Ero sivun ”Vihtori Kosola” versioiden välillä

Syksystä 1931 alkaen Lapuan liike ryhtyi hyökkäämään yhä voimakkaammin myös sosiaalidemokraattista työväenliikettä vastaan, mikä ajoi sen lopulta välirikkoon [[Sunilan hallitus|Sunilan hallituksen]] ja erityisesti sisäministeri [[Ernst von Born]]in kanssa. Suhteet kiristyivät varsinkin sen jälkeen, kun Kosolan käskystä suuri väkijoukko naulasi syyskuussa 1931 sisäministerin määräyksellä uudelleen avatun [[Lapuan työväentalo]]n ovet ja ikkunat umpeen.<ref>Uola 2006, s. 232–233.</ref> Lapuan liikkeen taival päättyi lopulta [[Mäntsälän kapina]]an helmi–maaliskuussa 1932. Kosolalla ei ilmeisesti ollut osuutta kapinan aloitukseen, mutta hän asettui kapinallisten vaatimusten tueksi ja liittyi vielä kapinaan keulakuvaksi, minkä seurauksena hän joutui hankkeen epäonnistuttua tutkintovankeuteen.<ref name="Kansallisbiografia" /><ref>Uola 2006, s. 236–237, 239.</ref> Tutkintovankeudesta hän vapautui julkisen painostuksen ja syömälakon ansiosta lokakuussa, oikeudenkäynnin ollessa vielä kesken. Uskolliset kannattajat ottivat hänet riemusaatossa vastaan hänen palatessaan Lapualle.<ref>Korjus 1976, s. 226, 228–229.</ref><ref name="Kansallisbiografia" /> Mäntsälän kapinan johtajien vankeusaika jäikin sitten sangen lyhyeksi – marraskuussa 1932 [[Turun hovioikeus]] langetti Kosolalle yhdeksän kuukauden [[Ehdollinen vankeus|ehdollisen vankeustuomion]], jonka [[Korkein oikeus (Suomi)|Korkein oikeus]] helmikuussa 1934 korotti yhteen vuoteen.<ref>Korjus 1976, s. 232.</ref>

 

Lapuan liike oli sillä välin määrätty lakkautettavaksi. Sen tilalle perustettiin [[Isänmaallinen Kansanliike]], jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi Kosola valittiin pian vapauduttuaan joulukuussa 1932. Vaikka uuden puolueen profiili erosi selvästi Lapuan liikkeestä – IKL:ssä korostettiin akateemisuutta, teoreettista ideologian kehittelyä sekä laillisia ja parlamentaarisia toimintatapoja – ja toiminnan keskus siirtyi pääkaupunkiin, sen tilaisuuksissa Kosola oli näkyvä hahmo aina kuolemaansa saakka. Vetovoimainen Kosola oli IKL:n keulakuva, ja hänet pyrittiin edelleen esittämään suurena ja karismaattisena johtajana. Todellinen poliittinen johto puolueessa oli kuitenkin viileällä professorikaksikolla, [[Vilho Annala]]lla ja [[Bruno Salmiala]]lla.<ref name="Kansallisbiografia" /><ref>Korjus 1976, s. 153, 237, 243, 248–250.</ref><ref>Uola 2006, s. 248, 256.</ref>