Ero sivun ”Lapsilisä” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti poisti 13 Wikidatan sivulle d:q1455934 siirrettyä kielilinkkiä
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''Lapsilisä''' tarkoittaa lapsiperheille Suomessa maksettavaa etuutta ja tulonsiirron muotoa, jolla kompensoidaan lapsen huollosta aiheutuvia kustannuksia. Lapsilisällä Lapsilisillävoidaan onnähdä vaikutustaolevan perheenlapsiperheen toimeentulontoimeentuloa lisäksitukevan myösvaikutuksen esimerkiksiohella syntyvyyteen.syntyvyyttä lisäävä kannustinvaikutus.
 
==Suomessa==
Lapsilisä tuli Suomen lainsäädäntöön vuonna 1948 pohjoismaisen mallin mukaan. Lapsilisien edeltäjänä valtion työntekijöiden perheille maksettiin lapsilisää jo 1920-luvulta lähtien, mutta vasta [[toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] jälkeen siitä tuli kaikkia kansalaisiakaikkien koskevalapsiperheiden etuus. Vuonna 1948 köyhemmilleköyhimmille lapsiperheille maksettiin lisäksi [[perhelisä|perhelisää]]. <ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=7&t=&a=3063 | Julkaisija = Yle Elävä arkisto | Viitattu =24.01.2011 | Nimeke=Lapsilisien maksua vuonna 1957}}</ref>.
 
Lapsilisää maksetaan jokaisesta [[Suomi|Suomessa]] asuvasta alle 17-vuotiaasta [[lapsi|lapsesta]]. Lapsilisän maksaa [[Kansaneläkelaitos]] (Kela)ja se on verotonta tuloa, joka voidaan maksaa myös lapselle itselleen, mikäli lapsen etu sitä vaatii. Vuonna 2003 Kela maksoi lapsilisiä yhteensä noin 1,36 miljardia euroa.
 
===Lapsilisän määrä ja kehitys===
Lapsilisä on verotonta tuloa ja se voidaan maksaa myös lapselle itselleen, jos lapsen etu sitä vaatii. Vuonna 2003 Kela maksoi lapsilisiä yhteensä noin 1,36 miljardia euroa.
Lapsilisän suuruus nousee lasten lukumäärän kasvaessa, vaikka lapsesta aiheutuvat kustannukset yleensä pienenevät sitä mukaa, kun lasten lukumäärä kasvaa ja hankittuja tavaroita voidaan hyödyntää uudelleen. Lapsilisät kattavat kuitenkin vain osan lapsesta johtuvista kustannuksista. Toisin sanoen perheissä, joissa on enemmän lapsia, materiaalinen elintaso laskee enemmän kuin perheissä, joissa on vähän lapsia.
 
==Lapsilisän määrä ja kehitys==
Lapsilisän määrä riippuu lasten lukumäärästä. Lapsilisät kattavat vain osan lapsen hankinnasta aiheutuvista kustannuksista. Tämän takia kaikkialla lapsilisä nousee jokaista lasta kohden, vaikka lapsesta aiheutuvat kustannukset yleensä pienenevät sitä mukaa, kun lapsia on enemmän. Toisin sanoen perheissä, joissa on enemmän lapsia, materiaalinen elintaso laskee kuitenkin enemmän kuin perheissä, joissa on vähän lapsia.
 
{| align="right" class="wikitable" style="width:30%;margin-left:1em;"
Rivi 39 ⟶ 38:
| seuraavat lapset || 182,73 €/kk
|-
| colspan="2" | [[Yksinhuoltajuus|Yksinhuoltajalle]] maksetaan jokaisesta lapsesta lapsilisään yksinhuoltajakorotusta 46,79 euroa.
|}
 
Lapsilisän ostovoima pieneniheikkeni yli 20viidenneksen prosenttia vuosinavuosien 1995-2010 välillä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite= http://www.taloussanomat.fi/raha/2010/11/29/nain-paljon-lapsilisa-kutistui/201016603/139 | Julkaisija = Taloussanomat | Nimeke=Näin paljon lapsilisä kutistui | Viitattu =24.01.2011 }}</ref>. Lapsilisän ostovoimanOstovoiman väheneminenheikkeneminen haluttiin lopettaapysäyttää
vuonna 2011 sitomalla lapsilisät elinkustannusten muutoksia seuraavaan kansaneläkeindeksiin. Syksyllä 2012 hallitus antoi kuitenkin uuden lakiesityksen vuosien 2013-2015 indeksikorotusten perumisesta. Esityksen mukaan kyseisiä indeksikorotuksia ei tehtäisi myöskään takautuvasti vuoden 2015 jälkeen, vaan lapsilisien tason aleneminen jäisi pysyväksi.<ref>Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 §:n muuttamisesta ja 21 §:n väliaikaisesta muuttamisesta. 17.9.2012. http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+116/2012&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD</ref>
 
Lapsilisien taso on ollut poliittinen kiistan aihe lähes koko tukimuodon olemassaoloajanolemassaolon ajan. Aluksi vasemmisto ja oikeisto kiistelivät sen maksamisesta ja määrästä. Viime aikoina2000-luvulla on keskusteltu rikkaimmille perheille maksettavan tuen tarpeellisuudesta sekä siitä, kuinka lapsilisät pitäisitulisi huomioida [[toimeentulotuki|toimeentulotuen]] varassa olevien perheiden kohdalla.
 
== Lapsilisät muissa maissa ==
 
Monissa muissa maissa lapsiperheitä tuetaan Suomen lapsilisäjärjestelmän kaltaisilla tuilla, esimerkiksi Ruotsissa. Tuet voivat olla rahana maksettavia tulonsiirron kaltaisia tukia tai veropalautuksia. Usein lapsilisien tarpeellisuutta selvitetään vanhempien tulojen tarkistamisella.