Wikipedia

Ero sivun ”Wounded Kneen verilöyly” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
kh+oletettu valkoisten karkotus(en omista lähdekirjaa, mutta vaikutti objekti puuttuvan: kannattaa TARKISTAA...)
Poistettu asiaan kuulumatonta tietoa ja lisätty paremmin aiheeseen liittyvää faktaa.
Rivi 15:
| vahvuus1 = 120 miestä<br>230 naista ja lasta
| vahvuus2 = 500 miestä
| tappiot1 = 150Vähintään 153 kuollutta<br>50 haavoittunutta
| tappiot2 = 25 kuollutta<br>39 haavoittunutta
| huomautus =
Rivi 40:
=== Istuvan Härän kuolema ja Ison Jalan pakoretki ===
 
15. joulukuuta 1890 lähetettiinStanding Rockin reservaatin intiaaniasiamies lähetti 40 intiaanipoliisia pidättämään Istuvaa Härkää sen jälkeen kun häntämä oli antanut kannattajilleen Standing Rockin reservaatissa luvan aloittaa henkitanssin. Viidellä päivällä aikaistetun pidätyksen taustalla oli kenraali Milesin vahvistunut uskomus, jonka mukaan Istuva Härkä lietsoi sotaa ja käytti henkitanssia nostattamaan kapinamieltä. Pidätyksen aikana syntyneessä tulitaistelussa kuoliIstuva IstuvanHärkä Häränsai lisäksisurmansa rintaan ja päähän osuneista luodeista. Hänen lisäkseen menehtyneiden joukossa oli kahdeksan muuta siouxialakotaa sekä kuusi pidätykseen osallistunutta intiaanipoliisia.<ref name="LaPointe 2009 20">LaPointe 2009. s. 20.</ref>
 
Istuvan Härän kuoleman jälkeen armeijan tärkeimmäksi tehtäväksi jäi painostaa siouxitlakotat luopumaan henkitanssista ja viedä intiaanitnämä intiaaniasemille.<ref name="Andersson 2009 282">Andersson 2009. s. 282.</ref>. [[Prikaatinkenraali]] [[John R. Brooke]] otti komentoonsa lakotojen saattamisen reservaatteihin. Päällikkö Iso Jalka livahti kuitenkin armeijan valvonnasta johtaen lakotoja, joihin liittyi Istuvan Härän entisiä kannattajia. Ryhmän määränpää oli Pine Ridgen reservaatti, jossa Ison Jalan tarkoitus oli keskustella päällikkö Punaisen Pilven kanssa tilanteen rauhoittamisesta. [[Everstiluutnantti]] [[Edvin V. Sumner]]in mukaan Ison Jalan joukot pakenivat, koska pelkäsivät armeijaa. Yhdysvaltain joukkojen ylin komentaja kenraali Miles uskoi Ison Jalan lähteneen sotaretkelle ja komensi armeijan ajamaan takaa pakolaisia ja käyttämään tarpeen vaatiessa kovia otteita.<ref name="Andersson & Henriksson 2010 240">Andersson & Henriksson 2010. s. 240.</ref>
 
==Verilöyly==
[[Tiedosto:DeadBigfoot.jpg|250px|thumb|oikea|Ison Jalan ruumis.]]
Ankaraan pakkasen vuoksi siouxien matka oli raskas. Iso Jalka sairastui [[keuhkokuume]]eseen, ja 28. joulukuuta hänen ryhmänsä antautui [[majuri]] [[Samuel Whiteside]]n yksiköille. Intiaanit kuljetettiin läheiselle Wounded Kneen purolle, jonne he leiriytyivät sotilaitten valvonnassa. Saman päivän iltana [[eversti]] [[James W. Forsyth]] tuli leiriin seitsemännen ratsuväkirykmentin kanssa ja otti komennon. Hän kertoi saaneensa käskyn kuljettaa vangitut siouxitlakotat [[Union Pacific]]-rautatien varteen ja lähettää heidät junalla sotilasvankilaan [[Omaha]]an.<ref name="Brown 1991 441">Brown 1991. s. 441.</ref> Yöllä eversti Forsythin miehet toivat paikalle vahvistuksia ja kevyitä 42 mm:n [[Hotchkiss]]-tykkejä, jotka asetettiin intiaanien leiriä ympäröiville kukkuloille.<ref name="Brown 1991 441">Brown 1991. s. 441</ref>.
 
Seuraavana aamuna tehdyssä väestönlaskennassa todettiin Ison Jalan ryhmän käsittävän 120 miestä ja 230 naista ja lasta.<ref name="Brown 1991 442">Brown 1991. s. 442</ref> Forsyth määräsi lakotojen aseet kerättäviksi ja kertoi heidän kuljetuksestaan pois sotatoimialueelta. Suurin osa intiaaneista suostui luovuttamaan aseensa. Heiltä otettiin kiväärien lisäksi veitset, kirveet ja jopa telttojen seipäätkin. Lopuksi sotilaat pyysivät intiaanisotureita riisumaan huopansa nähdäkseen niiden alle. Aseita etsittiin jopa naisten vaatteista<ref name="Andersson 2009 284">Andersson & Henriksson 2009. s. 284.</ref>. Lakotojen suuttumus näkyi heidän kasvoiltaan, mutta vain henkimies Keltainen Lintu (Zintkála Zi) ilmaisi vihansa valkoisille ja alkoi laulaa henkitanssiin kuulunutta laulua.<ref name="Brown 1991 442">Brown 1991. s. 442.</ref> Kuuro lakotasoturi Musta Kojootti ei halunnut luopua kivääristään, josta oli maksanut korkean hinnan. Kun sotilaat tarttuivat häneen, ase laukesi vahingossa ja aiheutti yleisen sekasorron.<ref name="Henriksson 1985 153">Henriksson 1985. s. 153.</ref>
Rivi 54:
Tiedot lakotojen tappioista vaihtelevat lähteestä riippuen 150–300 välillä.<ref name="Waldman 2006 274">Waldman 2006 s. 274.</ref> Suurin osa eloon jääneistä intiaaneista antautui Yhdysvaltain armeijan sotilaille. Taistelupäivän iltana alkanut lumimyrsky peitti leirin, jossa viruvista haavoittuneista lakotoista monet kuolivat pakkaseen<ref name="Davis & Rosa 1996 162">Davis & Rosa 1996. 162.</ref> Kun sotilaat palasivat neljän päivän kuluttua taistelupaikalle, he löysivät irvokkaisiin asentoihin jäätyneitä lakotojen ruumiita<ref name="Henriksson 1985 152">Henriksson 1985. s. 152</ref>.
 
==HautauksetUhrien hautaus==
[[Kuva:43-0520a.gif|thumb|200px|left|Wounded Kneestä palaavia sotilaita 1890-1891.]]
Suurin osa kaatuneista intiaaneista haudattiin armeijan kaivamiin joukkohautoihin Wounded Kneehen. Hautaajina toimi armeijan palkkaama yksityinen miesryhmä. Kuolleiden intiaanien nimiä ei edes koetettu selvittää. Hautaamisen aikana löydettiin ruumiskasoista joitakin vielä hengissä olevia lapsia, joista ainakin yksi adoptoitiin siirtolaisperheeseen. Lakotat pystyttivät hautapaikan reunalle muistokiven. Myöhemmin paikka ympäröitiin verkkolanka-aidalla, joka poistettiin 1990-luvun alussa.<ref name="Andersson & Henriksson 2010 241">Andersson & Henriksson 2010. s. 241.</ref>
 
Intiaanien kapinointi jatkui heikentyneenä vielä verilöylyn jälkeenkinjälkeen, kun armeija taisteli vuoden 1890 viimeisenä päivänä noin 50 intiaaninlakotan kanssa<ref name="Henriksson 1985 153.">Henriksson 1985 s. 153</ref>. Viimeiset henkitanssijat antautuivat vasta 15. tammikuuta 1891 neuvottelujen ja lyhyen kahakoinnin jälkeen.<ref name="Andersson 2009 285">Andersson 2009. s. 285</ref>. Vielä vuonna 1895 joukko valkoisia metsästäjiä tappoi [[bannock]]ien leirissä kolme intiaania ja hukutti kaksi intiaanilasta. Vuonna 1897 murhaajaa etsivät kansalaiset polttivat elävältä kaksi [[seminolet|seminole]]-poikaa ja kiduttivat heidän vanhempia heimotovereitaan.<ref name="Henriksson 1985 156">.Henriksson 1985. s. 153.</ref>.
 
== Jälkiselvittelyjä ==
Aluksi sekä armeija että lehdistö pitivät Wounded Kneen tapahtumia hyvänä taisteluna vihamielisiä intiaaneja vastaan. Kun myöhemmin paljastui, että armeija oli tappanut säälimättä naisia ja lapsia, kääntyi yleinen mielipide sotilaita vastaan ja tapahtumia alettiin kutsua teurastukseksi. Armeijan käytös joutui ankaran arvostelun kohteeksi. Wounded Kneessä käyttöön otettu iIntiaanien aseista riisuminen nähtiin Yhdysvaltojen silloisen intiaanipolitiikan vastaisena. Sekä hallitus että armeija tutkivat tapauksen, mutta tutkimukset vapauttivat armeijan syytteistä.<ref name="Andersson 2009 284">Andersson 2009. s. 284</ref>. Tapahtumat Wounded Kneessä huononsivat Yhdysvaltain ja siouxien suhteita sukupolvien ajaksi.<ref name="Utley 1994 287">Utley 1994 s. 287.</ref>
 
Wounded Kneen verilöylyn jälkeen kenraali Nelson Miles erotti Forsythin, ja sotilastuomioistuin arvosteli tämän toimenpiteitä välikohtauksen aikana mutta jätti tuomitsematta. Forsyth sai lisäksi asemansa takaisin puolustusministerin päätöksellä, ja myöhemmin hänet ylennettiin kenraaliksi. 20 verilöylyyn osallistunutta sotilasta sai [[Medal of Honor]]in, joka on Yhdysvaltojen korkein sotilasansiomitali. Eräät intiaaniaktivistit ovat myöhemmin vaatineet, että nämä kunniamerkit peruttaisiin.<ref>[http://www.footnote.com/page/1299_lakotawounded_knee_a_campaign_to/ Lakota~Wounded Knee: A Campaign to Rescind Medals]</ref>
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Wounded_Kneen_verilöyly”