Ero sivun ”Mortal Kombat” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 18:
''Mortal Kombatin'' ansioiksi luetaan pohjan luominen länsimaisten tappelupelien markkinoille, joita hallitsevat [[japani]]laiset tappelupelit, sekä ns. Juggle-liikkeiden esittely. Juggle-liikkeet perustuvat siihen, että ilmaan lennätetty vastustaja ei voi vaikuttaa hahmonsa toimintaan ennen kuin on laskeutunut maahan ja noussut uudelleen ylös. Pitkittämällä vastustajan ilmalentoa erilaisin iskuin ja hyökkäyksin, taitava pelaaja voi periaatteessa ratkaista ottelun yhdellä liikesarjalla. Käytännössä tällaisen liikesarjan suorittaminen on hyvin hankalaa.
=halauksia=
Ensimmäinen ''[[Mortal
''[[Mortal Kombat 2]]'' julkaistiin vuonna 1993, Ed Boonin mukaan luovan paineen alla, sillä jatko-osaan mennessä pelien luojilla oli jo niin paljon materiaalia, että sitä kaikkea ei saatu peliin mahtumaan ja käyttämättä jääneen materiaalin määrä tulisi näkymään varsinkin seuraavan pelin kohdalla. ''Mortal Kombat II'' oli teknisesti edeltäjiään hiotumpi. Se julkaistiin myös usealle kotikonsolille. Tällä kertaa SNES-versio jätettiin sensuroimatta, sillä vastikään vahvistettu ikärajajärjestelmä (suurilta osin ensimmäisen ''Mortal Kombatin'' kohusta johtuen) velvoitti kaikki pelit läpäisemään ikärajasensorien hyväksynnän.{{lähde}} Ikärajamerkinnät tekivät Nintendon pelisisältöjä koskevat ohjesäännöt täten tarpeettomiksi.
Vuonna 1995 ''Mortal Kombatin''
''[[Mortal Kombat 4]]'' oli sarjan ensimmäinen [[3D]]-peli. Vaikka peli saikin osakseen kritiikkiä sarjan faneilta{{lähde}}, menestyi se suhteellisen hyvin lähinnä onnistuneen mainoskampanjansa ansiosta. Osana mainoskampanjaa pelin tekijät tekivät ''Mortal Kombat 4 on the road'' -kiertueen, joka kiersi ympäri [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoja]].
|