Ero sivun ”Risto Ryti: Sota-ajan muistelmat 1939–1944” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Abc10 (keskustelu | muokkaukset)
kritiikin kritiikkiä
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 24:
 
==Kritiikki==
Poliittiseen historiaan erikoistunut [[Markku Jokisipilä]] katsoo, ettei teos tuo tutkimukselle mitään sellaista uutta, mikä ei olisi jo aiemmin tiedossa tai julkaistu, eikä Rytin papereita siten hänen mukaansa voi pitää uhohdettuina tai salattuina. Hän pitää teosta "sekavana ja lukukokemusta puuduttavana". Ryti oli tekstejä kirjoittaessaan stressaantunut ja sairas, mikä antaa niille leimansa. Kansallisarkisto]]ssaKansallisarkistossa on muistelmaluonnos, jonka julkaisemista harkittiin 1970 mutta [[L. A. Puntila]], joka toimi Rytin sihteerinä 1940–1943, katsoi ettei "sairaan miehen sanalemiensanelemien" muistelmien julkaiseminen palvele keetäänketään. Jokisipilän mukaan nyt Hoover-käsikirjoitus on olennaisilta osin samaa tekstiä kuin Kansallisarkistossa säilössä oleva.<ref name=hs28.3./>
 
Rautkallio vastaa Jokisipilän kritiikkiin toteamalla sen harhautukseksi. Hän sanoo, että muistelmat on päivättu huhti-toukokuulle 1945, ja Ryti oli aloittanut kirjoitustyön edellisvuoden puolella. Vailla Suomen passia ja maanpaossa ollut Procopé siirsi paperit 1947 arkistoon turvaan. Rautkallion mukaan Ryti ei vankilassa enää palannut muistelmiin vaan työn alla oli ''Rahan historia''. Kansallisarkistossa oleva luonnos on Rautkallion mukaan syntynyt 1950-luvun alussa.<ref>Hannu Rautkallio, Mkä lienee harhautuksen tarkoitus? Keskustelua. Helsingin Sanomat 30.3.2012 sivu C 4</ref> Jokisipilä korostaa kommentoidessaan vastausta, että kyse ei ole muistelmista, vaan Rytin teksti on vastaus [[Hornborgin komitea (1945)|Suomen ulkopolitiikan selvityskomitean]] kysymyksiin ja samalla se on tehtyjen ratkaisujen puolustus. Hän huomauttaa myös, että saman tekstin eri versioita on julkaistu useissa muissa yhteyksissä, eikä kyse siis ole kateissa olevista muistelmista.<ref>Markku Jokisipilä, Eivät kateissa eivätkä muistelmat. Keskustelu, Helsingin Sanomat 30.3.2012 sivu C 3</ref>