja espanjalaisten sivunäyttelijöiden rinnalla.<ref>Bondanella, s. 227–228.</ref> Leone käytti elokuvissaan muun muassa [[Clint Eastwood]]ia, [[Jason Robards]]ia, [[Lee Van Cleef]]iä ja [[James Coburn]]ia.<ref>Brunetta, s. 206.</ref>

''Kourallinen dollareita'' aloitti spagettiwesternin suosion. Elokuva tehtiin pienellä budjetilla, mutta se rikkoi monia ennätyksiä elokuvateattereissa. Elokuvan yllättävän suosion jälkeen LeonoLeone teki vielä neljä spagettiwesterniä, jotka luetaan tyylin klassikoihin,: ''[[Vain muutaman dollarin tähden]]'', ''[[Hyvät, pahat ja rumat]]'', ''[[Huuliharppukostaja]]'' ja ''[[Maahan, senkin hölmö!]]''.<ref name=molitero338/>

Leonen lännenelokuvien päähenkilön pohjalta kehittyi myös monia muita elokuvasarjoja, jotka olivatoli suunniteltu juuri päähenkilönsä mukaan. Yksi tunnetuimmista on Corbuccin Django-elokuvien sarja, joka alkoi elokuvasta ''[[Django – kostaja]]'' (1966). Tämän jälkeen syntyivät myös esimerkiksi Sartana-, Ringo-, Sabata- ja koominen Trinity-sarja. ''Peplum''-elokuvien tapaan spagettiwesterneissäkin lopulta päädyttiin yhdistämään useita sankareita samaan elokuvaan yleisömenestyksen takaamiseksi.<ref>Bondanella, s. 238.</ref>

Spagettiwesternien suosio kesti noin vuosikymmenen, ja genre alkoi hiipua 1970-luvun puolivälissä, vaikkakin [[slapstick]]-komediaa yhdistelevätyhdisteleviä elokuvia syntyikin vielä 1980-luvun lopulla. Koomisen slapstick-vetoisen lähestymistavan oli aloittanut elokuva ''[[Nimeni on Trinity – paholaisen oikea käsi]]'', jonka pääosissa oli koomikkopari [[Terence Hill]] ja [[Bud Spencer]].<ref name=molitero338/>

Kriitikko [[Gianni Volpi]]n mukaan spagettiwesternit voidaan jakaa viiteen perusvariaatioon. Tunnetuin tyyleistä on tiettyihin maaneereihinmaneereihin perustavat elokuvat, jonka pioneeri Sergio Leone oli [[dollaritrilogia]]ssaan. [[Veijariromaani|Veijarimaista]] tyyliä edustaa puolestaan erityisesti [[Duccio Tessari]]n ohjaama Ringo-sarja. Sartana- ja Django-sarjat puolestaan edustivat makaaberia lännenelokuvalännenelokuvaa, ja [[Franco Giraldi]]n ohjaama ''[[7 kostajaa]]'' aloitti kevyempien, komediallisten spagettiwesternien sarjan. Viidentenä tyylinä Volpi nostaa esille vielä niin sanotun poliittisen spagettiwesternin.<ref name=vincendeau/> Poliittista westerniä edustavat muun muassa [[Sergio Sollima]]n ''[[Luodin laki]]'' ja [[Damiano Damiani]]n ''[[Naurava paholainen]]'', jonka käsikirjoitti [[Marxilaisuus|marxilainen]] [[Franco Solinas]].<ref name=molitero338/>