2000-luvulla emo-termin käyttö kasvoi räjähdysmäisesti, ja voidaankin puhua suoranaisesta emo-trendistä. Samalla emo-termin määritelmä on hämärtynyt vielä entisestäänkin, ja useat valtamediassa sen alle virheellisesti luokitellut yhtyeet, kuten Funeral for a Friend, Lostprophets, Silverstein, [[AFI]], Something Corporate, Taking Back Sunday, [[The Used]] ja Thursday. Nämä edustavat kuitenkin enemmänkin joko alternative rockia tai punkin ja hardcoren muita alagenrejä kuten pop punk tai metalcore, kuin emon alkuperäistä määritelmää. Näitä niin sanottuja uuden aallon emo-yhtyeitä kritisoidaan usein myös oletetusta pinnallisuudesta ja yliampuvasta muodista, joka eroaa suuresti alkuperäisestä, juurikin liiallista ulkomusiikillisten seikkojen korostamista vältelleestä ja DIY ("Tee-Se-Itse")-etiikkaa korostaneesta emo-kulttuurista. Kuitenkin myös joissain 2000-luvun emoksi luokiteltavista yhtyeissä on kuultavissa myös vaikutteita 80- luvun ja 90-luvun tyylistä. Näitä ovat esimerkiksi Fireside, Cursive, Matchbook Romance, Further Seems Forever ja Sparta. Useimmat ns. uuden koulukunnan emoyhtyeistä voidaan laskea kuuluvaksi vaihtoehtoisesti myös post-hardcore -genreen.
Suomalaisia, usein emo-genren alle luokiteltavia yhtyeitä ovat esimerkiksi [[Drop The Pilot]], Hey Heather, Jermaine, Lapko, New Deadline, Crap From 16600 ja [[Snow White's Poison Bite]].
Muita suosittuja emo/glam rock -bändejä ovat esimerkiksi [[Black Veil Brides]] ja [[Escape the Fate]].
