|
}}
'''Wounded Kneen verilöylyssä''' vuonna [[1890]] ratsuväkirykmentti surmasi [[Wounded Knee]] -joen luona, [[Etelä-Dakota]]ssa, saartamansa yli 300 [[Tetonit|lakota]]-[[intiaani]]a. Tämän sanotaan tehneen lopun [[Intiaanisodat|intiaanien vastarinnasta]] koko [[Villi länsi|Lännessä]].<ref>[http://www.bgsu.edu/departments/acs/1890s/woundedknee/WKIntro.html/ The Wounded Knee Massacre: An Introduction]</ref> 300 ammutun intiaanin lisäksi tuntematon määrä 150 pakoon päässeestä [[lakotat|lakotasta]] kuolipaleltui hypotermiaankuoliaaksi. Tapahtumien kerrotaan lähteneen liikkeelleKerrotaan, kunettä eräs lakota-intiaani ei luopunut aseestaan, ja amerikkalaisten yrittäessä riistää asettasitä häneltä, se laukesi aloittaen ketjureaktion joka johti kaoottiseenkaoottisen tulitaisteluuntulitaistelun. Kuolleiden intiaanien joukossa oli heidän johtajansa [[BigIso FootJalka]], lakotanimeltään Si Tanka eli Täplikäs Hirvi.<ref>[http://aktalakota.stjo.org/site/News2?page=NewsArticle&id=8359 Akta Lakota Museum]</ref>
Lännen valloituksesta ja myös Wounded Kneen verilöylystä kertoo [[Dee Brown]]in kirja ''[[Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen]].
==Taustat==
2. maaliskuuta vuonna 1889 Yhdysvaltojen kongressi teki päätöksen siouxeille [[Etelä-Dakota]]an annetun reservaatin jakamisesta viiteen pienempään reservaattiin. Reservaatteihin viedyt intiaanit saivat maapalan, jolla heidän piti kasvattaa karjaa tai harjoittaa maanviljelystä. Siouxien piti myös lähettää lapsensa englanninkielisiin kouluihin, joissa opetus tapahtui englannin kielellä ja alkuperäiskansojen kielten puhuminen oli kielletty. Näillä toimenpiteillä yritettiin päästä eroon [[siouxit|siouxien]] vaeltelevasta elämäntavasta ja saada nämä omaksumaan siirtolaisten elämäntyylin. Siirtymävaiheen aikana [[Bureau of Indian Affairs]] oli vastuussa siouxien ruokahuollosta, mutta se oli kykenemätön hoitamaan tehtäväänsä. Tämä yhdistettynä maan viljelykelpaamattomuuteenviljelykelvottomuuteen ja [[biisoni|biisonien]] määrän laskuun johti nälänhätään.<ref name="DBrown">Dee Brown: ''Bury my heart at Wounded Knee''{{lähde tarkemmin|sivu, vuosi?}}</ref>
Vuosina 1889-1890 lakotojen keskuudessa liikkui [[tuhkarokko]]a ja muita intiaaneille tappavia tauteja.
1888 [[paiute]]-intiaani [[Wovoka]] sai näyn, jossa [[Suuri Henki]] antoi hänelle tanssin, joka edistäisi paratiisiin ja henkiseen maailmaan pääsemistä. Näky myös kehotti intiaaneja elämään rauhassa toistensa ja valkoisten kanssa. Wovoka rupesi saarnaamaan näystään, ja näynsen ympärille kehittyi uskonnollinen liike,: ''henkitanssi'', joka on joskus käännetty virheellisesti nimellä [[aavetanssi]].<ref name="R-HAndersson">Rani-Henrik Andersson: ''Lakotat - Kotkan ja Biisonin kansa''</ref>. Henkitanssiin liittyi usko sielun kuolemattomuudesta ja rakkaiden vainajien paluusta<ref name="Davis_Rosa_1996_161">Villi Länsi - Amerikan rajaseutujen kuohuva historia, William C. Davis, Joseph G Rosa, WSOY Porvoo helsinki Juva 1996, ISBN 951-0-20636-9,alkuteos The West, s. 161</ref>.
Henkitanssi olisi saattanut nopeastikin menettää suosionsa intiaanien parissa, ellei kesällä 1890 olisi tullutvallinnut suuri [[Kuivuuskausi|kuivuus]], mikäjoka tuhosi viljan ja toiloi nälän. Jopa valkoisia joutui muuttamaan heinäkuun kuivuuden takia tiloiltaan pois. Intiaanit eivät kyenneet muuttamaan. Samaan aikaan valkoiset olivat supistaneet intiaaneille antamiaan avustuksiaan. Monet intiaanipäälliköt pyysivät valkoisilta apua, jota Yhdysvaltain konrgessikongressi jossain määrin lupasi vasta joulukuussa, mikä oli liian myöhään. Se nosti lakota-intiaaneissa vastustusta valkoisia kohtaan<ref name="Andersson_2009_28">Andersson 2009, s 281</ref> ja lisäsi rajusti henkitanssin suosiota.
Se nosti lakota-intiaaneissa vastustusta valkoisia kohtaan<ref name="Andersson_2009_28">Andersson 2009, s 281</ref> ja lisäsi rajusti henkitanssin suosiota. Intiaanit alkoivat paikoin siirtyä hirsimajoista tanssileireihin, joissa tanssittiin jatkuvasti vastoin Wowokan ohjeita. Vanhoilliset valkoisia vastustavat päälliköt alkoivat saada kannatusta. Esimerkiksi [[Punainen Pilvi]] ei itse osallistunut katolilaisena[[Katolisuus|katolisena]] henkitanssiin ja uskoi sen kuihtuvan nopeasti, muttei voinut tansseja estääkään. Asiamies Callagher huolestui, kun tanssi oli karannut heitä tukevien päälliköiden käsistä.
Elokuun 22. päivänä aseistautuneet [[oglala]]-intiaanit estivät intiaanipoliiseja pysäyttämästä heidän tanssiaan<ref name="Andersson_2009_281_282">Andersson 2009, s 281, s 282</ref>. LehdistökirjoitteluLehtikirjoittelu ja asioita miten tahansa käsittelevä huhumylly saivat jotkut valkoiset pakenemaan lähellä lakotojen asuinalueita olevista kodeistaan. Toisaalla elokuun lopulla sekä vanhoilliset että valkoisia tukevat lakotat aseistautuivat, kun väärä huhu kertoi armeijan vanginneen eräässä lakotaleirissä naisia ja lapsia.
Henkitanssiin liittyi lopulta utopistisia uskomuksia, että intiaanit saisivat takaisin maansa, ja että tanssin läpikäyneet olisivat haavoittumattomia valkoisten luoteja vastaan<ref name="Davis_Rosa_1996_161"/>. Niinpä tanssi herätti intiaaneissa uhmaa valkoisia vastaan<ref name="Davis_Rosa_1996_161"/>. Marraskuussa oli näkyvissä selvä yhteenoton uhka sielläPine missäRidgessä ja Rosebudissa, joissa henkitanssijoiden osuus intiaaneista oli suuri, nimittäin Pine Ridgessä ja Rosebudissa.<ref name="Andersson_2009_28">Andersson 2009, s 281</ref>. Valkoiset näkivät henkitanssin kansankiihotuksena. Kenraali Miles[[Nelson oliA. alueen korkeista upseereista se, jokaMiles]] näki henkitanssissa uuden intiaanisodan uhan. Lehdistö tiedotti alueen tapahtumista syksyn ja alkutalven mittaan hyvin epäluotettavasti mm. Se saattoi esimerkiksi väittää jossain taistellun valkoisten ja intiaanien välillä, mutta seuraavana päivänä perua uutisen. Uudisasukkaat vaativat hallitusta ryhtymään toimiin intiaanien liikehdinnän pysäyttämiseksi.
Uudisasukkaat vaativat hallitusta ryhtymään toimiin intiaanien liikehdinnän pysäyttämiseksi.
== Istuvan Härän kuolema ja Big Footin pakoretki ==
15. joulukuuta 40 intiaanipoliisia lähetettiin pidättämään päällikkö [[Istuva Härkä]] 15. joulukuuta, sen jälkeen kun hän oli sallinut kannattajiensa aloittaa henkitanssi Standing Rockin reservaatissa aloittaa henkitanssin. Pidätyksen aikana syntyi tulitaistelu, jossa kuoli Istuva Härkä ja, kahdeksan muuta intiaania sekäja kuusi poliisia. Istuva Härän heimosta lähti pakolaisia BigIson FootinJalan johtamaan heimoon. Armeijan oli nyt määrä pysäyttää henkitanssiliike ja viedä intiaanit intiaaniasemille<ref name="Andersson_2009_282">Lakotat - kotkan ja biisonin kansa, Rani-Henrik Andersson, Hakapaino 2009, ISBN 978-952-222-053-0, s 282</ref>. [[Kenraali Brooke]]n johtamat neuvottelut näyttivät olevan jo onnistumassa Pine Ridgen reservaatissa. Toisaalla Iso Jalka sairastui vakavasti keuhkokuumeeseen. Punainen Pilvi oli kutsunut Ison Jalan Pine ridgeen odottelemaan tilanteen rauhoittumista. Niinpä Big Bootin johtama joukko lähti matkalleen valkoisia peläten 28.12.1890. Näin, vaikka valkoisilla ei ollut suoraa aikomusta vahingoittaa intiaaneja jos he olisivat rauhallisia. Toisaalta kenraali Miles uskoi
Big Footin johtaman joukon olevan sotapolulla, ja määräsi komentamansa joukot ''etsimään, pidättämään, tekemään aseettomiksi ja tarvittaessa tuhoamaan'' karkuteillä olevan BigIson FootinJalan joukon. Niinpä intiaanien ja armeijan välit olivat äärimmäisen kireät, kun kumpikaan ei voinut luottaa toisiinsa<ref name="Andersson_2009_282"/>. MuttaIsoa silti Big FootiaJalkaa tarkkailleen everstiluutnantti [[Edvin V. SumnerinSumner]]in mukaan Big Footintämän joukot olivat pakoteilläpakomatkalla, koska pelkäsivät armeijaa. Intiaanien pakoretki oli vaikea mm . kovan pakkasen takia. ▼Armeijan oli nyt määrä pysäyttää henkitanssiliike ja viedä intiaanit intiaaniasemille<ref name="Andersson_2009_282">Lakotat - kotkan ja biisonin kansa, Rani-Henrik Andersson, Hakapaino 2009, ISBN 978-952-222-053-0, s 282</ref>. Kenraali Brooken johtamat neuvottelut näyttivät olevan jo onnistumassa Pine Ridgen reservaatissa. Toisaalla Big Foot sairastui vakavasti keuhkokuumeeseen, ja hänen johtamansa intiaaniryhmä lähti kohti Pine Ridgeä. Punainen Pilvi oli kutsunut Big Footin Pine ridgeen odottelemaan tilanteen rauhoittumista. Niinpä Big Bootin johtama joukko lähti matkalleen valkoisia peläten 28.12.1890. Näin, vaikka valkoisilla ei ollut suoraa aikomusta vahingoittaa intiaaneja jos he olisivat rauhallisia. Toisaalla kenraali Miles uskoi
▲Big Footin johtaman joukon olevan sotapolulla, ja määräsi komentamansa joukot ''etsimään, pidättämään, tekemään aseettomiksi ja tarvittaessa tuhoamaan'' karkuteillä olevan Big Footin joukon. Niinpä intiaanien ja armeijan välit olivat äärimmäisen kireät, kun kumpikaan ei voinut luottaa toisiinsa<ref name="Andersson_2009_282"/>. Mutta silti Big Footia tarkkailleen everstiluutnantti Edvin V. Sumnerin mukaan Big Footin joukot olivat pakoteillä, koska pelkäsivät armeijaa. Intiaanien pakoretki oli vaikea mm kovan pakkasen takia.
==Verilöyly==
[[kuva:DeadBigfoot.jpg|250px|thumb|oikea|BigIson FootinJalan ruumis]]
Samana päivänä 28.12. BigIson Footin johtamanJalan joukon pysäytti [[James W. Forsyth]], joka johti joukkoa seitsemännestä ratsuväkirykmentistä. BigIso FootJalka ei halunnut väkivaltaa, joten hän suostui pysähtymään ja hänen joukkonsa leiriytyileiriytymään Wounded Kneehen. Nyt intiaanit oli määrä viedä sinne minne olivatkin olleet matkalla, Pine Ridgen intiaaniasemalle.
Seuraavan yön aikana eversti Forsyth toi paikalle vahvistuksia vahvistuksia ja kevyitä [http://en.wikipedia.org/wiki/Hotchkiss_gun 42 mm Hotchkiss-tykkejä], jotka asetettiin intiaanien leiriä ympäröiville kukkuloille.
Seuraavana päivänä 29.12. Forsyth määräsi intiaanit laskemaan aseensa ja vietäväksi junaan, jolla heidät olisi viety pois sotatoimialueelta. Sotilaat saartoivat intiaanit ja käskivät heidät luovuttamaan aseensa. Miltei kaikki intiaanit luovuttivat sotilaiden pyytäessä aseensa<ref name="Brown_1996_460">Brown 1996, s 460</ref>, ja kiväärit kasattiin yhteen paikkaan. sotilaatSotilaat uskoivat kuitenkin monien intieenien piilottelevan aseitaan, ja etsivät aseita intiaaneilta kuumeisesti ottaen veitset, kirveet ja jopa telttojen seipäätkin. Sotilaat eivät vieläkään uskoneet intiaanien olevan aseettomia, vaan pyysivät intiaanisotureita riisumaan huopansa, ettäjotta sotilaat näkisivät onko heillä aseita. Aseita etsittiin jopa naisten vaatteista<ref name="Andersson_2009_284">Andersson 2009, s 284</ref>. Intiaanit suuttuivat mikä näkyi heidän kasvoistaan, mutta vain [[poppamies]] ilmaisi vihansa valkoisille<ref name="Brown_1996_460">Brown 1996, s 460</ref> alkaen tanssia henkitanssia ja laulaen, että luodit eivät tule intiaaneja kohti. Nyt sotilaat löysivät kaksi kivääriä. Kuuro ''Musta Kojootti''-niminen intiaani ei halunnut luopua arvokkaasta kivääristään, joka oli kallis. Kun sotilaat tarttuivat ''Mustaan Kojoottiin'', ase laukesi. Sotilaat ampuivat nyt laukausryöpyn ja intiaaneja lakosi maahan kuolleina ja haavoittuneina. Sotilaat syöksyivät leirin kimppuun huutaen: "Muistakaa Custeria!".
Tulen alla oli 120 miestä sekä 230 naista ja lasta<ref>Henriksson 1985, s 152</ref>. Osa intiaaneista vastasi tuleen, mutta heidät tapettiin nopeasti<ref>''A South Dakota guide'', South Dakota Federal Writers Project{{lähde tarkemmin|sivu, vuosi?}}</ref>. Ammunta loppui, ja armeija kävi lähitaisteluun nuijin, veitsin ja pistoolein<ref name="Brown_1996_463">Brown 1996, s 463</ref>. Tällöin ratsuväki alkoi tulittaa leiriä. Nyt sotilaat vetäytyivät leiristä, ja neljä Hochkiss-tykkiä alkoivat tulittaa intiaaneja, olivat nämä sitten miehiä, naisia tai lapsia<ref name="Davis_Rosa_1996_162">Davis&Rosa, Villi Länsi, 1996, s. 162 </ref>. Teltat repesivät. Hotchkiss-tykit ja muu ammunta surmasi ja haavoitti myös lähitaistelussa ollutta armeijaa, josta kuoli 25 miestä ja haavoittui 39<ref name="Brown_1996_464">Brown 1996, s 464</ref>.
Upseerit eivät enää hallinneet miehiään, jajoista osa heistä lähti rynnäkköön tappaen pakenevia siouxeja. Tiedot tappioista vaihtelevat eri lähteissä, mutta vähintään 150 siouxia ja 25 sotilasta kuoli jo verilöylyn aikana<ref name="Davis_Rosa_1996_162"/>. Monet leiristä otetut intiaanit otettiin kiinni ja he antautuivat valkosille. Illalla alkoi lumimyrsky, joka peitti lierinleirin, jossa viruvat haavoittuneet kuolivat kylmäänkylmyyteen<ref name="Davis_Rosa_1996_162"/>. TällöinNäin lieneekuolleita kuollutlakotoja edellisenarvellaan päälleolleen noin 150 lakotaa<ref>Hanriksso 1985, s 153</ref>. Neljän päivän päästä löytyi jäätyneitä, irvokkaan näköisiin asentoihin vääntyneitä intiaanien ruumiita<ref name="Henriksson_1985_152">Alkuperäiset amerikkalaiset, Markku Henriksson, Gaudeamus 1985, Paino Gummerus Jyväskylä 1886, ISBN 951-662-385-9, s 152</ref>.
==Hautaaminen, kapinointi heikkenee==
[[Kuva:43-0520a.gif|thumb|150px|left|Wounded Kneestä palaavia sotilaita 1890-91.]]
Kaatuneiden intiaanien hautaaminen alkoi seuraavana päivänä. Suurin osa heistä haudattiin armeijan kaivamiin joukkohautoihin Wounded Kneehen<ref>Henriksson 1985, s 157</ref>. Hautaajina toimi armeijan palkkaama yksityinen miesryhmä. Kuolleiden intiaanien nimiä ei edes koetettu selvittää. Hautaamisen aikana löydettiin ruumiskasoista joitakin lapsia elossa, ja ainakin yksi adoptoitiin siirtolaisperheeseen.
Intiaanikapinointi jatkui kaikesta huolimatta heikentyenheikentyneenä vielä verilöylyn jälkeenkin, kun armeija taisteli vuoden 1890 viimeisenä päivänä noin 50 intiaanin kanssa<ref>Henriksson 1985, s 153</ref>. [[Potkiva Karhu]] antautui vasta 15. tammikuuta 1891 neuvottelujen ja pienen kahakoinnin jälkeen<ref>Henrikson 1885, s 153</ref><ref name="Andersson_2009_285">Andersson 2009, s 285</ref>. Vielä vuonna 1895 valkoiset metsästäjät tappoivat banockien[[banock]]ien leirissä kolme intiaania hajottaen leirin, ja ja hukuttaen vielä kaksi intiaanilasta<ref>Henriksson 1985, s 153</ref>. Vielä 1897 murhaajaa etsivät kansalaiset polttivat elävältä kaksi [[seminole]]-poikaa ja kiduttivat monia muita intiaaneja<ref>Henriksson 1985, s 153</ref>.
murhaajaa etsivät kansalaiset polttivat elävältä kaksi seminole-poikaa ja kiduttivat monia muita intiaaneja<ref>Henriksson 1985, s 153</ref>.
== Jälkiselvittelyjä ==
Alussa sekä armeija että lehdistö pitivät Wounded Kneen tapahtumia hyvänä taistelussa vihamielisä intiaaneja vastaan. Muutamassa päivässä levisi tieto, että armeija oli tappanut säälimättä aseettomia naisia ja lapsia. Tapahtumia alettiin kutsua teurastukseksi ja [[verilöyly]]ksi. Armeijaa arvosteltiin pian ankarasti<ref name="Andersson_2009_284">Andersson 2009, s 284</ref>. Esimerkiksi armeijan komentaja kenraali [[John M. Schofield]] sanoi tuohon aikaan monesti, että intiaanien riisuminen aseista oli vaarallista, toisi epäluulon ja johtaisi luultavasti taisteluun. Intiaanien aseista riisuminen oli myös tuon ajan yhdysvaltain silloin harjoittaman intiaanipolitiikan vastaista, mutta silti sitä koetettiin Wounded Kneessä<ref name="Andersson_2009_284">Andersson 2009, s 284</ref>. Sekä hallitus että armeija tutkivat tapauksen, mutta tutkimukset vapauttivat armeijan syytteistä.
Niinpä tapahtumia alettiin kutsua teurastukseksi ja verilöylyksi sekä armeijaa arvosteltiin pian ankarasti<ref name="Andersson_2009_284">Andersson 2009, s 284</ref>. Esimerkiksi armeijan komentaja kenraali [[John M. Schofield]] sanoi tuohon aikaan monesti, että intiaanien riisuminen aseista oli vaarallista, toisi epäluulon ja johtaisi luultavasti taisteluun. Intiaanien aseista riisuminen oli myös tuon ajan yhdysvaltain silloin harjoittaman intiaanipolitiikan vastaista, mutta silti sitä koetettiin Wounded Kneessä<ref name="Andersson_2009_284">Andersson 2009, s 284</ref>. Sekä hallitus että armeija tutkivat tapauksen, mutta tutkimukset vapauttivat armeijan syytteistä.
Wounded Kneen verilöylyn jälkeen kenraali [[Nelson Miles]] erotti Forsythin asemastaan, ja sotilastuomioistuin arvosteli hänentämän toimenpiteitääntoimenpiteitä välikohtauksen aikana, mutta jätti hänet tuomitsematta. Forsyth sai lisäksi asemansa takaisin puolustusministerin päätöksellä, ja myöhemmin hänet ylennettiin myöhemmin kenraaliksi. 20 verilöylyyn osallistunutta sotilasta sai [[Medal of Honor]]in, joka on korkein sotilasansiomitali Yhdysvalloissa. Eräät intiaaniaktivistit ovat myöhemmin vaatineet, että nämä kunniamerkit peruttaisiin.<ref>[http://www.footnote.com/page/1299_lakotawounded_knee_a_campaign_to/ Lakota~Wounded Knee: A Campaign to Rescind Medals]</ref>
== Katso myös ==
|
