Ero sivun ”Maakauppa” versioiden välillä

Kustaa Vaasan tavoitteena oli kaupan keskittäminen kansalliselle pohjalle, ensin [[Kustaa Vaasa]] kukisti tanskalaisten avulla lyypekkiläiset hansakauppiaat ja sitten hän pyrki valistamaan kauppiaita tekemään tuottavampaa kauppaa ulkomaalaisten kanssa ja vaati kotimaan kaupan hintojen pitämistä mahdollisimman alhaisina. Kauppa piti keskittää kaupunkeihin, jotta pystyttäisiin kilpailemaan kauppaan hyvin perehtyneiden ulkomaalaisten kanssa, tämän vuoksi kiinnitettiin huomiota maakauppaan, jonka koettiin estävän kaupunkien menestymistä.<ref>Suomen maakaupan historia, s. 34</ref>

Kaakkois-Suomessa luvaton maakauppa oli levinnyt laajalti, kapakoitsijat, papit ja nimismiehet myivät aunukselaisille ja venäläisille kulkukauppiaille viljaa, turkiksia ja hevosia. Tämän vuoksi Kustaa Vaasa antoi Viipurille erikoisoikeudet v. 1542, joiden nojalla Viipurin porvarit saivat oikeuden ottaa salakauppailta heidän tavaransa pois. Kauppaa ei saanut tehdä muualla kuin Viipurissa, markkinoita järjestettiin 4 kertaa vuodessa.<ref>Suomen maakaupan historia, s. 34-35</ref>

[[Aleksanteri II]] pyrki kehittämään valtakunnan taloutta ja antoi tätä koskevan ohjelman Suomen senaatille 1856. Senaatin tehtäväksi jäi laatia ohjelman mukaan, ehdotus kaupan ja teollisuuden edistämiseksi maassa. Senaatin talousosasto käsitteli ehdotusta, jonka tuloksena päätettiin antaa lupa kauppapuotien perustamiseksi maaseudulle. Tämä esitys annettiin Aleksanteri II:selle, joka hyväksyi sen. Senaatti julkaisi asetuksen 19.12.1859.<ref>Suomen maakaupan historia, s. 212</ref>

Kauppiasta joka harjoitti kauppaa maaseudulla, maakaupan tultua sallituksi v. 1842, kutsuttiin maakauppiaaksi. Tunnetuimpia maakauppiaita olivat mm. [[Kuru]]lainen [[Antti Toikkonen]], [[Hiitola]]n Juho Pösö ja [[Pielavesi|Pielaveden]] Petter Lyytikäinen.<ref>Suomen maakaupan historia, s. 305-306, 432,385, 357, 301</ref>