Ero sivun ”Uusi-Ruotsi” versioiden välillä

|viralliset-kielet = [[ruotsin kieli|ruotsi]],

|valtionpäämiehen-nimike = [[Måns Nilsson Kling]] (1638-391638–1639)<br>[[Peter Hollander Ridder]] (1640–431640–1643)<br>[[Johan Printz]] (1643–531643–1653)<br>[[Johan Papegoja]] (1653–541653–1654)<br> [[Johan Risingh]] (1654-551654–1655)

'''Uusi Ruotsi''' ({{k-sv|Nya Sverige}}) oli vuonna [[1638]] perustettu [[Ruotsin siirtomaat|Ruotsin siirtomaa]] [[Pohjois-Amerikka|Pohjois-Amerikan]] itärannikolla [[Delawarejoki|Delawarejoen]] ja [[Delawarenlahti|Delawarenlahden]] molemmin puolin. Siihen kuuluneet alueet ovat nyt [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] [[Pennsylvania]]n, [[Delaware]]n ja [[New Jersey]]n osavaltioiden alueella. Siirtokunnassa eli ruotsalaisten lisäksi myös [[suomalaiset|suomalaisia]]. Siirtokunnan keskuspaikkana oli [[Fort Kristina]], joka sai nimensä [[Ruotsi]]n kuningatar [[Kristiina]]lta.

Syksyllä 1629 Ruotsin kuningas [[Kustaa II Aadolf]] kiinnostui [[Atlantin valtameri|Atlantin]] yli suuntautuvasta kaupankäynnistä. Hänen kuoltuaan vuonna 1632 valtakunnankansleri [[Axel Oxenstierna]] ja [[Tukholma]]n maaherra [[Klas Larsson Fleming]] veivät eteenpäin kuninkaan ajatusta mantereiden välisistä kauppasuhteista. Kumpikin miehistä kuului viisimiehiseen holhoojahallitukseen, joka oli valittu hoitamaan valtion tehtäviä kuninkaan tyttären Kristiinan alaikäisyyden aikana.<ref name="Louhi 2009 28">Louhi 2009., s. 28.</ref>

Oxenstierna suunnitteli aluksi [[Afrikka]]an [[Guineanlahti|Guineanlahden]] [[Kultarannikko|Kultarannikolle]] suuntautuvaa kauppamatkaa, mutta hankkeesta luovuttiin. Ruotsiin yhteyttä pitänyt Uusien-Alankomaiden entinen kuvernööri [[Peter Minuit]] käänsi Oxenstiernan ja Flemingin kiinnostuksen [[Pohjois-Amerikka]]an. Minuit oli valmis johtamaan siirtolaiset Amerikan itärannikolle nykyiseen Delawareen. Retken arvioitu hinta oli 24&nbsp;000 [[floriini]]a{{selvennä|mistä valuutasta tarkemmin on kyse?}}.<ref name="Jon 1996 102">Johnsson 1996, s. 102.</ref> Siirtokunnan perustajina toimi hallituksen lisäksi Uuden Ruotsin kauppayhtiö, joka uskoi siirtokunnan mahdollisuuksiin tuottaa taloudellista voittoa majavannahoilla ja [[Tupakka|tupakalla]], joiden kysyntä oli nousussa ympäri Eurooppaa. Hallituksen tehtäväksi jäi siirtolaisten hankkiminen, mikä oli vaikeata koko Uuden-Ruotsin historian ajan, sillä ruotsalaisilla ei ollut kiinnostusta erämaiden asuttamiseen.<ref name="Rauanheimo 1921 7">Rauanheimo 1921., s. 7.</ref>

Ennen ruotsalaisten saapumista Hollannin, [[Englanti|Englannin]] ja [[Ranskan siirtomaat|Ranskan siirtokunnat]] olivat ehtineet asuttaa mantereen itärannikkoa jo yli vuosikymmenen. Maat Delawarejoen molemmin puolin olivat kuitenkin säästyneet siirtolaisasutukselta ja kuuluivat yhä alueen alkuperäisille asukkaille [[delawaret|delaware-intiaaneille]]. Useita intiaanijohtajia saapui 29. maaliskuuta 1638 neuvottelemaan siirtolaisten kanssa ja Mitatsimint-niminen päällikkö suostui myymään oman heimonsa maata uudelle siirtokunnalle.<ref name="Weslager1">Weslager 1990, s. 118.</ref> Alue ylettyi etelässä [[Schuylkill|Schuylkilljoelle]] ja muodosti kaikkiaan noin sadan kilometrin pituisen kaistaleen, jolla ei ollut läntisiä rajoja.<ref name="First">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.genealogia.fi/emi/art/article52e.htm|Nimeke=Our First Travelers to America|Julkaisu=genealogia.fi|Viitattu=21.2.2013|Kieli={{en}}}}</ref>

Uuden Ruotsin ensimmäinen linnake [[Fort Kristina]] rakennettiin nykyisen [[Wilmington (Delaware)|Wilmingtonin]] kaupungin paikalle [[Christina (joki)|Christinajoen]] varrelle. [[Uusi Amsterdam|Uuden Amsterdamin]] kuvernööri [[Willem Kieft]] lähetti kirjeen, jossa hän ilmoitti Delawarejoen laaksojen kuuluneen jo vuosia Uusien-Alankomaiden alueisiin. Hollantilaiset eivät kuitenkaan ryhtyneet topimenpiteisiin Uutta-Ruotsia vastaan, vaan antoivat näiden jäädä rakentamaan siirtokuntaansa.<ref name="Rauanheimo 1921 154">Rauanheimo 1921., s. 154.</ref>

Kristinan linnakkeet rakentamisen aikoihin Minuit lähetti osan miehistään tekemään kauppaa [[Virginia]]n brittiläisten siirtolaisten kanssa. Britannian kuningas [[Kaarle I (Englanti)|Kaarle I]] oli kuitenkin evännyt kauppaluvan maiden välillä, joten ruotsalaiset palasivat takaisin tyhjin toimin. Kesällä 1638 Minuit jätti siirtokunnan ja poikkesi [[Saint Kitts|St. Christopherin]] saarille ottamaan alukseen tupakkalastin. Ennen oman laivansa lähtöä Minuit vieraili hollantilaisessa aluksessa, jonka äkillinen myrsky kuljetti merelle. Minuitin uskotaan hukkuneen laivan mukana.<ref name="Louhi 2009 29 - 30">Louhi 2009., s. 29 - 3029–30.</ref>

Uuden Ruotsin ensimmäiseksi kuvernööriksi valittiin kapteeni [[Måns Nilsson Kling]] (Mauno Klinga)<ref name="Swed">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.historyfiles.co.uk/KingListsAmericas/ColoniesSwedish.htm|Nimeke=Swedish Colonies in the Americas|julkaisu=historyfiles.co.uk|Viitattu=23.2.2013|Kieli={{en}}}}</ref> Hänen alaisenaan toimi 24 ruotsalaista ja suomalaista uudisasukasta. Siirtokunnan ensimmäiset vuodet osoittautuivat tappiollisiksi, sillä kauppatavaraa oli niukasti ja siirtolaisia vähän. Paikalliset intiaanit opettivat siirtolaisille maanviljelyä ja metsästystä ja auttoivat heitä selviämään yli talven. Vuonna 1639 luutnantti [[Peter Hollander Ridder]], josta tuli Uuden-Ruotsin toinen kuvernööri, teki uusia maakauppoja Kekesikkun-nimisen delawarepäällikön kanssa.<ref name="Weslager1" /> Talvella 1640–1641 siirtokunnan tulevaisuudennäkymät vaikuttivat yhä huonoilta ja Uusi-Ruotsi harkitsi siirtymistä Uusien-Alankomaiden hallinnon alle. Asuinolojen alkeellisuus, ravinnon niukkuus ja juomaveden likaisuus aiheuttivat joitakin kuolemaan johtaneita tauteja. Kauppatavaroiden vähyys katkaisi kaupankäynnin intiaanien kanssa ja [[New Haven]]ista lähetetyt brittiläiset alukset alkoivat tehdä matkoja Delawarejoen intiaanien kauppapaikoille.<ref name="Rauanheimo 1921 155">Rauanheimo 1921., s. 155.</ref>

Marraskuussa 1641 Ruotsista purjehtineet ''Kalmar Nyckel'' ja ''Charitas'' toivat lisää kauppatavaraa, siirtolaisia, rakennustarpeita ja kotieläimiä. Osa siirtolaisista oli oikeudessa tuomittuja rikollisia, jotka oli määrätty karkotettavaksi Amerikkaan.<ref name="Rauanheimo 1921 134">Rauanheimo 1921., s. 134.</ref>

Helmikuussa 1643 ruotsalaisalukset ''Fama'' ja ''Svan'' toivat mukanaan uusia siirtolaisia ja kauppatavaroita. [[Länsi-Intia]]n ja [[Kanariansaaret|Kanariansaarten]] kautta purjehtineiden alusten matka oli viivästynyt ''Faman'' menetettyä yhden mastoistaan ja ajauduttua matalikolle.<ref name="Rauanheimo 1921 216">Rauanheimo 1921., s. 216.</ref>

''Svanin'' mukana saapunut everstiluutnantti [[Johan Printz]] oli määrätty merentakaisen siirtokunnan uudeksi kuvernööriksi. Seuraavien kuukausien aikana hän ryhtyikin kehittämään Uuden Ruotsin asutusta ja puolustusta.<ref name="Rauanheimo 1921 221">Rauanheimo 1921., s. 221.</ref> Printz oli saanut ohjeet ylläpitää hyviä suhteita intiaaneihin ja tunnustaa heidän oikeutensa maanomistuksessa. Mutta ristiriitoja syntyi, kun hollantilaiset ja osaksi englantilaisetkin vaativat itselleen maa-alueita, jotka Uusi Ruotsi oli jo ostanut. Intiaanit olivat saattaneet myydä samoja maita useampaan kertaan ja oli mahdoton päättää, mitkä kaupoista olivat laillisia. Ratkaistaakseen riitakysymyksen Printz päätti sulkea muut siirtokunnat pois Delawarejoelta tai pakottaa ne tunnustamaan Uuden-Ruotsin ylivallan.<ref name="Rauanheimo 1921 223">Rauanheimo 1921, s. 223.</ref>

Vuoden 1643 aikana [[Uusi-Göteborg]] nousi pienelle saarelle vastapäätä nykyistä [[Philadelphia]]a. Sitä seurasivat [[New Jersey]]hin rakennettu [[Uusi-Elfsborg]] ja Schuylkilljoen varren Uusi-Vasa ja Uusi-Korsholma.<ref name="Barraveld 2009 210">Barraveld 2009., s. 210.</ref>

1640-luvun puolivälissä Uusi Ruotsi koki lyhyen kukoistuksen Printzin alaisuudessa. Vähän yli sata suomalaista ja ruotsalaista asui hajallaan runsaan 30 kilometrin alueella Delawarejoen länsipuolella nykyisten Wilmingtonin ja Philadelphian välillä. Intiaaneilta saatu [[maissi]] ja muut ruokatarpeet täydensivät siirtokunnan ruokavaraston. Printz huomasi, että Fort Kristinan pohjoispuolella asuvat [[Susquehannockit|susquehannat]] pystyivät tuomaan kauppapaikoille suuria määriä turkiksia, kun sen sijaan delawarein mailta majavat ja saukot oli metsästetty lähes sukupuuttoon. Printz alkoikin suosia kaupankäynnissä susquehannoja ja pyysi Ruotsista kahtasataa sotilasta hävittämään delawarein kylät ja valtaamaan näiden maat. Samanaikaisesti Printz asetti vartioitavia sulkuja Delawarejoen suulle estääkseen Uusien-Alankomaiden ja Englannin kaupankäynnin levittäytymisen susquehannojen keskuuteen.<ref name="Weslager2">Weslager 1990, s. 123.</ref>

Vuonna 1649 Uusi Ruotsi koki taantumisen aikaa. Monet Ruotsissa tapahtuneet poliittiset muutokset veivät maan hallituksen huomion muihin asioihin ja tuhansista lähetetyistä majavannahoista huolimatta myös ruotsalaisten kauppiaiden kiinnostus Uutta Ruotsia kohtaan katosi.<ref name="Weslager2" /> Saman vuoden aikana Ruotsista Delawareen siirtolaisia kuljettanut ''Katt'' ajautui [[Karibianmeri|Karibianmerellä]] matalikolle, eikä yksikään siirtolaisista selvinnyt perille.<ref name="FWP 1991. 25">FWP 1991, s. 25.</ref>

Uuden-Amsterdamin Kuvernööri [[Peter Stuyvesant]] hyödynsi Uuden Ruotsin vastoinkäymisiä ja antoi määräyksen rakentaa [[Fort Casimir]]in alueelle, joka oli jo kertaalleen myyty ruotsalaisille. Printz sai keskeytettyä linnakkeen rakennustyöt, mutta Uusien-Alankomaiden poliittinen ja sotilaallinen uhka oli ilmeinen. Uusi Ruotsi odotti turhaan täydennystä kotimaastaan, sillä 1650-luvun alkuvuosina yksikään laiva ei tuonut lisää siirtolaisia eikä kauppatavaraa. Vuonna 1653 Printz luopui virastaan kirjoitettuaan sitä ennen selonteon siirtokunnan ongelmista valtakunnankansleri Oxenstiernalle ja kreivi [[Pietari Brahe]]lle. Ruotsin valtakunnanneuvosto käsitteli asiaa ja teki päätöksen lähettää siirtokuntaan lähes 300 uutta siirtolaista ja 40 sotilasta. Uuden Ruotsin kuvernöörin virkaa hoitanut Printzin vävy Johan Papegoja päätettiin korvata Ruotsista lähetetyllä [[Johan Risingh]]illä. Kuljetukseen valittiin purjealukset ''Örn'' ja ''Gyllen Haj''.<ref name="John 2012 472">Johnson 2012., s. 472.</ref>

21. toukokuuta 1654 ''Örn'' saapui Delawarejoelle ja ankkuroi hollantilaisten hallussa olleen Fort Casimirin edustalle. Ensimmäisenä tehtävänään Risingh valtasi tukikohdan ja pakotti 22 hollantilaista vannomaan uskollisuudenvalan Ruotsin hallitukselle. Päivää myöhemmin ''Örn'' jatkoi matkaansa Fort Kristinaan, jossa Risinghin ensimmäiseksi tehtäväksi jäi sairaanhoidon järjestäminen. [[Virginia]]n englantilaiset kauppiaat avustivat myymällä omia elintarvikkeitaan. Myös paikalliset intiaanit kantoivat päivittäin Fort Kristinan edustalle lihaa ja kalaa, mutta välttelivät siirtolaisia sairastumisen pelosta.<ref name="John 2012 515">Johnson 2012., s. 515.</ref>

Sairaiden toipuessa Risingh aloitti määrätietoisen työskentelyn siirtokunnan elvyttämiseksi. Fort Kristinan puolustusta vahvistettiin neljällä ''Örnistä'' tuodulla tykillä. Kun hollantilaiset laskettiin mukaan, Uuden Ruotsin asukasluvuksi saatiin 368 henkilöä.<ref name="John 2012 514">Johnson 2012., s. 514.</ref>

Yksi Risinghin tehtävistä oli saada takaisin Virginiaan paenneet siirtolaiset. Tehtävä osoittautui vaikeaksi, sillä pakolaiset eivät halunneet palata Uuteen Ruotsiin. Intiaanien kanssa käydyt neuvottelut onnistuivat paremmin. Useat susquehannojen päälliköistä vierailivat Risinghin asunnolla sopimassa uusista maakaupoista, joiden tuloksena Uuden Ruotsin omistamat maat laajenivat [[Maryland]]iin.<ref name="John 2012 570">Johnson 2012., s. 570.</ref> Maanviljely ja karjankasvatus nousivat tärkeään asemaan tulevaisuuden suunnitelmissa. Virginian britit suostuivat myymään siirtokunnalle nautoja sekä tammoja ja syksyllä siirtolaiset raivasivat suuria maa-alueita keväistä maissinistutusta varten.<ref name="John 2012 523">Johnson 2012., s. 523.</ref>

Uuden Ruotsin kasvu lisäsi vastatoimia Uudessa Amsterdamissa. Syksyllä 1654 Ruotsista tullut ''Gyllene Haj'' purjehti tuntemattomasta syystä [[Delawarenlahti|Delawarenlahden]] ohi ja eksyi [[Long Island]]ille, jossa Stuyvesantin sotilaat valtasivat sen. Suurin osa aluksen miehistöstä ja siirtolaisista taivutettiin Stuyvesantin vallan alle. Tapaus oli merkittävä takaisku Uudelle Ruotsille, joka menetti uusien siirtolaisten lisäksi suuren määrän rakennus- ja kauppatarvikkeita.<ref name="John 2012 496">Johnson 2012., s. 496.</ref>

Risingh sai tiedon valmisteilla olevasta hyökkäyksestä intiaanien välityksellä. Hän järjesti pikaisen sotaneuvoston ja lähetti vakoilijoita Uuteen Amsterdamiin. Nämä vahvistivat intiaanien epäilyt ja kertoivat hollantilaisten noin 700 miehen sotajoukoista. Risingh järjesti mahdollisimman paljon ampumatarvikkeita ja ruokaa Kristinan ja Trinityn (entinen Fort Casimir) linnakkeisiin ja sijoitti niihin noin 300 Finlandista, Uplandista ja muilta siirtokunnan taajaväkisimmiltä seuduilta kerättyä puolustajaa.<ref name="Ilmonen 1988 62">Ilmonen 1988., s. 62.</ref>

Elokuun lopulla 1655 Stuyvesantin johtama laivasto purjehti ylös Delawarejokea mukanaan 317 sotilasta.<ref name="Dela">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.genealogia.fi/emi/art/article298ke.htm|Nimeke=The Delaware Finns|Tekijä=Louhi, E. A. |Viitattu=8.3.2013|Kieli={{en}}}}</ref> Stuyvesantin laivasto ankkuroi linnakkeiden edustalle, mutta aluksista ei annettu tulituskäskyä. Sen sijaan hollantilaisten lähettämä viestinviejä toi Kristinan linnakkeeseen antautumiskehoituksen. Risingh katsoi vastarinnan hyödyttömäksi ja suostui neuvottelujen jälkeen antautumaan ilman vastarintaa. Antautumisehtojen mukaan Risingh sai viedä siirtokuntaa koskevat asiakirjat maansa hallitukselle, mutta Uuden Ruotsin kauppayhtiön julkiset rakennukset ja omaisuus luovutettiin hollantilaiselle kauppayhtiölle. Antautumiskirjan allekirjoittivat kummankin siirtokunnan kuvernöörit. Risingh ja osa sotilaista palautettiin Ruotsiin, mutta halukkaat uudisasukkaat saivat jäädä asumaan tiloilleen Alankomaiden hallinnan alaisina.<ref name=Davis 2005 44.>Davis 2005., s. 44.</ref>

Syksyllä 1664 Uudet Alankomaat antautui englantilaisille joukoille.<ref name="Barraveld 2009 221">Barraveld 2009., s. 221.</ref>

Vuonna 1983 ruotsalainen historioitsija Ivan Bill arveli, että Uuteen Ruotsiin saapui vuosina 1638–1664 noin tuhat siirtolaista.<ref name="Ben 1995 347">Benson 1995., s. 347.</ref> Yli puolet heistä oli suomalaisia, sillä vuonna 1636 alkaneet suomalaisvainot asettivat [[metsäsuomalaiset]] epäedulliseen asemaan, ja heistä haluttiin eroon. Suomalaisten harjoittama [[Kaskiviljely|kaskenpoltto]] ja metsien asuttaminen kiellettiin Ruotsissa. Ainoastaan ne suomalaiset, jotka olivat hankkineet tiloihinsa erityisen luvan, välttyivät asuntojensa polttamiselta ja saivat jäädä aloilleen.<ref name="Rauanheimo 1921 7">Rauanheimo 1921. 7.</ref>

Delawarejoen varrella asuneet suomalaiset loivat neljä siirtolaa, jotka olivat Finlandia, Lapland, Upland ja Takamaa. Siellä asuneet Marttiset, Kokkiset, Rambot ja muut olivat laajoille alueille levinneiden sukujen kantaisiä. Suomalaisasutus ulottui myös eteläiseen New Jerseyyn, jossa [[Mullica Hill]] ja [[Mullica (joki)|Mullicajoki]] ovat yhä muistuttumassa suomalaisesta uudisviljelijästä Erkki Mullikasta.<ref name="Rauanheimo 1921 8">Rauanheimo 1921, s. 8.</ref>

Suomalaiset sukunimet ovat vuosisatojen aikana muuttuneet tunnistamattomiksi. Marttisesta tuli Morton, Räsäsestä Rawson, Kokkisesta Cock tai Cox ja Kolehmaisesta Coleman. [[John Morton (poliitikko)|John Morton]], yksi [[Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus|Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen]] allekirjoittajista, oli Martti Marttisen jälkeläisiä. Suomalaiset olivat myös ensimmäisinä asuttamassa nykyistä Philadelphiaa.<ref name="Rauanheimo 1921 9">Rauanheimo 1921., s. 9.</ref>

Uuden Ruotsin virallinen kieli oli ruotsin kieli. Suomalaisten joukossa suurin osa oli syntynyt tai asunut Keski-Ruotsissa, mutta joukosta löytyi myös yksinomaan suomea puhuvia. Vaikka suomalainen kansanaines oli enemmistönä linnakkeiden ulkopuolella asuneiden siirtolaisten keskuudessa, heidän oli opeteltava ruotsin kieli, samoin heidän jälkeläistensä.<ref name="Ilmonen 1988 53">Ilmonen 1988., s. 53.</ref>

Toisen retkikunnan mukana Delawareen saapunut pastori Roerus Tolkillus piti Fort Kristinan yksityisasunnoilla säännöllisiä jumalanpalveluksia ruotsiksi. Rukoushuoneen valmistuttua vuonna 1642 kirkollismenot siirtyivät sen tiloihin, ja tätä vuotta voidaankin pitää varsinaisena Delawaren luterilaisen seurakunnan perustamisvuotena. 1640-luvun aikana pastori Thomas Campanius teki lähetystyötä paikallisten intiaanien keskuudessa ja käänsi myöhemmin [[Martti Luther]]in ''[[Vähä Katekismus|Vähän Katekismuksen]]'' heidän kielelleen.<ref name="Ilmonen 1988 122">Ilmonen 1988., s. 122.</ref>

Merkittävin Uuden Ruotsin mukana Amerikkaan kulkeutuneista asioista oli siirtolaisten taito rakentaa [[Hirsirakennus|hirsimökkejä]]. Yhdysvaltalaiset tutkijat Terry G. Jordan ja Matti E. Kaups ovat esittäneet kirjassaan ''The American Backwoods Frontier'', että hirsisalvosrakennukset tulivat uudelle mantereelle juuri suomalaissiirtolaisten välityksellä. Eräs vanhimmista edelleen pystyssä olevista hirsirakennuksista on [[Nothnaglen hirsimökki]], jonka suomalaiset ja ruotsalaiset rakensivat New Jerseyn Gibbstowniin vuosina 1638–1643. Tässä ja muissa vastaavissa rakennuksissa käytettiin naulojen sijaan puisia kiilamaisia vaarnoja. Mökkien takat rakennettiin Ruotsista kuljetetuista tiilistä.<ref name="log">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.ettc.net/njarts/details.cfm?ID=752|Nimeke=Nothnagle Log Cabin, Gibbstown|Julkaisu=ettc.net|Viitattu=1.3.2013}}</ref> Suomalaisten erityistaito hirsimökkien rakentamisessa levisi muiden siirtolaisten keskuuteen halki mantereen aina länsirannikolle saakka.<ref name="And 2010 138">Andersson & Henriksson 2010, s. 138.</ref>