Wikipedia

Ero sivun ”Ruandan kansanmurha” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
(Näytä kaikki arviointia odottavat muutokset)
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
MerlIwBot (keskustelu | muokkaukset)
131 404 muokkausta
Rivi 25:
[[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] jälkeen entisten siirtomaiden alkaessa itsenäistyä YK:n ohjauksessa Belgia muutti äkkiä politiikkaansa: se alkoi tukea hutuenemmistöä ja kannustaa poliittista muutosta maassa. Politiikan muutokseen vaikutti osaltaan Belgian halu säilyttää vaikutusvaltansa alueella myös tulevan itsenäisyyden aikana sekä belgialaisten aavistus hutuenemmistön nousemisesta valtaan. Maaliskuussa 1957 joukko hutuintellektuelleja julkaisi ''Hutumanifestin'' nimellä tunnetun julkilausuman, jossa vaadittiin haamilaiseen myyttiin vedoten tutsien ajamista ulos maasta ulkomaisina valloittajina. Julistuksessa vastustettiin ehdottomasti etnisistä henkilökorteista luopumista, jotta hutuenemmistö voisi nousta valtaan. Vaikka myös maltillisempia ääniä kuultiin, alkoi uusia äärihutupuolueita syntyä nopeasti ennen belgialaisten julistamia vaaleja.<ref name="gourevitch1998_s47-62"/><ref name="johansson1994_s36-39">Johansson 1994, s. 36−39.</ref>
 
Gitaraman maakunnassa joukko poliittisia tutsiaktivisteja pahoinpiteli Dominique Mbonyumutwa -nimisen hutujohtajan 1. lokakuuta 1959 . Uutinen levisi kulovalkean tavoin ympäri maata, ja viikon sisällä tapahtumasta hutujoukkiot pahoinpitelivät kostoksi tutsijohtajia sekä polttivat tutsien koteja Belgian siirtomaa-armeijan komentajan, eversti Guy Longiestin puuttumatta tilanteeseen mitenkään. Longiest ilmoitti tutsien kotien yhä palaessa vuonna 1961, että "armeijan täytyi valita puolensa". Hän järjesti vallankaappauksen, jossa paikalliset tutsijohtajat korvattiin hutuilla. Vakavien levottomuuksien häiritsemät kunnallisvaalit, joissa hututoimitsijat valvoivat äänestyspaikkoja, pidettiin vuonna 1960. Hutujen vapautuspuolue ''parmehutu'' sai niissä yli 70 prosenttia äänistä, ja yhteensä hutupuolueiden osuus miltei 90 prosenttia. Seuraavana vuonna YK:n järjestämissä [[parlamentti]]vaaleissa ''parmehutu'' sai 77,7 prosenttia äänistä. Jatkuvien levottomuuksien takia vuoden 1960 loppuun mennessä jo yli 20&nbsp;000 tutsia oli lähtenyt pakolaisiksi naapurimaihin.<ref name="gourevitch1998_s47-62"/><ref name="johansson1994_s39-42">Johansson 1994, s. 39−42.</ref>
 
Belgialaiset kokoontuivat 1. tammikuuta 1961 Ruandan uusien hutujohtajien kanssa kokouksessa, jossa Ruandan kuningaskunta muodollisesti lakkautettiin ja maa julistettiin [[tasavalta|tasavallaksi]]. Vaikka maan ensimmäinen väliaikainen hallitus muodollisesti perustui vallanjakoon hutu- ja tutsiryhmien kesken, ilmoitti YK:n komissio raportissaan, että maahan oli luotu "rotuun perustuva yhden puolueen diktatuuri, joka vain korvasi yhden sortovallan toisella". Belgialaiset eivät kuitenkaan tehneet mitään asian eteen, ja Ruandalle myönnettiin täydellinen itsenäisyys vuonna 1962.<ref name="gourevitch1998_s47-62"/><ref name="maailmansivu20050311">{{Verkkoviite| Osoite=http://www.maailmansivu.fi/uutiset?1013| Tekijä=Hirvasnoro, Kai | Nimeke=Välinpitämättömyys oli poliittinen valinta | Julkaisu = Maailman Sivu | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Maailman Sivu ry | Ajankohta=11.3.2005|Viitattu=3.9.2007 | Kieli=}}</ref><ref name="johansson1994_s41-44">Johansson 1994, s. 41−44.</ref>
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruandan_kansanmurha”