Ero sivun ”Aristide Briand” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
viite AMV
Coen (keskustelu | muokkaukset)
p kh
Rivi 12:
[[Ensimmäinen maailmansota]] aloitti kehityksen, jonka myötä Briand hyväksyttiin taas myös vasemmistossa. Hänen toimintansa pääministerinä vuosina 1915–1917 ei ollut erityisen menestyksekästä. Kautensa jälkeen Briand ei voinut hyväksyä sodan valtavaa verenvuodatusta ja alkoi tunnustella rauhaa itävaltalaisten kanssa. Marraskuussa 1917 pääministeriksi noussut Clemenceau oli kuitenkin taipumaton, ja Briand hiljennettiin eikä häntä otettu mukaan vuoden [[1919]] rauhanneuvotteluihin. Briand palasi politiikkaan johtamalla kampanjaa, jolla estettiin Clemenceaun valinta presidentiksi. Tammikuussa 1921 hän palasi pääministeriksi ja otti myös ulkopolitiikan hoitoonsa.
 
[[1920-luku|1920-luvulla]] Briandista oli tullut kunnioitettu kansainvälinen johtaja. Hän osallistui [[Lontoo]]n vuoden 1921 ja [[Cannes]]in vuoden 1922 konferensseihin, valvoi [[VersaillesinVersailles’n rauha]]n toimeenpanoa, riitaantui presidentti [[Alexandre Millerand]]in kanssa Saksalle asetetuista raskaista ehdoista ja erosi vuonna 1922, mutta palasi valtaan 1925. Tällä välin Poincaré oli miehityttänyt Saksan [[Ruhrin alue]]en maksamattomien sotakorvausten vuoksi. Ulkoministerinä Briand toimi vuodesta 1925 lähes kuolemaansa saakka. Ulkoministerinä hän oli läheisessä yhteistyössä [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] [[Frank B. Kellogg]]in, [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannian]] [[Austen Chamberlain]]in ja [[Saksa]]n [[Gustav Stresemann]]in kanssa.
 
Vuonna 1925 sovittiin Saksan länsirajat [[Locarnon sopimukset|Locarnon sopimuksessa]], joka toi Saksan jälleen mukaan kansainväliseen yhteistyöhön. Briand vaikutti [[Kansainliitto|Kansainliitossa]] edistäen aseistariisuntaa ja kansainvälistä yhteistyötä. Hän sai Stresemannin kanssa Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1926. Vuonna [[1928]] tehtiin hänen aloitteestaan [[Kelloggin–Briandin sopimus]], joka kielsi sodan kansainvälisen politiikan välineenä. Vuonna [[1930]] Briand esitti Pan-Eurooppa-suunnitelman.