Ero sivun ”Arabien–Israelin konflikti” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Coen (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 24:
== Historia ==
=== Konfliktin alku ===
Suurin osa [[juutalaisuusjuutalaiset|juutalaisista]], jotka olivat jo antiikin aikana jakautuneet ympäri maailman [[diaspora]]an, pitää nykyistä Israelin ja [[Palestiina]]n aluetta ja erityisesti [[Jerusalem]]ia erityisessä arvossa niiden uskonnollisen ja historiallisen merkityksen vuoksi. Siksi kautta aikojen juutalaisia on hakeutunut asumaan niille tienoille. Alueen väestön pääosa on kuitenkin modernin historian ajan ennen [[toinen maailmansota|toista maailmansotaa]] ollut [[islam]]inuskoisia arabeja.
 
1900-luvulla juutalainen muuttoliike alueelle voimistui [[sionismi]]n myötä. Alueen ensin [[Osmanien valtakunta|ottomaaniset]] ja sitten [[Brittiläinen imperiumi|brittiläiset]] hallitsijat pyrkivät vaihtelevasti kontrolloimaan muuttoliikettä, mutta eivät pystyneet estämään jännitteiden syntymistä juutalaisten ja arabien välille. Näihin jännitteisiin sekoittuivat [[kolonialismi]]n vastaiset paineet ja alueen ihmisten itsehallintovaatimukset.
 
Vuonna 1945 päättyneen [[toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] aikana juutalaiset kohtasivat vainoa ja hävitystä [[natsi-Saksa|natsi]]en käsissä ympäri Eurooppaa. Tämä voimisti juutalaisten haluja ja vaatimuksia oman kotimaan saamiseksi sekä myös vastakaikua näille vaatimuksille. Toisaalta sodan jälkeen siirtomaavallat alkoivat vetäytyä merentakaisilta alueiltaan ja britit ilmoittivat aikomuksekseen antaa Palestiinalle itsehallinnon.
 
Voimistuneen muuttoliikkeen ja lähestyvän itsenäistymisen seurauksena arabien ja juutalaisten välinen konflikti kuitenkin kärjistyi niin voimakkaasti, ettei yhteinen hallinto vaikuttanut mahdolliselta. Niinpä [[Yhdistyneet kansakunnat|YK]] päätyi 1948 suunnitelmaan, jonka mukaan brittien vetäydyttyä Palestiinan alue jaettaisiin arabien ja juutalaisten hallitsemiin erillisiin valtioihin tavalla, joka suurin piirtein noudatteli alueen silloista väestörakennetta.