Ero sivun ”Murder, Inc.” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p muotoilua |
p muotoilua |
||
Rivi 1:
'''Murder, Inc.''' oli median antama nimi [[Yhdysvallat|amerikkalaiselle]] palkkamurhiin erikoistuneelle rikollisjärjestölle, joka tappoi kymmenen vuoden aikana ainakin 700 [[ilmiantaja]]a, todistajaa ja [[ammattiyhdistys]]miestä. Sitä (tai sen johtajistoa) kutsuttiin myös Syndikaatiksi. Monet järjestön menettelytavoista ovat
Murder, Inc. syntyi [[New York]]issa 1930-luvun alussa, kun [[Lucky Luciano]]n liittolaiset [[Meyer Lansky]] ja [[Bugsy Siegel]] perustivat Murder Inc.:in "hoitamaan ongelmia". Kyse oli alamaailman lakien valvomisesta eli esimerkiksi ilmiantajien rankaisemisesta. Myöhemmin Lansky ja Siegel siirtyivät muihin liiketoimiin, mutta Murder Inc. jatkoi toimintaansa muiden alaisuudessa. Toiminnan sisältönä oli yksinkertaisesti palkkamurhaaminen: puhelinsoitto Murder Inc:ille riitti saamaan ei-toivotun henkilön pois päiviltä. Ruumiit piilotettiin esimerkiksi rakennustyömaille tai veden alle, niin että kaikkia murhia ei milloinkaan saatu selville. Kun poliisi aloitti
Järjestö oli vahvasti organisoitunut ja ylläpiti palkkamurhaajilleen jopa eräänlaista sosiaaliturvajärjestelmää.
Murder Inc. tuhoutui 1940-luvun puoliväliin mennessä sen jäsenen Kid Twist Relesin ryhdyttyä ilmiantajaksi. Järjestö kosti tämän, sillä Reles "putosi ikkunasta" [[12. marraskuuta]] [[1941]] newyorkilaisessa hotellissa, vaikka hänellä oli poliisivartio. "Lintu lauloi, mutta se ei osannut lentää", järjestö totesi.<ref name=tkh />
[[Luokka:Järjestäytynyt rikollisuus Yhdysvalloissa]]
|