Ero sivun ”Aluevesi” versioiden välillä

Valtiolla on oikeus valvoa tulli-, vero-, maahanmuutto- ja terveysmääräystensä noudattamista alueella, joka ulottuu 12 meripeninkulmaa sen aluevesien ulkopuolelle. Aluemeren ulkopuolelle valtio voi perustaa korkeintaan 200 meripeninkulman etäisyydelle ulottuvan talousvyöhykkeen, jolla se hallitsee meren taloudellista hyödyntämistä, tekosaarien ja muiden rakennelmien pystyttämistä ja tieteellistä tutkimusta ja ympäristönsuojelua. Aluevesistä on kansainvälisesti sovittu [[Yhdistyneet kansakunnat|YK:n]]:n merioikeusyleissopimuksella vuonna [[1982]].

Valtion '''yksinomainen talousvyöhyke''' ({{k-en|Exclusive Economic Zone, EEZ}}) tarkoittaa valtion aluevesiä (sisäisiä aluevesiä ja aluemerta) sekä sen ulkopuolella kansainvälisillä vesillä sijaitsevaa mannerjalustaa, jonka hallintaan maalla on yksinoikeus. Kansainvälisen viitekehyksen asialle antaaaantaa [[Yhdistyneet kansakunnat|YK]]:n]] Merioikeusyleissopimusmerioikeusyleissopimus. Usealla sen allekirjoittaneella ja ratifioineella maalla tämä talousvyöhyke ulottuu merkittävästi aluemerta laajemmalle eli 200 meripeninkulman etäisyydelle rannikosta.

Yleensä valtiot sopivat keskinäisistä merirajoistaan ja yksinomaisen talousvyöhykkeittensä rajoista keskenäisillä valtiosopimuksilla YK:n merioikeussopimuksen mukaisesti. Kaikki valtiot eivät näitä kansainvälisen oikeuden perussopimuksia ole kuitenkaan allekirjoittaneet tai ratifioineet; tähän joukkoon kuuluvat esimerkiksi [[Yhdysvallat]], sekä [[Thaimaa]] ja [[Kambodža]]. NäistäThaimaalla kahdellaja viimeiselläKambodžalla on erimielisyyttä maakaasuvarojensa puoleesta taloudellisesti tärkeän [[Siaminlahti|Siaminlahden ({{k-en|Gulf of Thailand}})]] merirajasta. Alueella on taloudellisesti tärkeitä maakaasuvaroja.

== HistoriaaHistoria ==

Euroopan uuden ajan merivaltojen noustessa kiisteltiin siitä, voiko merialuetta ylipäänsä omistaa. Suurvallat kuten [[Espanja]] saattoivat yksipuolisesti julistaa kokonaisia valtameriä omikseen. 1600-luvun alussa asiassa esitettiin kaksi merkittävää puheenvuoroa: vuonna [[1609]] [[Hugo Grotius]] kirjoituksessaan ''Mare liberum'' ("Vapaa”Vapaa meri"meri”) esitti, että meret ovat luonnostaan vapaita alueita, mihin englantilainen oikeusoppinut [[John Selden]] vastasi vuonna [[1625]] teoksella ''Mare clausum'' ("Suljettu”Suljettu meri"meri”), jossa hän väitti, että Britannialla on oikeus hallita lähimpiä merialueitaan. Kiistan ratkaisuun johti toisen hollantilaisen oikeusfilosofin [[Cornelius van BynkershoekinBynkershoek]]in teos ''De dominio maris'' ("Merten”Merten hallinnasta"hallinnasta”) vuonna [[1703]]. Bynkershoek esitti, että valtiolla on oikeus hallita vesiä kolmen meripeninkulman eli suurin piirtein tykinkantaman etäisyydellä rannikostaan. Periaate hyväksyttiin yleisesti, joskin rajan etäisyys vaihteli maittain vielä 1900-luvulla: [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannian]], [[Ranska|Ranskan]] ja [[Yhdysvallat|Yhdysvaltojen]] sekä monien muiden maiden aluevesiraja oli kolme meripeninkulmaa rannikosta, [[Norja|Norjan]] ja [[Ruotsi|Ruotsin]] neljä ja Espanjan kuusi.

Eräät valtiot ovat viime aikoinakin vaatineet kymmenien tai jopa satojen meripeninkulmien aluevesiä, mutta näitä vaatimuksia ei ole kansainvälisesti tunnustettu. Aluevesiä on myös pyritty laajentamaan keinotekoisesti mm. [[maaöljy|öljynporaus-]]- ja [[kalastus|kalastusoikeuksien]] saamiseksi ja [[piraattiradio|luvattomien radiolähetysten]] estämiseksi.

Kalastusvyöhyke pohjautuu kansainvälisiin valtiosopimuksiin. Ranta- ja saarivaltioilla on oikeus tehdä sopimuksia aluemerestä poikkeavista kalastusvyöhykkestä ja talousvyöhykkeistä. Suomi onkin tehnyt ''kalastussopimukseksi'' kutsutut valtiosopimukset esimerkiksi [[Venäjä]]n federaation, [[Viro]]n, [[Latvia]]n ja [[Liettua]]n kanssa; nämä sopimukset on otettu voimaan antamalla niistä [[asetus|asetukset]]. Suomen kalastusvyöhyke ({{k-en|fishing area}}) ulottuu esimerkiksimuun muassa Suomenlahdella Suomen merialuetta (aluemerta) laajemmellelaajemmalle.