Ero sivun ”Arabinationalismi” versioiden välillä

'''Arabinationalismi''' on nationalismin[[nationalismi]]n [[arabi]]alainen sovellutus, joka vaikuttaa ympäri [[arabimaailmaaarabimaailma]]a. Arabinationalismi on kulttuurinationalismin muoto. Arabinationalismin mukaan kaikilla arabeilla on yhteinen perintö, johon kuuluu yhteinen [[historia]], [[kulttuuri]] ja [[kieli]]. [[PanararabialaisuusPanarabialaisuus|Panarabialaisuudella]], joka vaatii yhtä ainoata suurta arabivaltiotaarabi[[valtio]]ta, ja arabinationalismilla on yhteisiäyhteneväisyyksiä kytköksiäja samoja tavoitteita, mutta silti kaikki arabinationalistit eivät ole panarabialaisia. Arabinationalismin tarkoituksena on poistaa arabimaailmasta [[länsimaat|läntisen maailman]] vaikutusta ja hävittää arabivaltioiden länsiriippuvaiset ja lännelle suosiolliset [[hallitus|hallitukset]], jotka aiheuttavat toiminnallaan haittaa arabeille.

Varhaiset arabinationalismin vaiheet syntyivät Suur-[[Syyria]]ssa, joka oli kärsinyt eri uskonnollisten ja alueellisten lahkojen välisistä levottomuuksista. Tähän kyllästyneenä Boutros al Boustani aloitti ''Nafir Suria'' nimisen sanomalehden julkaisemisen [[Libanon]]issa vuonna [[1860]]. Hän loi käsitteen ''"uskonnotonlahkoton isänmaallisuus"'' ja vaati valtion ja uskonnon erottamista toisistaan. Hän perusteli mielipidettään ajatuksellaan ''"isänmaanrakkaus on usko"''. Monet ajattelijat, pääasiassa syyrialaiset, seurasivat hänen jalanjälkiään perustaen erilaisilla [[isänmaallisuus|isänmaallisia]] [[salaseura|salaseuroja]]. Näistä salaseuroista tunnetuin oli vuonna [[1875]] perustettu ''"Beirutin salaseura"'', jolle syntyi nopeasti eri haaroja [[Damaskos|Damaskokseen]], [[Tripoli (Libanon)|Tripol]]in ja [[Sidon]]iin. Tämä salaseura oli todiste esi-nationalististenesinationalististen liikkeen nopeasta noususta [[Lähi-Itä|Lähi-Idässä]]. Laaja [[maroniitti]]kristillisen älymystön [[maahanmuutto]] [[Egypti]]in edesauttoi nationalistisen liikkeen kasvua arabimaailmassa, koska oli Muhammad Ali Pashan johtamassa Egyptissä oli laajempi ilmaisunvapaus, kuin heidän kotimaassaan Syyriassa.

Arabinationalistien poliittiset asenteet olivat maltillisia [[ensimmäinen maailmansota|ensimmäistä maailmansotaa]] edeltävinä vuosina. He vaativat lähinnä uudistuksia, kuten laajempaa autonomiaa[[autonomia]]a arabeille [[Ottomaanien valtakunta|Ottomaanien valtakunnassa]], laajempaa [[arabian kieli|arabian kielen]] käyttöoikeutta opetuksessa ja [[asevelvollisuus|arabiasevelvollisten]] rauhanaikaisessa valtakunnallisessa asepalveluksessa. Aatteessa oli nähtävissä radikalisoitumista Ottomaanien valtakunnassa vallankumouksen vuonna [[1908]] tehneiden [[nuorturkkilaiset|nuorturkkilaisten]] julkaistua turkkilaistamisohjemansa. Kuitenkaan arabinationalismi ei vielä ollut mikään joukkoliike, ei edes Syyriassa, jossa sillä oli vankin kannatus. Monet arabit olivat lähinnä uskollisia uskonnolleen, heimolleen, lahkoilleen tai paikallishallinnoillepaikallishallinnoilleen. Arabinationalismin vahvimmat kilpailijat olivat nuorturkkilaisten [[ottomanismi]] ja pan-islamilaisuus[[islam]]ilaisuus eli varhainen [[islamismi]].

Vuonna [[1913]] joukko arabiajatellijoita ja poliitikkoja kokoontui [[Pariisi]]in ensimmäiseenensimmäiseksi Arabikongressiin''Arabikongressiksi''. Kongressi loi vaatimukset suuremmasta itsehallinnosta Ottomaanien valtakunnassa. He vaativat myös, että arabiasevelvollisten ei tarvitsi palvella muilla Ottomaanien valtakunnan alueilla, kuin arabien, paitsi sodan aikana.

Kansallismieliset ajatukset ja tunteet tulivat enemmän esille Ottomaanien valtakunnan hajoamisen aikoihin. Turkkilaisvaistaisuus voimistui [[Jamal Pasha]]n aloitettua salaseurojen julmat [[vaino]]t, joissa surmattiin useita isänmaallisia ajattelijoita vuosina [[1915]]-[[1916]]. Samaan aikaan [[britit]] yllyttivät [[Sharif Mekkalainen|Sharif Mekkalaisen]] aloittamaan arabien kansannousun ensimmäisen maailmansodan aikana. Ottomaanit kukistettiin ja Sharifin pojan, prinssi [[Faisal ibn Abd Allah]]in johtamat arabikapinalliset valtasivat Damaskoksen [[1918]]. Yritys yhdistää arabit Faisalin johtamaksi Syyrian [[kuningaskunta|kuningaskunnaksi]] jäi lyhytaikaiseksi.

Sodan aikana britit olivat tukeneet voimakkaasti arabinationalistista aatetta ja ideologiaa[[ideologia]]a, jotta se toimisi aseena ja voimana Ottomaanien valtakuntaa vastaan. Kuitenkin salainen [[Ranska]]n ja [[Iso-Britannia|Ison-Britannian]] välinen [[Sykes-Picot-sopimus]] jakoi itäiset arabialueet näiden kahden suurvallan välillä. Maailmansotien välisenä aikana ja [[brittiläinen imperiumi|brittiläisenä mandaattiaikana]], jolloin arabimaailman oli jäänyt ranskalaisen ja brittiläisen siirtomaahallinnon[[siirtomaa]]hallinnon alle, arabinationalismista tuli tärkeä siirtomaahallinnon vastainen liike ja oppositio brittiläistä hallintoa vastaan.

Tähän aikaan arabinationalismin kilpailevia ideologioita olivat islamismin ja paikallisnationalismin lisäksi libanonilainen nationalismi, joka voimistui erityisesti maroniittikristittyjen ajattelijoiden ja poliitikkojen keskuudessa. Myös suur-syyrialainen nationalismi, jota erityisesti kehitti [[Anton Saadeh]], sai kannatusta Syyriassa ja Libanonissa. Kommunismistakin[[Kommunismi]]stakin oli tullut merkittävä ideologinen voima, ensimmäiseksi ja erityisesti [[Irak]]issa, mutta myöhemmin myös Syyriassa ja jossain määrin Egyptissäkin. Vaikka arabikommunismi olikin vihamielinen panarabialaisille ajatuksille ja poliittisille projekteille, ei se kuitenkaan ollut täysin yhtenemätönristiriidoissa nationalismin keskeisten vaatimusten kanssa.

Tunnettuja arabinationalistisia johtajia ovat olleet Egyptin [[presidentti]] [[Gamal Abdel Nasser]], [[Libya]]n presidentti [[Muammar Gaddafi]], Syyrian presidentti [[Hafez al-Assad]] ja entinen Irakin presidentti [[Saddam Hussein]].

Vuonna [[1958]] Egyptin ja Syyrian valtiot päättivät muodostaa uuden yhteisen valtion ja [[kansakunta|kansakunnan]], [[Yhdistynyt Arabitasavalta]]. Tarkoituksena oli myös liittää [[Pohjois-Jemen]] valtioliittoon, mutta Yhdistynyt Arabitasavalta ehti kaatua vuonna [[1961]] tapahtuneeseen Syyrian sotilasvallankaappaukseen. Näin ollen valtioliittoon jäi vain Egypti, joka oli ollut koko [[valtioliitto|valtioliiton]] keskus. Nimittäin Egyptin presidentti Nasser toimi valtioliiton johtajana ja Egyptin pääkaupunki [[Kairo]] toimi myös valtioliiton pääkaupunkina[[pääkaupunki]]na. Egypti käytti Yhdistynyttä Arabitasavaltaa virallisena nimenään Nasserin kuolemaan vuoteen [[1971]] saakka.

Arabinationalistit yleisesti torjuivat [[uskonto|uskonnon]] poliittisen [[identiteetti|identiteetin]] pääelementtinä ja vanhvistivatvahvistivat arabien yhtenäisyyttä huolimatta paikallisidentiteetistä. Tosiasia kuitenkin oli se, että suurinosa arabeista oli muslimeita, ja tämä olikin tärkeä rakennusaines uutta kansallista arabi-identiteettiä luodessa.

Kautta Lähi-Idän, paikallisnationalismi-ja uskollisuus ensimmäisen maailmansodan jälkeisissä valtioissa, kuten Syyriassa, Libanonissa ja Irakissa, osittain kilpailivat ja osittain elivät rinnakkain laajemman arabinationalismin kanssa. Esimerkiksi Libanonissa jotkut libanonilaiset kansallismieliset ryhmät, erityisesti maroniitit, hylkäävät arabi-identiteetin samalla, kun taas toiset omaksuvat arabi-identiteetin keskeiseksi osaksi omaa maailmankuvaansa.

[[Luokka:Nationalismi]]