Ero sivun ”Rabbi” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
MerlIwBot (keskustelu | muokkaukset)
p Botti lisäsi: ur:ربی
Rivi 10:
Babylonialaisessa Talmudissa rabbilla tarkoitettiin Raamatun ja suullisen lain tulkitsijaa ja puolustajaa. Rabbilla oli lähes aina myös siviiliammatti, josta hän sai elantonsa.<ref name="EJ" />
 
Keskiajalla rabbista tuli laintulkitsijan lisäksi opettaja, tuomari, saarnaaja ja juutalaisen seurakunnan henkinen johtaja. Yhteisön jäsenet saivat usein valita oman rabbinsa. Rabbin arvo määräytyi hänen oppineisuutensa mukaan, eikä heillä ollut hierarkiaa. Rabbit saivat säännöllistä palkaapalkkaa tai urakkapalkkaa suoritetuista tehtävistään riippuen. Rabbin tehtäviin ei vielä keskiajalla kuulunut esimerkiksi jumalanpalveluksen johtaminen tai avioliittoon vihkiminen. <ref name="EJ" />
 
1800-luvulla [[haskala]]hin myötä rabbien toimenkuva laajeni käsittämään samoja tehtäviä, joita kristillisen kirkon [[Pappi|papeilla]] on. Rabbit alkoivat johtaa jumalanpalveluksia ja edustaa seurakuntaa ulospäin, eivätkä enää toimineet tuomareina ja opettajina entiseen tapaan. Konservatiivisessa suuntauksessa pyritään yhä säilyttämään myös rabbien vanhaa toimenkuvaa.<ref name="EJ" />
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Rabbi