Ero sivun ”Magnetoenkefalografia” versioiden välillä

Euroopan ensimmäiset [[SQUID-magnetometri]]t kehitettiin apul. prof. [[Toivo Katila]]n johtamassa matalien lämpötilojen fysiikan laboratoriossa toimineessa tutkimusryhmässä [[TKK]]:n [[Teknillisen fysiikan osasto]]lla 1970-luvun alkupuolella. Laitteet mahdollistivat korkealaatuisten magneettisten herätevasteiden mittaukset. Kuulovasteita laitteilla mittasi LL [[Riitta Hari]]; tutkimusryhmän ensimmäinen kuuloherätevastetutkimus julkaistiin v. 1979. Hari siirtyi Katilan ryhmästä v. 1982 [[Kylmälaboratorio]]on, joka oli irtaantunut Teknillisen fysiikan osastosta erilliseksi yksiköksi v. 1973. MEG-laitekehitys jatkui prof. [[Olli Lounasmaa]]n johdolla Katilan ryhmän erikoistuessa sydäntutkimukseen tiiviissä yhteistyössä [[HYKS]]:n lääkärien kanssa. Kylmälaboratorion ensimmäisen MEG-laitteen teki venäläinen Viktor Vvedensky<!-- onko kaksi v-kirjainta? -->; laitetta käytettiin kylmälaboratorion v. 1980 valmistuneessa, [[VTT]]:n kehittämässä magneettisesti suojatussa huoneessa.

Fyysikoista ja matemaatikoista koostunut MEG-teknologiaa kehittänyt tutkimusryhmä oli koko ajan teknisesti alan kärjessä valmistaen 1-kanavaisen MEG-laitteen v. 1982, 4-kanavaisen v. 1984, 7-kanavaisen v. 1986, 24-kanavaisen v. 1989 ja 122-kanavaisen v. 1992. Viimeksi mainittu laite oli vuonna 1989 Lounasmaan perustaman [[Neuromag]] Oy:n kehittämä. Neuromagista (Nyk. [[Elekta Neuromag]]) tuli alan teknologiajohtaja; se toi markkinoille 306-kanavaisen laitteen v. 1998. Ensimmäisissä laitteissa olleet SQUIDit oli kehitetty TKK:lla; 1- ja 4-kanavaisissa käytettiiinkäytettiin SHE:n, 24- ja 122-kanavaisissa IBM:n ja 306-kanavaisessa [[VTT]]:n kehittämiä SQUIDeja.

MEG-laitteen tietokone kerää satojen eripuolilleeri puolille kypärää asetettujen [[SQUID]]-anturien tuottamaa aikasarjadataa. Kerätyn datan oikeanlainen tietokoneavusteinen analysointi on MEG-kuvantamisen mittauksen keskeinen vaihe. Aivovasteiden paikantamiseen (käänteisongelman ratkaisemiseen) on olemassa useita menetelmiä. Millään menetelmistä ei ole mahdollista saada varmaa vastausta aivoaktivaation sijainnista, koska ongelma ei ole yksikäsitteinen. Perinteinen dipolianalyysi perustuu oletukseen pistemäisistä lähdealueista kun taas minimivirta- ja miniminormiestimaatit yrittävät selittää mitatun signaalin mahdollisimman vähäisellä kokonais sähkövirran määrällä aivoissa. Paikannustavasta riippumatta MEG:llä voidaan saada selville aktivoituneen aivoalueen keskipiste, ei sen laajuutta tai muotoa.